Elämä vie meitä joskus äärirajoille. Joskus löydämme itsemme nurkasta, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Vaikka yrität kaikkesi ja pyydät sydämesi pohjasta, vastassa tuntuu olevan vain tyhjyys. Mutta entä jos ilman tällaisia kokemuksia emme suostuisi kohtaamaan jotain tärkeää? Ehkä se onkin sitä, että elämä opettaa meitä hyväksymään ja antautumaan. Kun ihminen on tarpeeksi väsynyt tai epätoivoinen, suurinta rakkautta itseänsä kohtaan on lopettaa taistelu ja väkisin yrittäminen. Miksi vastustella sitä mikä on?
Suorittavassa elämässä olemme oppineet, että sinnikkyys palkitaan. Mitään ei saa, jos ei yritä. Ja jos yrität ja epäonnistut, nouse vielä kerran ylös ja yritä uudelleen. Loputtomasti. Oman itsensä kustannuksellakin. Päättäväisyyttä, tahtoa ja soturivoimaa tarvitaan elämässä, mutta joskus sinnikkyydestä tulee itsensä tuhoavaa taistelua, ilman että sitä edes itse huomaa. Henkiset ja fyysiset voimat loppuvat, mutta periksi ei anneta. Sitä vain puskee eteenpäin kuin härkä, vaikka parasta olisi pysähtyä. Levätä. Antautua. Joskus on vaikea luottaa, että elämä tapahtuu silloinkin, kun emme pakota sitä tapahtuvaksi.
Antautuminen kysyy myös hyväksymistä. Huomaatko joskus ajattelevasi: ”en suostu siihen, että tämä asia on näin”… ”en halua tätä elämääni”…”en halua olla tällainen”…”tämä ei saa olla totta”… Aina kun vastustelemme sitä mikä on, yritämme väistellä totuutta. Jos taas vastustelemme totuutta, satutamme itseämme hakkaamalla päätä seinään. Jos yritämme muuttaa väkisin sitä mikä on, paradoksaalisesti estämme asioita muuttumasta parhaaseen mahdolliseen muotoon. On tietysti täysin inhimillistä, että joskus totuuden kohtaaminen on yksinkertaisesti liikaa, liian haastavaa ja satuttavaa. Elämän epätäydellisyyden kohtaaminen on raskasta. On vaikea hyväksyä sitä vääryyttä mitä kohtaamme maailmassa. On haastavaa hyväksyä sitä keskeneräisyyttä, riittämättömyyttä, virheitä ja osaamattomuutta, mitä kohtaamme itsessämme. Sitäkin on opeteltava, vähitellen.
Hyväksyminen kuitenkin vapauttaa. Se valaisee pimennossa olleen kohdan. Kun jokin saa tulla esille sellaisena kuin on, se saa luvan muutokselle. Hyväksyminen vapauttaa, avaa puristuksen, niin että elämä pääsee virtaamaan vapaasti, muotoutumaan uudelleen. Aivan kuten sisällämme olevat tunteet. Jokainen tunne tulisi tuntea, antaa nousta esille, virrata vapaasti ulos. Silloin se ei jää asumaan sisälle ja lukkiudu kiinni kehoon. Kun jotain yllättävää tapahtuu, voit samantien hyväksyä sen sellaisenaan. ”Ok, tämä on nyt näin.” Kun hyväksyt ja antaudut sille mitä on, elämä kyllä näyttää seuraavan askeleen.
Oman elämäni kautta olen päätynyt luottamaan, että silloin kun elämä työntää puristuksiin ja kuljettaa väsymyksen äärirajoille, siellä takana on jokin suuri tarkoitus. Vääryyden ja katkeruuden tunteestakaan huolimatta elämä ei pilkkaa minua, en ole kirottu tai vähempiarvoisempi. Vaikka kivun keskellä tarkoitusta voi olla mahdoton ymmärtää, jälkeenpäin katsoen voi huomata, että isoimmat haasteet ovat olleet suurimpia lahjoja, pohjimmiltaan rakkautta. Ne haastavat ihmiset ovat olleet rakkaita sieluja valitsemaansa roolia esittämässä. Haasteet, kipu ja kärsimys muuttaa ihmistä pohjamutia myöten. Ne puhdistavat ja nostavat esille sen, mikä ei ole totuudellista. Ne pakottavat ihmisen pysähtymään ja hyväksymään oman inhimillisyytensä ja rajallisuutensa. Ne pakottavat ihmisen etsimään merkitystään, avautumaan luottamukselle ja uskolle johonkin suurempaan. Kivunkin keskellä voi antautua ja se on rakkautta itseä kohtaan. Se antaa luvan itselle olla se mikä on. Se tuo mukanaan anteeksiannon ja ymmärryksen, että jokainen ihminen tekee aina parhaansa sillä ymmärryksellä mikä hänellä kullakin hetkellä on – myös sinä itse. Väsyttävästä taistelusta voi myös päästää irti, ilman että se tarkoittaa luovuttamista. Itselle voi sallia kannattelun ja johdatuksen. Vaikka elämä välillä testaa ja kokeilee rankallakin tavalla, se ei koskaan hylkää kokonaan.
Jokainen aamu kun heräät, voit antautua jollekin suuremmalle. Voit antaa itsesi elämän kuljetettavaksi, ojentaa käden viisaudelle, joka ohjaa sinua. Sinä saat olla johdatuksessa! Sinun ei tarvitse aina tietää! Voit olla kuin hollow bone, kuten intiaanit sanovat – ihminen kehossa, jonka kautta suuri henki virtaa. Hyväksyminen ja antautuminen eivät ole luovuttamista, vaan luottamusta. Antautuminen ei ole välinpitämättömyyttä, vaan uskoa. Kaikki ei ole sinun käsissäsi – ja hyvä niin.
Lämmöllä, Katja
Shamaria 