katjafrange

Rakkaus on avain, nyt ja aina

7 huhtikuun, 2022 katjafrangeJätä kommentti

Elämme todella merkittävää muutoskohtaa, joka vain tiivistyy tiivistymistään. Toisille se näyttäytyy vahvasti juuri nyt, mutta toiset näkevät sen helpommin katsomalla esimerkiksi tätä vuotta tai viimeistä paria vuotta. Muutos tapahtuu niin mikro- kuin makrotasolla, henkilökohtaisella ja kollektiivisella tasolla. Isossa kuvassa olemme vahvassa ”ylösnousemusportaalissa”. Monille ylösnousemus tai kristustietoisuus on triggeröivä sana, mutta pyri karsimaan sen ympäriltä opitut merkitykset ja kuulla sisälläsi sen todellinen merkitys.

Voisi sanoa, että ylösnousemus on ennemminkin kuin alasnousemista, alaslaskeutumista. Se tarkoittaa henkemme yhdistämistä kehoon, taivaan laskeutumista maan päälle. Käytännössä sitä, että elämme yhä voimallisemmin näkyväksi ja todeksi sitä, kuka aidosti olemme. Matka on kuitenkin haastava ja kysyy valtavasti luottamusta ja uskoa, koska käytännössä se tarkoittaa itsemme, oman ihmisyytemme kohtaamista. Omien pelkojen, haavojen, varjojen – kaiken ihmisyyteen liittyvän kärsimyksen kohtaamista, hyväksymistä, anteeksiantoa ja rakastamista. Tämähän on se kuuluisa kärsimystie, ihmisyyden kohtaaminen. Vain se on tie ylösnousemukseen, eli henkemme laskeutuminen kehoon – ja siitä kotiinpaluu keskikohtaan, siihen missä kaikki yhdistyy, eli rakkauteen.

Tämän voi ajatella myös malja -symbolin kautta. Kehomme on kuin malja, johon elämän hengen tulee laskeutua ja virrata siinä yhä vapaampana alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Tämä on se Graalin malja – kristustietoisuus virtaa vapaana kehossamme. Meistä jokainen on Graalin malja, jolla on voima ja kyky virrattaa puhdasta, kirkasta ja korkeavärähteistä tietoisuutta lävitsemme – eli kristustietoisuutta. Se ei kuitenkaan tapahdu, jos emme ole yhteydessä maahan, juuremme eivät ole vahvat, koska mitä vahvemmin kehollistumme, sitä vahvemmin myös meidän maljamme, eli fyysinen kehomme kestää ottaa vastaan yhä korkempaa energiavärähtelyä. Tämä on myös feminiinin kristustietoisuuden ja Maria Magdaleenan opetusten keskiössä, yhteys maahan/kehoon, hengen laskeutuminen kehoon. Feminiini on toki meissä kaikissa sukupuoleen katsomatta, mutta fyysisesti naisen keho ilmentää tätä – siksi naiset ovat nyt avainasemassa, heille on luonnostaan helpompaa kehollistaa kristustietoisuus maahan ja ovat siten avainasemassa synnyttäen taivaan maan päälle, yhdistävät feminiinin(maa, keho, luonto) ja maskuliinin(taivas, tietoisuus, henki). Naisen yhteys luontoon/maahan/kehoon on siis luontaisesti erilainen kuin miesten, mutta sukupuoliin ei tule tarttua liikaa, kyse on kaikista ihmisistä.

Mutta miten siis vahvistamme omaa maljaamme, avaudumme olemaan vahva ja kestävä Graalin malja? Käytännössä se on juurikin sitä mielen, tunteiden ja kehon tasolla työskentelyä, aidolle itselle avautumista sekä avautumista entisestään myös omalle sielulle ja jumalalliselle, minä olen -olemukselle, rakkaudelle. Jälleen – yhteys ylös ja alas, sieluumme/henkeen ja kehoomme/maahan. Meillä kaikilla on tukoksia ja jännityksiä, traumoja ja haavoja – niitä kaikkia mitä meidän tulee itsessämme parantaa ja eheyttää ja suuresti rakastaa, jotta maljamme olisi eheä ja pystyisi virrattamaan yhä korkeampaa värähtelyä kehossamme. Toisilla maljamme rikkonaisuus vain tulee näkyväksi helpommin kehon kautta, toisille tunteiden kautta, toisille mielen rakenteiden kautta. Toisten kärsimystie eli parantumisen tie käy siis selkeämmin läpi fyysisen sairauden ja kehon traumojen parantamisen kautta, toisille tunteiden ja pelkojen kärsimystien kautta, mielen eli egon suojarakenteiden muuttamisen kautta – silti me kaikki joudumme tekemään töitä kaikilla näillä ”tasoilla” – koska ne ovat kokonaisuus, me olemme kokonaisuus. Ja jossain siellä kokonaisuuden keskellä on keskikohta, sydämemme, jossa kaikki yhdistyy ja jonka kautta me yhdistymme kaikkeen.

Mitään henkistä työtä emme kuitenkaan pysty tekemään, ellemme jatkuvasti muista olevamme ihmisen lisäksi suuria sieluja, rakkautta ja aina yhteydessä suurempaan jumalalliseen. Siitä saamme uskomme, luottamuksemme ja voimamme – siitä osasta itseämme sisäisesti ja siitä yhteydestä johonkin itseämme suurempaan. Se jokin suurempi – tahtoo sitä sitten sanoa Jumalaksi tai Rakkaudeksi tai joksikin muuksi – se on koko ajan ja aina meissä sisäisesti ja ympärillämme, niin taivaassa kuin maassa, siinä suuressa hengessä ja rakkaudessa kuin myös luontoäidissä. Muistathan kaikkea ohjaavan suuren viisauden: niin ylhäällä, kuin alhaalla ja niin sisällä, kuin ulkona.

Meillä on pimeimmässäkin kohdassa aina yhteys rakkauteen, mutta sen helposti unohtaa kivussa ja kärsimyksessä. Kivussa mielemme niin helposti uskottelee, että yhteyttä ei ole, koska oma ”systeemi” on tottunut ihmisen kärsimykseen, kuten uhriuteen – uskomaan, että on pieni tai arvoton tai jotain muuta. Ja tämä taas tietenkin kutoutuu traumoihimme, näkymättömäksi jääneen sisäisen lapsen haavoihin, joita tulee rakastaa etenkin juuri silloin kun tekee kipeää. Tämä on sitä ns. henkisesti aikuiseksi kasvamista, omalle voimalle avautumista. Että opimme olemaan myös itse itsellemme aikuinen, äiti ja isä – rakastamaan ja turvaamaan myös itse itsemme. Tätä suuri henki ja luonto ympärillämme on meille, kuin rakastava ja turvaava äiti ja isä – mutta saman kokeminen myös suhteessa itseen. Se on omaa voimaa, oma sisäinen kokemus, jota mikään tai kukaan ei voi muuttaa. Tämä ihmiselämä on kuitenkin suunniteltu niin, että jotta tämän oikeasti ymmärtäisimme ja kehollistamme, eli todella koemme ja elämme todeksi, meidän täytyy avautua sille sen kärsimyksen kautta. Ainakin nyt vielä se on tässä tietoisuudessa meidän ihmisten tehtävä. Uskon oman kokemukseni kautta kyllä myös siihen, että mitä syvemmälle pystyy katsomaan kärsimystä ja antamaan itsellensä anteeksi ja rakastamaan itseään, sitä kevyemmäksi polku muuttuu, ja silloin kärsimys ja pelko, eli usko erillisyyteen hälvenee. Lopulta on vain rakkaus – rakkaus on kaiken avain, se yhdistää kaiken, se parantaa kaiken. Ja kun hengen tasolla on vain sinä, sinun itsesi rakastaminen on se mitä olemme täällä opettelemassa.

Tämä suuri muutoskohta siis nostaa eteemme nyt kaikkea sitä, mikä vielä estää meitä olemasta Graalin malja yksin ja yhdessä – ne kivut, uskomukset, kärsimyksen – kaiken sen, mikä meidän tulee kohdata, hyväksyä, antaa anteeksi ja rakastaa. Itse olen kokenut, että tärkeintä on ottaa tämä tietoiseksi osaksi arkea. Aina kun tiedostat sisälläsi minkä tahansa tuomitsevan tai syyllistävän ajatuksen, pyydä anteeksi itseltäsi. Sano itsellesi anteeksi, että vielä uskot tuohon ajatukseen ja vielä uskot erillisyyteen – mutta rakastat itseäsi siitä huolimatta. Kaikki tuomitseminen ja syyllistäminen kertoo siitä, että sinä uskot vielä erillisyyteen. Mutta se on ok, me olemme ihmisiä – voit antaa myös sen itsellesi anteeksi ja silti rakastaa itseäsi. Vähitellen sinä kuitenkin muutut, avaudut myötätunnolle ja rakkaudelle – mutta sen kautta, että olet itse itsellesi myötätuntoinen ja rakastava. Et voi nähdä muidenkaan todellista kauneutta ja suuruutta, ellet näe omaasi – ja toisinpäin. Syvä ilo syntyy vasta sitten, kun avaudut elämälle sellaisena kuin se on – epätäydellisenä ja keskeneräisenä. Silti sitä voi rakastaa koko sydämestään, juuri sellaisena – aivan kuten sinuakin.

Luottamusta. Uskoa. Anteeksiantoa. Hyväksymistä. Myötätuntoa. Rakkautta.

Katja

Art: Akseli Gallen-Kallela, Ad Astra

Sisäinen liitto – kohti sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian tasapainoa

26 kesäkuun, 2019 katjafrangeJätä kommentti

Alkuperäinen artikkeli julkaistu Valomedian sivulla (20.6.2019)

Jokaisen ihmisen sisällä on sisäinen nainen ja mies, feminiininen ja maskuliininen energia. Mitään ei olisi olemassa ilman näitä kahta vastakkaista, toisiaan täydentävää ja tasapainottavaa, perustavanlaatuista elämän energiaa. Kuten uusi ihminen saa alkunsa feminiinisen ja maskuliinisen yhdistymisestä, sama voi tapahtua myös sisäisesti, itsetuntemuksen ja henkisen työn kautta. Tätä kutsutaan myös sisäiseksi liitoksi; sisäinen nainen ja mies yhdistyvät. Sykli sykliltä, kerros kerrokselta sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian erilaiset ulottuvuudet puhdistuvat, sisäiset polariteetit yhdistyvät ja tasapainottuvat. Se saa aikaan transformaation – kuin syntyisi sisäisesti uudelleen.

Miten feminiinistä ja maskuliinista energiaa voi lähteä tietoisesti tasapainottamaan? Lähtökohtana on ymmärrys siitä, että itsessä on nämä kaksi monimuotoista energiaa, yin ja yang. Kyse ei ole siis sukupuolesta, vaan jokaisessa ihmisessä olevista energioista. Feminiininen energia on kuin mystinen ja intuitiivinen, alitajuntainen ja syklinen kuu. Feminiininen on kuin vesi ja tunteet, jotka myrskyävät, tyynesti keinuttavat tai juoksevat vapaana kuin kirkas vuoripuro. Maskuliininen taas on kuin näkyvä, vakaa ja voimallinen aurinko. Se on tuli, joka sytyttää, aktivoi ja loistaa näkyvänä. Tasapainottuakseen kuu tarvitsee parikseen auringon, vesi tulen ja feminiininen maskuliinisuuden.

Nämä energiat ilmenevät kussakin ihmisessä täysin ainutlaatuisella tavalla ja vaihtelevasti eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa. Luonnollisesti naiset ja miehet kuitenkin ilmentävät näitä energioita myös eri tavoin ja oman naiseuden tai miehisyyden tutkimisen kautta voikin tunnistaa energioihin liittyviä yleisiä, kollektiivisia malleja. Tämän vuoksi feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen liittyviä ajatuksia ja kokemuksia on hyvä jakaa myös naisten ja miesten ryhmässä. Me jokainen käymme läpi samoja kasvukohtia, vain erilaisten tarinoiden kautta. Kuitenkin tiedostaaksemme omaa feminiinistä ja maskuliinista energiaa, tarvitsemme sille erilaisia peilejä, jotta voimme tiedostaa myöskin näiden energioiden erilaisia puolia ja monimuotoisuutta.

Sisäisen tasapainon vahvistaminen vaatii paljon itsetutkiskelua ja sisimmän kirkastamista, kuten rajoittavien uskomusten, mallien, pelkojen ja haavojen kohtaamista ja puhdistamista. Vähitellen muutos kuitenkin tapahtuu, ja muutoksen myötä voi tuntea itsensä kokonaisemmaksi ja täydemmäksi. Itsetuntemuksen matka ei siis tarkoita, että pitäisi tulla joksikin tai pyrkiä johonkin, vaan päinvastoin. Sisäinen työ kuorii kerroksia, avaa olemaan se, kuka jo on. Se avaa aitoudelle, ihmisyydelle ja elämälle, joka ei määrity ulkoisen maailman tai muiden ihmisten mielipiteiden tai odotusten mukaan. Se avaa elämälle, joka perustuu omalle totuudelle. Sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian tasapainottaminen on olennainen osa tällaista sisäistä matkaa. Sen myötä on yhä enemmän auki, omassa keskikohdassa, ilmentäen omaa ainutlaatuista esenssiä ja ydinolemusta sekä todellista potentiaalia, joka vaikuttaa suuresti myös ympärillä olevaan maailmaan.

Tunnistatko itsesi?

Olet ehkä kuullut pyhästä, puhtaasta tai terveestä energiasta tai toksisesta, haavoittuneesta ja epätasapainoisesta energiasta. Feminiinisessä ja maskuliinisessa energiassakin on kaksi puolta, terve ja epäterve, puhdas ja toksinen sekä ehjä ja haavoittunut puoli. Sisäisen työn kautta voi tulla vähitellen tietoiseksi omista vahvoista puolistaan, mutta myös siitä, mikä itsessä on eheyttämistä ja parantamista vailla. Niitä kohtaamalla ja transformoimalla tasapainottuminen vähitellen tapahtuu.

Tässä alla on lueteltu muutamia sanoja, jotka tyypillisesti kuvaavat näihin energioihin liitettyjä laatuja ja ominaispiirteitä. Tunnistatko itsesi, vahvuutesi tai kasvukohtasi?

Feminiininen

Yhteisöllisyys, sisäinen, intuitiivinen, syklinen, pyörteet ja laajeneva, prosessi orientoitunut, oleminen, kärsivällisyys, sydän, tiedostamaton, kuu, vesi, sekä-että, tunteet, vastaanottava, luova ajattelu, hoitava, lempeys, monimuotoisuus, herkkyys, pyyteetön rakkaus, myötätunto, hoiva

Haavoittunut feminiininen: tarvitsevuus, uhrius, häpeä, voimattomuus, marttyyrius, heikkous, manipulaatio, riippuvuus, yliherkkyys, liika tunteellisuus, kateellisuus, masentuneisuus, kyvyttömyys tehdä todeksi suunnitelmia

Maskuliininen

Yksilö, ulkoinen, tulos orientoitunut, lineaarinen, suorat linjat ja kulmat, analyyttinen, toiminta, malttamattomuus, pää, tiedostettu, aurinko, tuli, joko-tai, järki, antava, päätöksenteko, voima, vakaus, aktiivisuus, vastuu, itseluottamus, turvallisuus, selkeys

Haavoittunut maskuliininen: syyllisyys, vallan väärinkäyttö, dominointi, aggressiivisuus, kontrolli, epävakaus, kriittisyys, välttelevyys, kiusaaminen, epäreiluus

Kun olet tutkinut ja tunnustellut näitä yllä olevia sanoja, voit myös yhdistyä feminiiniseen ja maskuliiniseen energiaasi mielikuvien avulla. Visualisoi ja kuvittele keskustelevasi oman sisäisen naisen ja miehen kanssa. Tarkkaile esille nousevia mielikuvia, ajatuksia, tunteita ja muistoja. Voit kirjoittaa ajatuksiasi ja kokemuksiasi muistiin.

Äiti- ja isämalli

Syvemmällä itsetuntemuksen työssä voi huomata, että feminiinisen ja maskuliinisen energian muotoutumiseen vaikuttaa erityisesti oma äiti- ja isämalli. Oma äiti ja isä ovat ensimmäiset ja vaikuttavimmat esikuvat ja auktoriteetit, jotka muokkaavat ymmärrystämme näistä energioista, ja siitä millainen nainen ja mies on, tai kuuluisi olla. Tyypillistä on, että joko toistamme samoja malleja tai toimimme päinvastoin kuin millainen mallimme on. Ilman sisäistä työtä, olemme yleensä täysin tiedostamattomia näistä malleista, kunnes alamme tietoisesti niitä itsessämme ja elämässämme tutkimaan. Äiti- ja isämallin juuret voivat kummuta hyvin pitkältä sukupolvien takaa. Tutkimalla oman suvun nais- tai miesmalleja, voi huomata yhteneväisyyksiä, jotka ulottuvat myös omaan elämään. Silloin voi tunnistaa esimerkiksi naiseuteen liittyvää häpeää ja uhriutta tai miehiin liittyvää syyllisyyttä, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Ne ovat niitä tietoisia ja tiedostamattomia malleja, opetettuja ajattelutapoja tai sanomattomia odotuksia, joita on oppinut esimerkin ja kasvatuksen myötä toistamaan.

Etenkin parisuhteet nostavat helposti esille sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian toimivat ja toimimattomat mallit ja haavat. Tarvitsemme toisia ihmisiä peilaamaan itseämme, näyttämään meille itsemme. Useimmiten se lähin ihminen, yleensä oma kumppani, on se tanssi- ja leikkikaveri, jonka kanssa käymme tasapainoilua, myös suhteessa itseen. Lähin ihmissuhde on usein vahva peili sisäiselle liitolle. Parisuhde ei kuitenkaan ole mikään edellytys näiden energioiden tutkimiselle. Yhtä lailla kuka tahansa ihminen elämässämme voi herättää meitä ja auttaa avautumaan itsellemme. Kuitenkin aina läheinen, luotettava ja turvallinen ihminen – oli sitten kyseessä vaikka ystävä, sisko, vanhempi tai kumppani – pääsee helpommin ihon alle suojakuoriemme lävitse ja voi siten peilata sisimpäämme kirkkaammin. Syvemmän muutoksen saa aikaan lopulta kuitenkin se, että on itse tarpeeksi rohkea kohdatakseen itsensä ja ne puolet mitä ei haluaisi itsessä nähdä tai kohdata. Tiedostamaton ei voi muuttua tietoiseksi ilman tiedostamista. Sisäinen syvyys ei avaudu ilman tuntemattomaan sukeltamista. Haavat eivät parane, jos ei niitä putsata. Vaikka tarvitsemmekin toisiamme, lopulta kuitenkin ne sisäisen tasapainon avaimet ovat vain itsellä.

Sisäinen liitto, feminiinisen ja maskuliinisen energian välinen tasapaino on aiheena hyvin laaja, monimuotoinen ja syvä. Sitä kohti kuljettava itsetuntemuksen matka, sisäinen työ kohti sisäistä liittoa kysyy rohkeutta, luottamusta ja kärsivällisyyttä. Valmiiksi tai täydelliseksi tuskin tulemmekaan, koska elämä on alati laajenevaa ja muuttuvaa. Silti, ja ehkä juuri siksi, sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian tutkiminen itsessä on äärimmäisen mielenkiintoista, antoisaa ja avaa sellaisen elämän seikkailun, jota ei ole osannut kuvitellakaan!

Katja

Millä tietoisuuden tasolla sinä värähtelet?

26 kesäkuun, 201926 kesäkuun, 2019 katjafrangeJätä kommentti

Alkuperäinen artikkelini Valomedian sivulla (julkaistu 17.6.2019)

Mikä ihmeen 5D? Millä tietoisuuden tasolla sinä värähtelet?

Maailmamme on muutoksessa, mutta niin on myös tietoisuutemme, joka käy läpi omaa evoluutioprosessiaan. Jos olet syventynyt aiheeseen, olet varmaankin törmännyt tietoisuustasoja kuvaaviin lyhenteisiin 3D, 4D ja 5D. Mutta mistä niissä on oikeastaan kyse ja miten nämä tasot eroavat toisistaan?

Universumissamme tiedetään olevan useampia ulottuvuuksia. Samalla tavalla myös tietoisuutemme on moniulotteinen, jonka vuoksi voidaan puhua erilaisista tietoisuustasoista. Lyhenteen D-kirjain tulee sanasta density, eli tiheys, ja numero kuvaa energian värähtelytaajuutta (vibrational frequency). Ihmisen tietoisuuden laajentuessa, hänen värähtelytasonsa nousee. Yksinkertaistettuna, mitä korkeampi värähtelytaajuus, sitä laajempi tietoisuustaso – ja toisinpäin. Erilaisten tietoisuusmallien mukaan on olemassa myös paljon muitakin tasoja kuin 3D, 4D ja 5D – ykkösestä jopa 13 tasoon asti. Jos tarkkoja ollaan, lisäksi aina yhden tason sisällä on useampi taso. Nyt kuitenkin puhutaan lähinnä näistä kolmesta tasosta, koska ne liittyvät ihmiskunnan tämän hetkiseen tietoisuuden muutokseen.

Tasojen ja ylipäätään erilaisten mallien avulla ihmisen on helpompi hahmottaa, ymmärtää ja sanoittaa sitä, mitä on joskus niin haastava sanoiksi laittaa. Tietoisuustasoillakaan ei siis tarkoiteta fyysisiä paikkoja. Kyse on tietoisuudesta, joka on ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden lisäksi aina henkilökohtainen kokemus. Vaikka me ihmiset elämme tällä samalla kauniilla planeetalla ja katselemme samaa maailmaa ympärillämme, koemme sen eri tavoin, oman tietoisuutemme mukaisesti. Kahden ihmisen näkökulma ja kokemus samasta hetkestä tai asiasta on erilainen, jos toinen on 3D- ja toinen 5D-tietoisuuden värähtelyissä.

Oleellista, ehkä jopa tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että mikään tietoisuustasoista ei ole parempi tai huonompi. Ne ovat vain erilaisia tasoja. Tietoisempi tai korkeammissa värähtelyissä värähtelevä ihminen ei ole sen parempi tai huonompi, vaan jokaisella on täysin ainutlaatuinen kokemus ja omanlainen elämänpolku, joka aukeaa kullekin eri tavoin. Kun puhutaan tasoista, hahmotamme ne helposti portaiksi, joita noustaan ylöspäin, eikä takaisinpäin ole enää menemistä. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Visioi tietoisuus sen sijaan ympyränä, joka laajentuessaan luo uusia kehiä, sisältäen silti myös edelliset, pienemmät kehät. Elämä ei ole lineaarinen, vaikka mielemme niin sen helposti hahmottaakin. Myöskään tietoisuus ei ole lineaarinen, vaan ennemmin syklinen spiraali.

Elämme läpi syklejä, joilla jokaisella on alku ja loppu, ja lopun jälkeen alkaa jälleen uusi alku. Jokainen elämän sykli laajentaa ja avaa meitä – enemmän tai vähemmän, riippuen ihmisen omista valinnoista ja polusta. Elämänkokemuksen myötä meillä on kuitenkin mahdollisuus oppia ja oivaltaa. Aina kun tasapainotamme sisäisiä vastapareja, kuten feminiinistä ja maskuliinista energiaa, vahvistamme myös sisäistä keskikohtaamme, omaa ydinolemustamme. Mitä tasapainoisemmin olet omassa keskikohdassasi, juuret maassa ja sydän auki, sitä kevyemmin ja nopeammin myöskin spiraali pyörii ja tietoisuutesi laajenee.

Elämme ja olemme yhtäaikaisesti eri tietoisuustasoilla, liikumme edestakaisin niiden välillä, kokien välillä elämää 3D, välillä 4D, 5D tai jopa korkeampia värähtelyjä. Tosin, mitä korkeampi tietoisuuden värähtelytaajuus on, sitä haastavampi on kokea ja elää todeksi enää alempaa värähtelytaajuutta, vaikka se olisikin olemassa samanaikaisesti. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että mihinkään ”ylemmäs” ei tarvitse pyrkiä. Ei tarvitse mennä jonnekin ollakseen jotakin. Kaikki on jo tässä ja nyt. Tietoisuuden avautumisen ja laajentumisen myötä avaudut vain sille, mitä on aina ollutkin.

Koska ymmärrys näistä tietoisuustasoista ja värähtelyistä avautuu vain kokemuksen kautta, niitä on lähes mahdoton täysin ymmärtää ilman henkilökohtaista kokemusta. Siinä missä fyysisen todellisuuden ymmärtämiseen tarvitaan ymmärrystä esimerkiksi ajan, paikan ja fyysisten lakien toimivuudesta, tietoisuuden ymmärtämiseen tarvitaan myös sisäistä kokemusta aikajanoista, ulottuvuuksista ja universaalien, henkisten lakien toimivuudesta. Ajatus ja malli niistä kuitenkin auttaa myös mieltä avautumaan uudelle.

Alla on lueteltu joitakin yleisen tason tunnusmerkkejä, joiden avulla voi hahmottaa tietoisuustasojen eroja.

Tunnistatko itsesi?

Fyysinen taso
Dualistisuus: mustavalkoisuus, asiat ovat joko-tai, hyvä tai huono, mennyt ja tuleva, totta ja ei-totta
Erillisyystietoisuus: Koet itsesi erilliseksi toisista, individuaali, feminiiinen ja maskuliininen epätasapainossa
Selviytyminen: ”vahvin selviytyy”-ajattelu, oma etu ensin ja pelkoa siitä, ettei ole tarpeeksi
Syyllistäminen ja häpeä
Materia: itsensä identifioiminen ulkoisella menestymisellä, kuten tittelillä, ulkonäöllä, rahalla. Turvallisuuden tunne syntyy erityisesti raharunsaudesta ja sosiaalisesta statuksesta
Kilpailu: ei ole tarpeeksi kaikille ja joku jää ilman; synnyttää minä vastaan sinä –ajattelua
Ei tietoinen mahdollisuudesta vaikuttaa elämään ajatuksillaan. On vain sattumia.
Luottamus vain näkyvään, viiteen aistiin
Haastavat tunteet voi olla vaikea kohdata tai käsitellä. Keskittyminen iloon ja helppouteen, jota on paljonkin, mutta syvyys puuttuu, koska tietoisuus on päässä/mielessä (ei vielä sydäntietoisuus auki)
Ei juurikaan kiinnostusta itsetutkiskelulle, syvemmälle asioiden tarkastelulle ja syille. Ei ymmärrystä varjoista, haavoista tai tiedostamattomasta mielestä, jotka ohjaavat elämää

Kuin silta erillistietoisuudesta (3D) ykseystietoisuuteen (5D)
Herääminen ja havahtuminen sille, että olemme yhteydessä toisiimme, näkyvän lisäksi on näkymätön todellisuus, erilaisia todellisuuden tasoja ja sielunelämää
Ymmärrys siitä, että voi vaikuttaa elämään omilla ajatuksilla ja omat teot vaikuttavat maailmaan ympärillä
Pyyteetön rakkaus, myötätunto ja ymmärrys muita kohtaan avautuu
Herkkyys vahvistuu
Unimaailma avautuu
Terveellinen elämä korostuu, ymmärrys esim. ravinnon vaikutuksesta herää
Syntyy fyysisen ja henkisen puhdistumisen tarve, kuten tahto hiljentyä, meditoida ja avautua energioille
Tulee halu selvittää oma tarkoitus ja seurata omia sisäisiä intohimoja
Tarve olla yksin, kysellä ja kyseenalaistaa. Nousee kysymyksiä, kuten kuka minä olen, miksi olen täällä? Miksi olen tullut tänne? On pakottava tarve ymmärtää itseä ja elämää.
Intuitio herää ja vahvistuu, synkronia ja selväaistiset kokemukset avautuvat
Avautuminen elämän syvemmälle tarkoitukselle
Tietoisemmaksi tuleminen mm. omista varjoista, traumoista, uskomuksista, draamoista, rajoista ja tarve kohdata näitä teemoja itsessään. Alkaa ymmärtää syitä esimerkiksi siihen, miten lapsuus ja sukulinjat vaikuttavat itseen.

Itsensä rakastaminen syvenee
Elämän kokeminen ilman ajan ja paikan rajoituksia.
Elämä koetaan seikkailuna ja jatkuvana laajentumisena
Ajatusten ja valintojen voima on selkeä ja välitön
Ykseystietoisuus: ei enää ajattele jonkin olevan hyvää tai pahaa, ja vaikka tiedostaakin edelleen tällaisen jaottelun olevan olemassa, jaottelu poistuu omasta kokemuksesta
Ymmärtää kaikessa olevan korkeamman merkityksen
Ei tuomitse enää omia kokemuksia, itseä tai toisia – kaikella on omanlainen tarkoitus ja merkitys
Ilo ja täydentymisen tunne, syvä tyytyväisen tunne
Kaikkien tunteiden hyväksyminen, ei enää tunteiden tuomitsemista, vaan tunteet opettavat, laajentavat ja näyttävät suuntaa
Itsenäisyys, ainutlaatuisuus, itsensä ilmaisu
Elää todeksi omaa tarkoitustaan, kuka on ja miksi on tänne tullut. Ei ole olemassa vain itselleen.
Palvelee olemassa olollaan ja teoillaan, mutta ei enää omalla kustannuksella, vaan itsensä rakastamisesta lähtöisin.
Aktiivinen toimimattomien systeemien muuttaminen, eli maailman muuttamisen tahto, mutta pelottomalla rakkaudella
Rakkaus ja yhteys syvenevät, niin muihin ihmisiin ja luontoon, maailmaan kuin universumiin, galaksiin ja tähtimaailmoihin.
Rehellisyys ja oman totuuden ehdoton kuuntelu, ei kompromisseja totuudessa
Kaikille on tarpeeksi, ei kilpailua
Eläminen suoraan inspiraatiosta ja potentiaalista, ei niinkään opittujen mallien ja muistojen ohjaamana. Inspiroivat ajatukset, ohjaus ja flow, luovuus, asiat putoilevat paikoilleen

Tietoisuus laajenee ja aukenee vähitellen elämän ja erityisesti tietoisen itsetuntemustyön myötä. Joskus elämässä tapahtuu jotain, joka havahduttaa ja herättää kerta heitolla. Tietoisuuden evoluutio tapahtuu kuitenkin meille kaikille ja olemme muutoksessa yhdessä. Jokainen henkilökohtainen muutos vaikuttaa aina myös kollektiiviseen tietoisuuteen. Yhden avautuminen avaa muitakin.

Muutama ajatus siihen, mikä avaa tietoisuutta ja nostaa värähtelyä:

Itsetuntemuksen lisääminen, henkinen työ, kuten omien varjojen ja traumojen kohtaaminen
Puhdistus niin kehon, mielen kuin sielun tasolla. Puhtaampi ravinto ja terveelliset elämäntavat. Mahdollisuuksien mukaan ylimääräisten kemikaalien ja lääkkeiden (esim. mieleen vaikuttavat hormonit ja masennuslääkkeet) tukeminen tai korvaaminen luonnollisemmilla vaihtoehdoilla
Meditointi ja hiljentyminen
Älä tuomitse kokemuksia, vaan tarkkaile. Näe haasteet kasvumahdollisuuksina, ohjauksena oikealle polulle.
Keskity siihen mikä lisää luottamuksen ja turvallisuuden tunnetta
Keskity sydämeen. Katso asioita sydäntietoisuuten kautta. Mieli hahmottaa elämää erillisyyden kautta, sydän ykseyden kautta. Mitä rakkaus tekisi? Mitä rakkaus valitsisi tehdä tai miten toimia? Mikä on rakkaudellisin vaihtoehto? Tämä ei tarkoita olemassaolevan kieltämistä tai naiiviuutta, vaan tietoista ajatusten valintaa ja laajemman tietoisuuden valitsemista. Vaikka elämässä on paljon hämmentävää ja haastetta, valitse keskittyä hyvyyteen.
Vahvista intuitiotasi toimimalla sen mukaan.
Antaudu ja luota. Anna elämän näyttää ja avautua luonnolliseen tahtiin.
Tiedosta ihmisten energeettinen vaikutus sinuun. Valitse seurasi ja ympärillesi ihmiset, jotka kirkastavat, aktivoivat ja vahvistavat sinua.

Katja

Magdala-koulu sai uuden nimen – lue tarina uuden nimen synnystä!

22 joulukuun, 2018 katjafrangeJätä kommentti

Uutiskirjeen teksti 22.12.2018

Valon aika alkakoon!
Voi että minä jaksan ihmetellä tätä elämän johdatusta ja yllätyksellistä elämän polkua! Kaikella, aivan kaikella on tarkoituksensa. Kysymyksiin tulee aina vastaus, kun vain antautuu ja antaa asioiden tapahtua ensi vastusteluista huolimatta. Nyt on talvipäivänseisaus, päivä jolloin valo alkaa palata takaisin. On täysikuu, päivä, jolloin asiat täydentyvät. Ja maanantaina laskeutuu joulurauha. Kuten tarinassa kerrotaan, taivaalle syttyy tähti ja uusi ajanlasku alkaa. Kaikki tuntuu olevan linjassa myös minun elämässäni alkavan uuden ajan kanssa. Haluan kertoa sinullekin tästä, nimittäin tämäkin tarina taas kuvastaa kauniilla tavalla elämän merkityksellisyyttä ja sitä johdatusta missä jokainen meistä saa elää, kun vain jaksaa yhä uudelleen uskoa, luottaa, antautua ja jatkaa matkaa haasteista huolimatta.

Minulle tämä vuosi on ollut suurelta osin raskas, mutta syvästi opettava. Valo on valaissut varjoja, tuli on polttanut vanhaa, vesi on pessyt puhtaaksi luita myöten. Uuttakin vuoteen on mahtunut, kuten se, että Magdala-koulu aloitti lokakuussa ja sen myötä taas yksi iso unelmani toteutui. Aika pitkään koulun nimi oli kysymysmerkki. Minun sieluani puhutteleva Maria Magdaleenan energia oli jo pitkään kulkenut elämässäni ja kun nimi sinkoutui tietoisuuteeni, palaset loksahtelivat paikoilleen kauniissa synkroniassa. Siinä kohdassa siis nimi oli juuri se mikä pitikin olla. Vitkastelin kuitenkin jonkin aikaa nimen rekisteröinnin suhteen, ja kun vihdoin laitoin hakemuksen menemään, sain tietää, että eräs suuren meren tuolla puolen päämajaansa pitävä uskonnollinen järjestö oli rekisteröinyt Magdala-nimen yksinoikeudekseen koko maailmassa, ja hiljattain siis myös EU:n alueella.

Otin yhteyttä kyseiseen järjestöön, useammankin kerran, mutta vastaus oli lämpimän tyly, en saanut poikkeuslupaa edes Suomessa nimen käyttämiseen. Ensireaktioni oli luonnollisesti hämmentynyt ja aluksi koin tapahtuvan ilmentävän sitä, että nimen edustama feminiininen energia ei ole vieläkään vapaata. Mutta tunteiden ja mielen myrskyn laannuttua, päätin että en lähde taistelemaan. Jälleen kerran olisi antauduttava Unskin (=Universumin) ohjaukselle. Annoin energian palvella minua, näyttää uuden. Päästin irti ja kysyin mitä tilanne halusi opettaa. Koska koulu on myös minun peilikuvaani, päädyin jälleen perustavanlaatuisen kysymyksen äärelle: kuka minä siis oikein olenkaan?

Näin elämä alkoi opettaa minua koulun tarinan myötä. Se työnsi minut itseni jälleen niiden samaisten kysymysten äärelle, joita avaan myös muissa. Magdala-koulun prosessi kun kuljettaa nimenomaan eheytymisen, aitouden, itsetuntemuksen ja sitä kautta oman ainutlaatuisuuden teemojen äärelle. Jokin suurempi oli sitä mieltä, että jos kerta kuljetan muita syvällisesti tässä teemassa, minun tulee käydä se jälleen kerran läpi itsessänikin. Niinpä kokonaisuus alkoi kutoutua uudelleen, ja vähitellen henkinen minäni ja tehtäväni tuli kirkkaammaksi kuin koskaan aikaisemmin – ja sitä myöten syntyi myös uusi nimi. Kuljen vahvasti kahta henkistä polkua yhtä aikaisesti. Näissä kahdessa yhdistyy elämän ulottuvuudet, feminiininen ja maskuliininen, valo ja varjot, henki ja keho, taivas ja maa… Toinen on ns. Maria-polku, pyhän feminiinisen polku. Toinen on shamanistinen polkuni. Näiden kahden muodostaessa entistä vahvemman tasapainon sisälläni, syntyi uusi nimi: Shamaria. Siinä se siis on, Shamaria, uusi nimeni ja modernin mysteerikoulun uusi nimi! Nimen noustua esille se vielä vahvistui vahvassa meditaatiossa, jossa kuulin itseni sanovan ”Minä olen Shamaria Valo.” Ja kuin elämän vahvistukseksi – juuri nyt nimi vaihtui ja hyväksyttiin rekisteriin – aikana jolloin valo lähtee kasvamaan. Aikana, jolloin käännymme jälleen kohti uutta kuuta. Aikana, jolloin tähti syttyy taivaalle ja uusi vuosi alkaa. Tulevaisuus näyttää mitä kaikkea tulen vielä tuon nimen alla tekemään, enteitä kyllä on jo syntynyt, mutta niistä sitten enemmän myöhemmin… Annetaan jonkin suuremman taas ohjata. Shamaria on kuitenkin nyt syntynyt, koulu jatkaa ja vahvistuu, kuten tähänkin asti.

Tämän tarinan varsinainen opetus tai tärkeä viesti on kuitenkin vielä kertomatta. Tarina kertoo ennen kaikkea siitä, miten tärkeää tässä ajassa on luoda uutta. On turha lähteä taistelemaan vanhaa vastaan tai pyytää lupaa olemassaololleen! On turha kiukkuilla siitä mikä on. Tärkeää tässä ajassa on luoda uutta, koska sillä muutetaan maailmaa. Uusi toki saa kasvuvoimaa aina vanhasta. Perinteet, kuljetut polut ja juuremme ovat jotain äärettömän arvokasta, mutta siihen tulee yhdistää myös tulevaisuus. Näin syntyy eheys, kokonaisuus, jolla on uutta annettavaa. Sama tarina pätee meihin ihmisiin, kuin vaikkapa tässä tapauksessa kouluun. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, täysin omanlainen kokonaisuus. Jokaisella meistä on on oma medicine, lääke, jollaista toista ei ole maailmassa. Aivan kuten koulunkin kokonaisuus ja energia, jokainen miestä on omanlainen sekoitus, jatkuvasti muuttuva sellainen. Muotoudumme kuljettujen polkujen mukaan. Koostumme sielun tarinoista, veri- ja henkilinjojen vaikutuksista, opituista uskomuksista, kaikista kokemuksistamme. Oma lääkkemme sisältää niin kykymme, lahjamme, koko fyysisen ja henkisen olemuksemme, kuin esivanhempien opetukset ja tulevaisuuden visiot. Jokainen meistä on ainutlaatuinen lahja maailmalle. Tarvitsemme tällaista jokaisessa olevaa uutta, puhdasta, vapaata energiaa ja sen myötä syntyviä uusia tarinoita. Ne syntyvät silloin, kun olemme mahdollisimman aitoja ja itselle totuudellisia. Lääkkeemme pääsee vaikuttamaan silloin, kun uskallamme olla sellaisia kuin olemme, epätäydellisen täydellisiä. Silloin kun itse omistamme tarinamme ja hyväksymme itsemme ja elämämme sellaisena kuin se kussakin hetkessä on.

Näin siis uusi aika alkaa, käärmeen nahka kuoriutuu uuden kerran, kudontaan tulee uusi kerros. Kasvavan valon aika alkaa. Kulkiessamme taas kohti kevättä, jokaisessa päivässä on taas pieni hetki enemmän valoa. Mutta kaikki aikanaan, tärkein on kuitenkin tässä ja nyt. Ja nyt saamme pysähtyä tämän pimeyden keskelle lepäämään, tähtitaivaan alle. Rentoutua, rauhoittua ja iloita. Koska sitä se joulu on. Taika-aikaa. Ihmettä. Eloa ja oloa, tässä ja nyt.

Valolla, Katja

Kehon ja hengen yhteys – Matkalla takaisin kehokotiin ja kokonaiseksi naiseksi

20 joulukuun, 201820 joulukuun, 2018 katjafrangeJätä kommentti

Tämä blogikirjoitus on julkaistu Naiseuden voima -sivustolla 20.12.2018

Kun synnymme tähän maailmaan, kehosta tulee kotimme. Ilman sitä emme voisi olla täällä, näkyvänä ja kokea tätä elämää tässä ja nyt. Yleensä lapsena olemme vahvasti kehossa. Elämme tässä hetkessä. Olemme hereillä ympäröivälle maailmalle. Aistimme. Kosketamme. Laulamme ja leikimme. Teemme kärrynpyöriä, ihmettelemme ruohon tuntua jalkapohjissa ja hiekan mursketta hampaiden välissä. Itkemme kun itkettää, nauramme kun nauru purskahtaa esille. Käytämme kehokotiamme nauttimaan elämästä ja ilmentämään sitä sielua, joka tänne syntyessään sai fyysisen muodon. Mutta elämään kuuluu myös vastoinkäymiset, kipu ja satuttavat tunteet. Meillä jokaisella tapahtuu elämässä asioita, jotka voi vähitellen saada meidät erkaantumaan tästä kehostamme ja sitä myöten myös puhtaasta elämän ilosta ja nautinnosta.

Joskus jo syntymässä tapahtuu erkaantumista henkisen ja kehollisen itsemme välillä. Tänne maailmaan syntyminen voi jättää sisällemme pelkoa tai kehoomme kipua, joka alitajuntaisesti estää meitä alun perinkään asettumasta kehoon ja tähän maailmaan. Vaikka itse syntymä olisi kuinka helppo ja lempeä, jo syntymä itsessään on jokaiselle jonkinlainen trauma, koska silloin meidät erotetaan äidistä, siirrymme ykseyden tilasta erillisyyden maailmaan, omaksi yksilöksi, joka ei enää olekaan osa äitiä. Syntymän jälkeen elämään kuuluvat kipeät, niin henkiset kuin fyysiset kokemukset lisääntyvät. Joidenkin tarina on rankempi kuin toisten, mutta kukaan ei jää ilman elämän koettelemuksia.

Jos ihminen on onnekas siten, että hänelle on annettu turvallinen ja rakastava ympäröivä maailma ja tuki, palautuminen haavoittavista kokemuksista on helpompaa. Jos taas ei, jokainen kokemus voi luoda vain entistä syvempää sisäistä erillisyyttä ja jokin pelästynyt sielumme osa ei enää palaakaan takaisin kotiin. Etenkin turvattomuutta ja rakkaudettomuutta kokeva ihminen voi vähitellen paeta kehollisuutta, oppia karttelemaan haavoittunutta inhimillisyyttään ja rakentaa yhä paksumpia suojia aidon itsensä ympärille. Yleensä tämän kaiken tekee täysin tiedostamattaan. Elämä haavoittaa kuitenkin meistä jokaista. Harva ihminen, jos kukaan, on sisäisesti niin vahva, ettei sydämeen sivallettu sana tuottaisi kipua, pettäminen vavahduttaisi luottamusta tai mikään elämän isku pakottaisi pakenemaan, tavalla tai toisella.

Vaatii valtavaa sisäistä voimaa kohdata pakenematta fyysinen tai henkinen uhka. Etenkin jos ihminen elää pitkän aikaa traumaattisissa oloissa, haastavissa elämän olosuhteissa tai esimerkiksi kärsii sairaudesta tai kokee vaarallisen onnettomuuden – se kaikki voi kuin työntää pois kehosta, pakenemaan kärsimyksellistä ihmisyyden kokemusta. Kehosta voi tulla kuin häkki, jossa ei tunne olevansa vapaa ja voimallinen. Mitä haavoittuneempi on, sitä kauemmaksi muurien taakse on linnoittauduttava tai lentää tavoittamattomana eteerisenä valo-olentona, ettei vaan kukaan pääse tulemaan liian lähelle. Ettei vaan tule uudelleen haavoitetuksi.

Tämä on myös täysin luonnollinen sisäinen suojelumekanismi. Sisäänrakennettu viisautemme varmistaa selviytymisemme dissosioitumalla, ulkoistamalla kokemuksestamme ja suojautumalla hyväksi katsomallaan tavalla. Nimittäin juuri kehossa oleminen mahdollistaa kivun kokemuksen, aivan kuten kaikkien muidenkin tunteiden, myös hyvien tunteiden kokemisen. Mitä vahvemmin olemme kehossa läsnä, sitä vahvemmin aistimme ja tunnemme kaiken. Kuitenkin joskus fyysinen tai henkinen kipu on niin suuri, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erkaantua. Paeta vaikkapa mielikuvitusmaailmaan, aineisiin, työhön tai henkisyyteen – kunhan ei tarvitse olla tässä ja nyt ja kokea enää uudelleen sitä kipua mitä joskus lähti karkuun. Näin sisälle syntyy kuilu, eheys rikkoontuu, yhteys katkeaa niin itseen kuin sitä kautta muihin. Yhtäkkiä voikin olla kuin kaksi erillistä ihmistä samassa – kehokuori ja jossain muurien takana oleva tai eteerisenä liihottava värisevä, haavoittunut, hylätyksi tullut ja yksinäinen sielu.

Etenkin naisen silmin katsottuna, erillisyyttä kehostamme saa aikaan myös kaikki ne kokemukset, jolloin koemme kehon pettävän meidät. Se ei täytäkään omia tai ympäröivän maailman asettamia odotuksia. Ei olekaan tarpeeksi kaunis tai tietyn mallinen. Etenkin naiset tunnistavat tämän. Nainen kokee helposti erivahvuista inhoa, häpeää tai tuomitsemista kehoaan kohtaan, johtuen myös vahvasti opituista malleista ja lukemattomista odotuksia naisen kehoa kohtaan. Minulla ei olekaan sellainen vartalo, kuten jonkin määrittelemän mallin mukaan tulisi olla… En olekaan aina täydellinen, vaan vanheneva ja ryppyinen… En tulekaan raskaaksi silloin kun haluan, kehoni pettää minut keskenmenoilla ja sairauksilla… Kehoon liitetään epätäydellisyys rumuus, likaisuus ja häpeä. Vaikka suunta on myös kääntynyt takaisinpäin ja nämä asiat ovat esille enemmän kuin ehkä koskaan, aikojen saatossa olemme kulkeutuneet yhä kauemmaksi naisen kehon luonnollisuuden hyväksymisestä. Monelle keho on kuin objekti, jota voi muokata, tuomita, kohdella väärin ja jonka luonnollista rytmiä voi muuttaa, vaikka väkisin.

Historia on pitkä ja sen muuttaminen vie aikansa. Naisen kehoa on niin pitkään alistettu, arvosteltu, vaiennettu ja pahoinpidelty – niin itsen kuin jonkun toisen käsillä. Etenkin naisen kehoon on liitetty kaikki syntinen ja likainen. Naisen haluttiin olevan vallan alla, puhtaita, pyyteettömiä ja huomaamattomia – ja tällainen ajattelu elää edelleen vahvasti henkilökohtaisessa ja kollektiivisessa tietoisuudessa – saaden vain nykyaikaisen muodon. Naiset ovat oppineet jopa inhoamaan verta vuotavaa kehoaan ja maitoa valuvia rintojaan – vaikka kumpikin näistä kuvastaa naisen kehon ihmeellistä luomisvoimaa ja elämää ravitsevaa viisautta. Lopulta kuitenkin, naisen erillisyys kehosta on myös erillisyyttä feminiinisen energian villistä, kesyttämättömästä, uutta luovasta alkuvoimasta. Kehon kieltäminen on myös oman feminiinisen voiman ja viisauden kieltämistä kokonaisena ja ehjänä. Eikä tämä rajoitu vain naisiin. Yhtä lailla miehiltä on katkaistu siivet ja esimerkiksi yhteys feminiinisen energian herkkyyteen.

Koska tällainen kipua tuottava kehollisuus ja epätäydellinen ihmisyys tuntuu vain pettävän, mieli alkaa uskoa, että se on jotain mitä pitää vältellä ja juosta karkuun – tai toisaalta yrittää kontrolloida ja laittaa kuriin. Näin kärsimys voi vetää ajan myötä vinoon, niin että on yhä vaikeampi olla tässä ja nyt, ja tulee tarve juosta pakoon addiktioihin. Tällöin nainen voi lähteä etsimään tarkoitustaan ja hyvää oloa myös esimerkiksi henkisyydestä ja valosta. Siellähän on se täydellisyys, jota ei voi tässä epätäydellisessä kehollisuudessa ja ihmisyydessä olla…. Sehän on se pyyteetön rakkaus, joka auttaa minua kestämään läpi tämän ihmiselämän harhan… Tämä voi kuitenkin huomaamatta saada aikaan sen, että nainen kääntääkin selkänsä osalle itseään, kuin pyrkien pois tästä satuttavasta ja kärsimyksellisestä elämästä. Yhteys omaan sisäiseen suuruuteen ja tietoisen yhteyden luominen omaan sieluun ja suureen henkeen on oleellista, mutta sinne ei kuulu kadota. Olemmehan ihmisiä.

Kokonainen nainen on auki jokaiseen ilmansuuntaan. Hänellä on yhteys ylös ja alas sekä yhteys sekä itseen että ympäröivään maailmaan. Kokonaisuus syntyy siitä, että nainen on avautunut sisäiselle suuruudelleen, levittänyt siipensä avaten sydämensä ja tietoisuutensa. Samaan aikaan kokonainen nainen on vahvasti juurillaan, ihmiskehossa, jalat syvällä maan mullassa. Tämäkään ei ole joko-tai: henki tai materia, vaan kummatkin. Tarkoituksemme on kehollistaa henki ja sisäinen valomme. Se on sitä, että olemme läsnä kehossamme, hetki hetkeltä aidompana – näkyvänä ja kuuluvana sellaisena kuin olemme. Kuin majakka, joka loistaa valoaan siellä missä on, jo pelkällä olemuksellaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa elämässä koettujen fyysisten ja henkisten kipujen ja haavojen kohtaamista ja parantamista. Kaiken sen hyväksymistä ja anteeksiantamista mikä alun perin synnytti sisäistä erillisyyttä ja sai meidät kehostamme lähtemään. Se tarkoittaa elämän myötä syntyneiden suojien ja kerrosten purkamista, sekä opittujen valheiden ja vanhentuneiden tarinoiden irtipäästämistä. Kokonainen nainen oppii rakastamaan haavoittunutta itseään, pelokasta tai uhmakasta sisäistä lastaan, joka on samalla täydellinen juuri sellaisena, epätäydellisenäkin. Kokonainen nainen vähitellen oppii, että hän on turvassa kehossaan ja tässä maailmassa. Sitä myöten hän säteilee yhä kirkkaampaa omaa voimaa, itsenäistä, pelotonta rakkautta ja ylpeyttä itsestään juuri sellaisena kuin on, omassa ainutlaatuisuudessaan. Tällaisen eheyden ja kokonaisuuden kutominen on pitkä prosessi, luultavasti elinikäinen, koska ihmisenä emme tule valmiiksi tai täydelliseksi. Se on jatkuvaa nahkojen luomista, kerrosten kuorimista ja hyväksymistä yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta jossain kohtaa tämä työ myös palkitaan.

Mitä läsnäolevammin ihminen on kehossaan, sitä elävämmäksi elämä muuttuu. Kehollistunut henkisyys on voimallista ja katseet kääntävää. Aistit vahvistuvat, nautinto kasvaa. Läsnäolo vahvistuu. Voi kokea olevansa osa luontoa ja ympäröivää maailmaa. Kohtaamiset syvenevät. Syntyy aitous ja mutkattomuus. Tapahtuu uudelleen syntyminen, uusi tapa olla tässä maailmassa. Se ei poista elämän varjoja ja pimeyttä, mutta syntyy uudenlainen voima kohdata ja muuttaa ne. Elämä kehossa on enemmän tässä ja nyt, väreilevänä ja värikkäänä. Se synnyttää syvältä kumpuavaa iloa ja elämänvoimaa, joka muuttaa ja palvelee myös ympäröivää maailmaa. Koska lopulta vain tämä autenttinen yhteys itseen mahdollistaa kokonaisvaltaisen yhteyden myös muihin.

Aito ja syvä kohtaaminen voi tapahtua vasta kun ei ole vain tyhjä kuori tai eteerinen valo-olento, vaan tässä ja nyt, juuri sellaisena kuin on. Ihminen, joka kehollistaa hengen, luo näkymättömän näkyväksi sanojen, tekojen ja olemuksensa kautta.

Lämmöllä ja ilolla, Katja

Turvallisuuden tunne mahdollistaa parantumisen

27 marraskuun, 2018 katjafrangeJätä kommentti

Tämä kirjoitus on julkaistu Viisas Elämä -sivustolla 26.11.2018

***

Naiseuteeni liittyy syviä haavoja ja trauma, joka ei ole vain henkinen, vaan puhkaissut aikanaan myös fyysisen sairauden. Itsensä parantamisen polku on ollut pitkä, enkä voi vieläkään sanoa olevani parantunut. En tiedä voinko sanoa niin koskaan. Ehkä jotkin haavat eivät poistu kokonaan, mutta ehkä ne kuitenkin puhdistuvat ja arpeutuvat. On kuitenkin yksi asia, joka on mahdollistanut muutoksen, askeleita kohti parantumista. Se on turvallisuuden tunne, joka on syntynyt jonkin suuremman näkymättömällä kämmenellä ja toisen ihmisen sylissä.

Minun parantumisen polulla tuo turva on rakentunut ensin suhteessa johonkin suurempaan. Haavojen ollessa vielä täysin auki ja trauman ollessa tuore, turvani alkoi rakentua suhteessa näkymättömään; valoon, jumalaan, rakkauteen – miksi sitä haluaakaan kutsua. Oman sisäisen itsetuntemuksen matkan myötä sisälläni on syntynyt syvä luottamus siihen, että jokin suurempi kantaa minua. Tunnen olevani henkisesti turvassa, koska olen kokenut näkymättömän ihmeellisen kosketuksen ja sen, ettei se ole koskaan hylännyt minua. Tämä on täysin sisäinen kokemus turvasta – suuri ja horjumaton. Mutta se on myös pyytänyt paljon. Se on tarkoittanut paljosta luopumista, tuntemattomalle antautumista, uskallusta luottaa pelkkään intuitioon. Se on tarkoittanut henkisten rajojen asettamista, sen oivaltamista mikä todella kuuluu minulle, mikä ei. Sitä mukaa kun olen oppinut milloin saan sanoa kyllä ja milloin ei, sisäinen turvallisuuden tunteeni on vahvistunut. On kuin minun ympärilleni olisi ajan myötä kerääntynyt joukko suojelijoita, ja sisälleni näkymätöntä valovoimaa, jonka turvin voin tarpeen mukaan laskeutua vaikka tummaan toivottomuuteen tietäen, että löydän sieltä aina tien ulos. Tämä turvan tunne ja luottamus suurempaan on antanut voimaa antaa anteeksi ihmisille ja itselleni sekä päästää irti niistä myrkyllisistä ajatuksista ja peloista, jotka ovat estäneet parantumasta.

Mutta tämä yksinään ei ole riittänyt parantumiseen. Sama turvallisuuden tunne on synnyttävä suhteessa ympäröivään maailmaan, muihin ihmisiin, myös niihin, joihin haavat ja trauma liittyvät. En usko että kukaan ihminen on niin itseriittoinen, että voisi saada kaiken tarvitsemansa vain suhteessa johonkin suurempaan. Välillä tällaiseen ajatukseen törmää ns. henkisellä polulla olevien ihmisten kanssa jutellessa. Aivan kuin oivallus elämän harhasta ja illuusiosta voisi tuosta vain ohittaa tähän ihmiselämään kuuluvat kokemukset. Mielestäni näin ajatellen, tulee kieltäneeksi kokonaan oman ihmisyytensä. Ihminen on epätäydellinen ja keskeneräinen, enemmän tai vähemmän rikkonainen. Uskon, toivon ja rakkauden lisäksi ihminen tarvitsee ihmistä. Monia ihmisiä. Tosin toisaalta tällainen kieltäminen on ymmärrettävää, koska juuri ihmisyys on kaikista kipeintä kohdata. Juuri siellä ihmisyydessähän meidän haavat ja varjot ovat. Juuri ihminen meissä pelkää, tuntee tunteet kehossaan ja suojelee itseään. Ei meissä oleva sisäinen suuruus tai jumaluus pelkää tai suojele itseään.

Koska käsittelen työssäni naiseuden teemoja sekä esimerkiksi feminiinisen ja maskuliinisen energian tasapainoa, lähestyn turvallisuuden tunnetta myös tämän kautta. Jokaisessa ihmisessä on niin feminiininen kuin maskuliininen energia – sisäinen nainen ja mies. Tuo feminiininen puoli meissä kukoistaa, luo uutta ja voi hyvin, kun se kokee turvaa, joka taas syntyy maskuliinisesta energiasta. Terve maskuliininen energia luo rauhallisen, vankkumattoman läsnäolon ja pysyvän tilan – kuin sylin, jossa voi tuntea olevansa turvassa. Tämä tapahtuu sisäisesti, oman feminiinisen ja maskuliinisen puolen etsiessä tasapainoa, mutta myös suhteessa toiseen ihmiseen.

Esimerkiksi, jos nainen on tullut rikki revityksi parisuhteessa, on hänen siitä eteenpäin mennäkseen tehtävä sisäistä parantumistyötä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi oman rajattomuuden, uhriuden tai oman arvon kohtaamista ja itsensä rakastamisen opettelua. Tätä työtä itsensä kanssa voi tehdä myös tutkimalla sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian terveitä ja epäterveitä malleja. Tämä sisäinen työ ei kuitenkaan yksinään riitä. Rikki revityksi tulemisen kokemus ei ole synnyttänyt turvattomuutta ja epäluottamusta vain sisäisesti, vaan myös suhteessa toisiin ihmisiin. Jotta eheytyminen ja uusi korjaava, turvallinen kokemus voi syntyä, se vaatii ei vain itsensä, vaan myös toisen ihmisen kohtaamista. Rikki revityn ihmisen sisäinen eläin kuitenkin välttelee tätä kaikin mahdollisin tavoin. Miksi se menisi taas syliin, joka on aikaisemmin satuttanut? Miksi se menisi suoraan siihen ansaan, joka on aikaisemmin johtanut lähes kuolemaan? Tämän tehdäkseen nainen tarvitsee suurta turvallisuuden tunnetta. Ilman kohtaamista parantuminen on ehkä mahdotonta, koska muuttuakseen ihminen tarvitsee kokemuksen. Särkyneen ihmisen on saatava korjaava kokemus siitä että hän on turvassa. Se mahdollistaa vähittäisen eheytymisen ja parantumisen ihmeen.

Sen lisäksi että on itse uskallettava kohdata omat haavansa ja itse opeteltava rakastamaan omaa sisäistä haavoittunutta sisintä, on annettava myös toisen nähdä se. Silloinkin, kun se nostaa häpeää, tarvetta paeta paikalta, itseinhoa tai itsesyytöstä. Haasteellisinta on olla haavoittuvainen ja näyttää oma pieni, heikko, traumasta haavoilla tärisevä minä, jonka voi tallata yhdellä sanalla. Mutta parantuakseen juuri sen osan tulisi saada tulla turvallisesti toisen ihmisen todistamaksi ja hyväksymäksi.

Kunpa meillä kaikilla olisi mahdollisuus olla hetki turvallisessa ja hyväksyvässä sylissä, jossa saamme olla heikkoja ja haavoittuvaisia. Monesti pyydämmekin tätä, itse sitä tajuamattamme. Teemme sen kuin pieni lapsi, joka kiukullaan ja huudollaan haluaa tulla huomatuksi ja rakastetuksi. Samalla tavalla aikuinen voi vaikkapa hyökätä tai olla ilkeä – lopulta kuitenkin vain omaa haavoittunutta sisintään suojellen ja syvimmillään syliin kaivaten. Aikuinen voi kuitenkin pyytää ottaa syliin. Ainakin tätä tarvetta voi yrittää sanoittaa, joko auttavalle ammattilaiselle tai läheiselle, joka kykenee tarjoamaan turvallisen sylin, ollen läsnä, pidellen tilaa. Ehkä ainakin voisimme yrittää muistaa tämän useammin; pyytää syliin, ottaa syliin. Tarjota turvaa, hakeutua turvaan. Me voimme auttaa siten toisiamme parantumaan. Se ei tarkoita että antaa parantumisensa toisen käsiin, vaan päinvastoin, ottaa vastuun itsestään ja rakastaa itseään niin paljon, että antaa itsensä tulla rakastetuksi ja parannetuksi. Siten haavoittunut voi vähitellen lakata tärisemästä ja hengittää luottavaisemmin. Siten joku päivä haavoittunut voi katsoa arpiaan ja kokea voivansa olla turvallisesti se kuka aidosti on. Minäkin tätä kohti kulkien – välillä vieläkin raastavan kipeällä, mutta myös äärimmäisen kauniilla naiseuden parantumismatkalla.

Katja

Elämän yksinkertaisuuden ihme – pyhin hetkeni pyhässä kaupungissa

16 lokakuun, 201816 lokakuun, 2018 katjafrangeJätä kommentti

Aurinko paistoi kirkkaana keskitaivaalla. Vedin huivia tiukemmin päälleni, suojatakseni kasvojani polttavalta kuumuudelta. Seisoin mäellä katsellen edessäni avautuvaa kaupunkia ja samaa näkymää, jonka Juudean autiomaasta saapuvat etsijät olivat ensimmäiseksi nähneet pyhiinvaellukselta tullessaan. Vaaleasta kalkkikivestä rakennetut talot sulautuivat yhdeksi kauniiksi kokonaisuudeksi, sulkien sisäänsä lukemattomat ikiaikaiset tarinat. Laskeutuessani alas kaupunkiin ja kävellessäni kaduilla, tunsin ihollani ilmassa leijuvan pölyn. Öljyjen tuoksut, hepreankieliset sanat, tavaroiden värikylläisyys ja kullatut esineet täyttivät aistini. Astelin sandaaleillani samoja katuja, joita olivat tallanneet lukemattomat jalat sen pitkän historian aikana. Olin tullut Jerusalemiin.

Tuo ikiaikainen, pyhä kaupunki on ihmeellinen. On kuin saapuisit tuhansien tarinoiden todellisuuteen, jossa jo lapsesta asti kuullut paikat, nimet ja tarinat heräävät eloon. Luvattu kaupunki on tunteita herättävä, ristiriitainen ja vastakohtaisuuksien täyttämä. Voit nähdä ihmisten itkevän, nauravan ja rukoilevan silmät suljettuina, koskettavan omistautuneena jollekin näkymättömälle. Lähes jokaisella vastaantulevalla ihmisellä on päällään jokin omaa uskontoa tunnustava symboli. Heidän vierellään voi nähdä aseistettuja vartijoita, valmiina suojelemaan sisäisen ja ulkoisen kuumuuden synnyttämiltä tunnepurkauksilta. Samalla kun eri uskontoja edustavat ihmiset pitävät kiinni tiukasti omista tarinoistaan ja niiden määrittämistä rajoista, samalla ne kaikki mahtuvat pienen alueen sisälle vieri viereen. Osa minusta etsi tapaa sulautua tuohon kaikkien makujen keitokseen, samalla kun osa minusta tunsi palanneensa kotiin, kulkemaan samoja kivisiä kujia kuin joskus aikaisemminkin.

Päivän päätteeksi seisoin suuren muistomerkin edessä. Se oli rakennelma, jonka sisällä oli hautaluola. Pieni hautaluola, jonne Jeesus oli aikoinaan haudattu – näin ainakin kerrottiin. Tuota luolaa en kuitenkaan nähnyt, mutta näin sen ympärille rakennetun, kultakoristein vuoratun kivirakennelman, jonka sisään ihmiset jonottivat. Jokin tuossa hetkessä sai minut pysähtymään paikoilleni. Katselin tuota rakennelmaa ja sen vierellä mutkittelevaa jonoa. Sisälleni hiipi yhä kasvava levottomuus. En tuntenut rauhaa, en lepoa, en pyhyyttä. Kaikki se oli kuin peittynyt väkijoukon, hälinän, tavaroiden, koristeiden ja paikalla ajansaatossa käyneiden lukuisten ihmisten tunteiden ja energioiden alle. Silmäni pysähtyivät hautaluolan päädyssä olevaan suojapeittoon. Se oli muovista tehty lakana, johon oli painettu Jeesuksen kasvot. Kävelin sen ohitse kun hidastetussa elokuvassa, hämmentyneenä ja hiljaisena. Silloin huomasin viereisen huoneen, joka kutsui luokseen. Se oli vanha huone, josta oli kulku toiseen hautaluolaan. Luolaan, joka periaatteessa olisi voinut olla yhtä lailla Jeesuksen luola.

Kun kumarruin ja kömmin sisälle tuohon hautaluolaan, tunsin energian muuttuvan. Tulin sisälle pieneen, yksinkertaiseen luolaan, josta oli riisuttu kaikki ylimääräinen – jos siellä oli koskaan mitään ylimääräistä ollutkaan. Luolan hiekkaisella lattialla oli vain yksi poltettu kynttilätuikku, ainoa, mikä muistutti nykypäivän materiaalisesta maailmasta. Muuten tuo pieni, hieman kostea ja hämärä hautaluola vain oli olemassa, kauniina juuri sellaisenaan, alkuperäisessä asussaan. Luolan seinät sulkivat ihmisten hälinän ulkopuolelleen. Minä ja pari muuta naista täytimme luolan omalla olemuksellamme. Istuimme kyykyssä katsellen ympärillemme, kuunnellen, ihmetellen. Yhtäkkiä tunsin olevani kuin kohdussa. Hämärä, syvällä kallion sisällä oleva hautaluola ei enää ollutkaan hauta, vaan se oli kuin Äiti-Maan kohtu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se sisälsi kaiken tarvittavan, kaiken oleellisen, merkityksellisen ja kauniin. Siinä hiljaisuudessa istuessamme, sisältäni purkautui ääni, joka muotoutui lauluksi. Tunsin olevani kuin soitin jollekin suuremmalle, pyhälle feminiiniselle äänelle. On kuin se olisi tullut herättämään ja synnyttämään tuossa kohdun hämärässä jotain sisälläni uinuksissa olevaa energiaa, vaikuttaen samalla myös muihin paikalla oleviin. Tuossa hetkessä tunsin pyhyyden. Yhteys johonkin suurempaan täytti koko kehoni, kaikki soluni. Tuossa yksinkertaisuuden ihmeessä tunsin yhteyden, joka on olemassa jokainen hetki, riippumatta ajasta ja paikasta. Yhteyden, joka ei tarvitse kultakoristeluita ja muistomerkkejä.

Kiitos Jerusalem, että muistutit minua oleellisimmasta, yksinkertaisuuden ihmeestä. Siitä, että kaikki tärkein on jo tässä. Yhteys, pyhyys ja merkityksellisyys on jokaisessa hetkessä, kun vain pysähtyy ja avautuu olemaan. Juuri kun tunsin olevani kuin eksynyt, sain lahjan – syvemmän ymmärryksen ja avautuneen äänen. Luola jossa ei ollut mitään, sisälsikin kaiken. Hauta olikin kohtu, jossa jokin minussa syntyi uudelleen.

Katja

Rakkauden maailmaa muuttava voima – Oletko rakkauden alkemisti?

10 syyskuun, 201811 syyskuun, 2018 katjafrangeJätä kommentti

Pyyteetön rakkaus on vahvin olemassa oleva, ihmeellinen voima. Se on puhdasta, korkeavärähteistä ja positiivista energiaa, jolla on uskomaton vaikutus kaikkeen olemassa olevaan. Rakkauden alkemisti ymmärtää tämän ehdottoman rakkauden voiman. Hän on ihminen, joka käyttää rakkautta myös tietoisesti niin sisäisen kuin ulkoisen maailman muuttamiseen, puhdistamiseen ja parantamiseen. Rakkauden alkemisti kulkee kohti vapautta, eheyttä ja aitoutta, niin itsessä kuin ympäröivässä maailmassa. Oletko sinä rakkauden alkemisti?

Alkemiassa on kyse transformaatiosta. Kautta aikojen ihmiset ovat yrittäneet selvittää kemiallisen alkemian salaisuuden; miten muuttaa perusmetalli kullaksi tai miten saada aikaan eliksiiri, joka takaa ikuisen elämän. Epäaitoa materiaa käsitellään ja puhdistetaan erilaisten vaiheiden kautta, jotta lopulta jäljelle jäisi aito esenssi, arvokkain ja puhtain aines. Rakkauden alkemistille tämä on myös vertauskuvaa ihmisen sisäisestä transformaatiosta, henkisestä muutoksesta – jota kutsun tässä rakkauden alkemiaksi. Se on pitkällä ajalla tapahtuva suuri sisäinen työ, jonka myötä ihminen jalostuu sisäisesti.

Aivan kuten kemiallisessa alkemiaprosessissa, myös ihmisen sisäisessä transformaatiossa epäaito muuntuu aidoksi. Erilaisten vaiheiden kautta turha palaa pois, huuhtoutuu ja kirkastuu. Tämä tapahtuu, kun ihminen tiputtaa rajoittavia uskomuksia sekä opittuja rooleja ja naamioita. Ihmisen aito olemus tulee vähitellen esille, kun hän kohtaa pelkojaan ja varjojaan, muuntaa tiedostamatonta tietoiseksi, näkymätöntä näkyväksi. Rakkauden alkemisti päästää irti ja antaa anteeksi, lukemattomia kertoja. Hän valitsee yhä uudelleen rakkauden, jalatkin tutisten. Vähitellen sisäiset vastakkainasettelut kohtaavat ja tasapaino vahvistuu. Oma keskikohta ja totuus kirkastuvat. Rakkauden vahvistuessa myös tietoisuus avautuu. Kun rakkauden alkemisti hyväksyy niin oman suuruuden ja jumalallisuuden kuin oman pienuuden ja inhimillisyyden, tämä kaikki johtaa vähitellen sisäiseen vapauteen, eheyteen ja aitouteen. Lopulta suuren työn jälkeen tuhkasta nousee vapaana lentävä Feeniks-lintu. Näkyviin tulee se, mikä on aitoa ja ainoa ikuisesti kestävä – kuin tulessa palamaton kulta, puhdistettu esenssi. Rakkaus.

Rakkaudella on maailmaa muuttava voima. Se on valo, joka läpäisee kaiken kiinteän. Se on kuin tuli, joka sulattaa jään ja polttaa pois kaiken kestämättömän. Se on vesi, joka kirkastaa totuuden ja puhdistaa solutasoja myöten. Rakkaus kuorii epäpuhtauden, avaa sipulin kerrokset, mutta myös luo nahan uudelleen. Rakkaus on aina vastaus. Sen transformoiva voima ulottuu niin sisältä ulos, kuin ulkoa suoraan sisälle, ihan ytimeen asti.

Valitse rakkaus

Sinä olet vapaa valitsemaan ajatuksesi ja tekosi. Haluatko ruokkia hyviä vai huonoja ajatuksia? Valitsetko toimia sydäntäsi vai pelokasta mieltäsi kuunnellen? Elämän vastakohtaisuudet kulkevat aina yhdessä, joten siellä missä tuntuu olevan vain pelkoa ja pimeyttä, sielläkin on aina rakkaus ja valo. Aina kun valitset rakkauden, vahvistat rakkautta itsessäsi. Silloin olet aina askeleen lähempänä aitoutta.

Ole rohkeasti rehellinen

Rehellisuus kuorii pois turhan. Se räjäyttää auki sen mikä ei ole totuudellista, pakottaa esille valheellisen. Rehellisyys voi olla myös pelottavaa tai satuttavaa, mutta lopulta vain hetken. Samalla kun se nostaa esille sen mitä haluaisi piilottaa, rehellisyys tuo mukanaan vapautumisen. Pelon kohtaaminen, kivun ja kärsimyksen kokeminen on kuitenkin myös osa sisäistä puhdistumista. Se muuttaa meitä ihmisenä, kirkastaa sisintä ja synnyttää kiitollisuutta. Muistathan, että totuus ei pala tulessakaan – siihen on helppo luottaa.

Anna rakkauden virrata

Tarvitsemme myös toisiamme kokeaksemme rakkauden itsessämme. Rakkaudella on monta muotoa. Joskus tarvitsemme toiselta ihmiseltä tulevaa vastustusta tai haastetta, joka pakottaa kääntymään sisäänpäin ja etsimään rakkauden voiman itsestä. Joskus taas toisen ihmisen osoittama lempeys ja myötätunto avaa ymmärryksen omasta merkityksellisyydestä. Anna rakkauden virrata sen kaikissa muodoissaan. Anna ja ota vastaan. Yhtä lailla kun on tärkeää tunnistaa ja asettaa omat rajansa, on myös tärkeää uskaltaa laskea muurit ja avautua – antaa rakkauden tuntua. Kun rakkaus saa virrata vapaana, se hoitaa, parantaa ja muuttaa tavoilla, joita emme voi ehkä koskaan mielellä ymmärtää.

Kohti aitoutta, ei kohti täydellisyyttä

Jos elämä tulisi valmiiksi, se lakkaisi olemasta. Jos ihminen olisi täydellinen, inhimillisyys lakkaisi olemasta. Rakkaus on ennemminkin aito kuin täydellinen. Rakkaus nimittäin sisältää kaiken, myös epätäydellisyyden. Aitona oleminen vaatii uskallusta olla haavoittuvainen ja keskeneräinen, mutta se on kuitenkin ainoa tie itsetuntemukseen, todellisen aidon itsen äärelle.

Tämä matka on kaikkien vaiheiden arvoinen.

Katja

Näetkö ja kuuletko minut? Olenko merkityksellinen?

10 syyskuun, 2018 katjafrangeJätä kommentti

Tämä kirjoitus on julkaistu Naiseuden Voiman sivustolla 4.9.2018

***

Ihmisen käsitys itsestä rakentuu vahvasti sen mukaan miten toiset näkevät ja kuulevat hänet. Tarvitsemme myös toisiamme kohdataksemme itsemme. Jos emme tule nähdyksi ja kuulluksi, on kuin olemassaolomme ei tulisi todistetuksi. Lapsena osaamme vielä vaatia nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Lapsi huutaa, nostaa ääntänsä, jos hänestä tuntuu ettei häntä kuulla. Lapsi tekee itsensä nähdyksi – kato mua, hän pyytää. Jokainen haluaa tulla huomatuksi omana yksilöllisenä itsenään. Se tuo meille hyväksytyksi tulemisen kokemuksen.

Naisen tarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi myös naisena. Naisen ja jokaisessa ihmisessä olevan feminiinisen energian oikeus on kukoistaa runsaana ja näyttävänä, virrata vapaana sekä tulla arvostetuksi ainutlaatuisessa kauneudessaan.

Voit ehkä tunnistaa sisälläsi olevan pienen tytön, joka sädehtii saadessaan olla ihailtu keskipiste. Opimme kuitenkin työntämään tämän osan itsestämme sivuun. Vaihdamme värikkäät vaatteet harmaisiin, hiljennämme äänen, laskemme pään alas ja sulaudumme joukkoon. On parempi, ettei erotu joukosta. Kuvittelemme myös, että oman itsensä näyttäminen ja esille tuominen on väärin muita kohtaan. Kuvittelemme, että on helpompaa piilotella ja vähätellä itseään. Koska emme koe olevamme merkityksellisiä vain sellaisena kuin olemme, haemme hyväksyntää ulkoisilla asioilla – titteleiden, tekojen, saavutusten ja suoritusten kautta. Varomme kuitenkin, ettemme vaan tee muiden oloa epämukavaksi tai vaikuta liian itserakkaalta ja itsekkäältä. Kaiken tämän tehdessämme tulemme kuitenkin kieltäneeksi itsemme. Tukahdutamme näin itsemme ja viemme itseltämme myös mahdollisuuden vastaanottaa hyvää.

Uskallus olla näkyvä ja kuuluva on aina lahja itselle, mutta myös muille ihmisille. Se luo uutta elämää. Kun ihmisen näkymätön sisin tulee näkyväksi, se tuo maailmaan lisää runsautta, luovuutta, aitoutta ja kauneutta. Naisen rohkeus olla näkyvä ja kuuluva on aina lahja myös muille naisille. Kun nainen rakastaa itseään ja uskaltaa näyttää sisimpänsä, hän antaa siihen samalla luvan myös muille naisille. Valo vahvistaa valoa. Kun nainen on näkyvä ja kuuluva omassa valovoimassaan, hän valaisee myös muut, ja kohottaa tuota samaa energiaa myös muissa ympärillään olevissa naisissa. Toisen ihmisen kauneuden ja tarinan voi antaa inspiroida ja valaista omaakin polkua.

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on siis vastavuoroista. Toinen ei voi nähdä ja kuulla sinua, ellet anna siihen lupaa ja uskalla näyttää itsesi. Se tarkoittaa uskallusta avata oma sisin. Se taas kysyy rohkeutta, koska on pelottavaa ajatella, että entä jos toinen ei hyväksykään minua. On rohkeaa näyttää oman pienuutensa; olla inhimillinen ja haavoittuvainen, koska siinä on riski tulla tuomituksi tai hylätyksi. Mutta vain sitä kautta toinen voi nähdä myös itsessä olevan sisäisen suuruuden – oman aidon olemuksen.

Entä jos et enää tukahduttaisi itseäsi? Sana kerrallaan voit rohkaistua puhumaan omaa totuuttasi, kertomalla oman mielipiteesi ja ilmaisemalla tunteesi. Sitä kautta saat kokemuksen, että se on täysin turvallista. Sanasi kyllä tavoittavat toisen, kun ne kumpuavat aidosti sisimmästäsi. Entä jos sinun ei tarvitsisi turhaan piilotella itseäsi? Askel kerrallaan voit tulla esille piilosta ja antaa muiden nähdä sinut. Kokemusten myötä luottamuksesi kasvaa – sinä voit olla vapaasti ja turvallisesti sinä. Sinulla on merkitys.

Näe tänään itsesi. Sano itsellesi: minä näen sinut. Ole tänäänkin läsnä itsellesi ja ihmisille joita kohtaat. Kuullaan ja nähdään toisemme – myöskin ilman erityisiä tekoja ja suorituksia. Vain siksi että olemme tässä, ihmisinä toisillemme.

Minä haluan nähdä ja kuulla sinut.

Katja

Hyväksymisen ja antautumisen vapautus – miksi vastustella sitä mikä on?

3 syyskuun, 20183 syyskuun, 2018 katjafrangeJätä kommentti

Elämä vie meitä joskus äärirajoille. Joskus löydämme itsemme nurkasta, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Vaikka yrität kaikkesi ja pyydät sydämesi pohjasta, vastassa tuntuu olevan vain tyhjyys. Mutta entä jos ilman tällaisia kokemuksia emme suostuisi kohtaamaan jotain tärkeää? Ehkä se onkin sitä, että elämä opettaa meitä hyväksymään ja antautumaan. Kun ihminen on tarpeeksi väsynyt tai epätoivoinen, suurinta rakkautta itseänsä kohtaan on lopettaa taistelu ja väkisin yrittäminen. Miksi vastustella sitä mikä on?

Suorittavassa elämässä olemme oppineet, että sinnikkyys palkitaan. Mitään ei saa, jos ei yritä. Ja jos yrität ja epäonnistut, nouse vielä kerran ylös ja yritä uudelleen. Loputtomasti. Oman itsensä kustannuksellakin. Päättäväisyyttä, tahtoa ja soturivoimaa tarvitaan elämässä, mutta joskus sinnikkyydestä tulee itsensä tuhoavaa taistelua, ilman että sitä edes itse huomaa. Henkiset ja fyysiset voimat loppuvat, mutta periksi ei anneta. Sitä vain puskee eteenpäin kuin härkä, vaikka parasta olisi pysähtyä. Levätä. Antautua. Joskus on vaikea luottaa, että elämä tapahtuu silloinkin, kun emme pakota sitä tapahtuvaksi.

Antautuminen kysyy myös hyväksymistä. Huomaatko joskus ajattelevasi: ”en suostu siihen, että tämä asia on näin”… ”en halua tätä elämääni”…”en halua olla tällainen”…”tämä ei saa olla totta”… Aina kun vastustelemme sitä mikä on, yritämme väistellä totuutta. Jos taas vastustelemme totuutta, satutamme itseämme hakkaamalla päätä seinään. Jos yritämme muuttaa väkisin sitä mikä on, paradoksaalisesti estämme asioita muuttumasta parhaaseen mahdolliseen muotoon. On tietysti täysin inhimillistä, että joskus totuuden kohtaaminen on yksinkertaisesti liikaa, liian haastavaa ja satuttavaa. Elämän epätäydellisyyden kohtaaminen on raskasta. On vaikea hyväksyä sitä vääryyttä mitä kohtaamme maailmassa. On haastavaa hyväksyä sitä keskeneräisyyttä, riittämättömyyttä, virheitä ja osaamattomuutta, mitä kohtaamme itsessämme. Sitäkin on opeteltava, vähitellen.

Hyväksyminen kuitenkin vapauttaa. Se valaisee pimennossa olleen kohdan. Kun jokin saa tulla esille sellaisena kuin on, se saa luvan muutokselle. Hyväksyminen vapauttaa, avaa puristuksen, niin että elämä pääsee virtaamaan vapaasti, muotoutumaan uudelleen. Aivan kuten sisällämme olevat tunteet. Jokainen tunne tulisi tuntea, antaa nousta esille, virrata vapaasti ulos. Silloin se ei jää asumaan sisälle ja lukkiudu kiinni kehoon. Kun jotain yllättävää tapahtuu, voit samantien hyväksyä sen sellaisenaan. ”Ok, tämä on nyt näin.” Kun hyväksyt ja antaudut sille mitä on, elämä kyllä näyttää seuraavan askeleen.

Oman elämäni kautta olen päätynyt luottamaan, että silloin kun elämä työntää puristuksiin ja kuljettaa väsymyksen äärirajoille, siellä takana on jokin suuri tarkoitus. Vääryyden ja katkeruuden tunteestakaan huolimatta elämä ei pilkkaa minua, en ole kirottu tai vähempiarvoisempi. Vaikka kivun keskellä tarkoitusta voi olla mahdoton ymmärtää, jälkeenpäin katsoen voi huomata, että isoimmat haasteet ovat olleet suurimpia lahjoja, pohjimmiltaan rakkautta. Ne haastavat ihmiset ovat olleet rakkaita sieluja valitsemaansa roolia esittämässä. Haasteet, kipu ja kärsimys muuttaa ihmistä pohjamutia myöten. Ne puhdistavat ja nostavat esille sen, mikä ei ole totuudellista. Ne pakottavat ihmisen pysähtymään ja hyväksymään oman inhimillisyytensä ja rajallisuutensa. Ne pakottavat ihmisen etsimään merkitystään, avautumaan luottamukselle ja uskolle johonkin suurempaan. Kivunkin keskellä voi antautua ja se on rakkautta itseä kohtaan. Se antaa luvan itselle olla se mikä on. Se tuo mukanaan anteeksiannon ja ymmärryksen, että jokainen ihminen tekee aina parhaansa sillä ymmärryksellä mikä hänellä kullakin hetkellä on – myös sinä itse. Väsyttävästä taistelusta voi myös päästää irti, ilman että se tarkoittaa luovuttamista. Itselle voi sallia kannattelun ja johdatuksen. Vaikka elämä välillä testaa ja kokeilee rankallakin tavalla, se ei koskaan hylkää kokonaan.

Jokainen aamu kun heräät, voit antautua jollekin suuremmalle. Voit antaa itsesi elämän kuljetettavaksi, ojentaa käden viisaudelle, joka ohjaa sinua. Sinä saat olla johdatuksessa! Sinun ei tarvitse aina tietää! Voit olla kuin hollow bone, kuten intiaanit sanovat – ihminen kehossa, jonka kautta suuri henki virtaa. Hyväksyminen ja antautuminen eivät ole luovuttamista, vaan luottamusta. Antautuminen ei ole välinpitämättömyyttä, vaan uskoa. Kaikki ei ole sinun käsissäsi – ja hyvä niin.

Lämmöllä, Katja