Hyväksymisen ja antautumisen vapautus – miksi vastustella sitä mikä on?

Elämä vie meitä joskus äärirajoille. Joskus löydämme itsemme nurkasta, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Vaikka yrität kaikkesi ja pyydät sydämesi pohjasta, vastassa tuntuu olevan vain tyhjyys. Mutta entä jos ilman tällaisia kokemuksia emme suostuisi kohtaamaan jotain tärkeää? Ehkä se onkin sitä, että elämä opettaa meitä hyväksymään ja antautumaan. Kun ihminen on tarpeeksi väsynyt tai epätoivoinen, suurinta rakkautta itseänsä kohtaan on lopettaa taistelu ja väkisin yrittäminen. Miksi vastustella sitä mikä on?

Suorittavassa elämässä olemme oppineet, että sinnikkyys palkitaan. Mitään ei saa, jos ei yritä. Ja jos yrität ja epäonnistut, nouse vielä kerran ylös ja yritä uudelleen. Loputtomasti. Oman itsensä kustannuksellakin. Päättäväisyyttä, tahtoa ja soturivoimaa tarvitaan elämässä, mutta joskus sinnikkyydestä tulee itsensä tuhoavaa taistelua, ilman että sitä edes itse huomaa. Henkiset ja fyysiset voimat loppuvat, mutta periksi ei anneta. Sitä vain puskee eteenpäin kuin härkä, vaikka parasta olisi pysähtyä. Levätä. Antautua. Joskus on vaikea luottaa, että elämä tapahtuu silloinkin, kun emme pakota sitä tapahtuvaksi.

Antautuminen kysyy myös hyväksymistä. Huomaatko joskus ajattelevasi: ”en suostu siihen, että tämä asia on näin”… ”en halua tätä elämääni”…”en halua olla tällainen”…”tämä ei saa olla totta”… Aina kun vastustelemme sitä mikä on, yritämme väistellä totuutta. Jos taas vastustelemme totuutta, satutamme itseämme hakkaamalla päätä seinään. Jos yritämme muuttaa väkisin sitä mikä on, paradoksaalisesti estämme asioita muuttumasta parhaaseen mahdolliseen muotoon. On tietysti täysin inhimillistä, että joskus totuuden kohtaaminen on yksinkertaisesti liikaa, liian haastavaa ja satuttavaa. Elämän epätäydellisyyden kohtaaminen on raskasta. On vaikea hyväksyä sitä vääryyttä mitä kohtaamme maailmassa. On haastavaa hyväksyä sitä keskeneräisyyttä, riittämättömyyttä, virheitä ja osaamattomuutta, mitä kohtaamme itsessämme. Sitäkin on opeteltava, vähitellen.

Hyväksyminen kuitenkin vapauttaa. Se valaisee pimennossa olleen kohdan. Kun jokin saa tulla esille sellaisena kuin on, se saa luvan muutokselle. Hyväksyminen vapauttaa, avaa puristuksen, niin että elämä pääsee virtaamaan vapaasti, muotoutumaan uudelleen. Aivan kuten sisällämme olevat tunteet. Jokainen tunne tulisi tuntea, antaa nousta esille, virrata vapaasti ulos. Silloin se ei jää asumaan sisälle ja lukkiudu kiinni kehoon. Kun jotain yllättävää tapahtuu, voit samantien hyväksyä sen sellaisenaan. ”Ok, tämä on nyt näin.” Kun hyväksyt ja antaudut sille mitä on, elämä kyllä näyttää seuraavan askeleen.

Oman elämäni kautta olen päätynyt luottamaan, että silloin kun elämä työntää puristuksiin ja kuljettaa väsymyksen äärirajoille, siellä takana on jokin suuri tarkoitus. Vääryyden ja katkeruuden tunteestakaan huolimatta elämä ei pilkkaa minua, en ole kirottu tai vähempiarvoisempi. Vaikka kivun keskellä tarkoitusta voi olla mahdoton ymmärtää, jälkeenpäin katsoen voi huomata, että isoimmat haasteet ovat olleet suurimpia lahjoja, pohjimmiltaan rakkautta. Ne haastavat ihmiset ovat olleet rakkaita sieluja valitsemaansa roolia esittämässä. Haasteet, kipu ja kärsimys muuttaa ihmistä pohjamutia myöten. Ne puhdistavat ja nostavat esille sen, mikä ei ole totuudellista. Ne pakottavat ihmisen pysähtymään ja hyväksymään oman inhimillisyytensä ja rajallisuutensa. Ne pakottavat ihmisen etsimään merkitystään, avautumaan luottamukselle ja uskolle johonkin suurempaan. Kivunkin keskellä voi antautua ja se on rakkautta itseä kohtaan. Se antaa luvan itselle olla se mikä on. Se tuo mukanaan anteeksiannon ja ymmärryksen, että jokainen ihminen tekee aina parhaansa sillä ymmärryksellä mikä hänellä kullakin hetkellä on – myös sinä itse. Väsyttävästä taistelusta voi myös päästää irti, ilman että se tarkoittaa luovuttamista. Itselle voi sallia kannattelun ja johdatuksen. Vaikka elämä välillä testaa ja kokeilee rankallakin tavalla, se ei koskaan hylkää kokonaan.

Jokainen aamu kun heräät, voit antautua jollekin suuremmalle. Voit antaa itsesi elämän kuljetettavaksi, ojentaa käden viisaudelle, joka ohjaa sinua. Sinä saat olla johdatuksessa! Sinun ei tarvitse aina tietää! Voit olla kuin hollow bone, kuten intiaanit sanovat – ihminen kehossa, jonka kautta suuri henki virtaa. Hyväksyminen ja antautuminen eivät ole luovuttamista, vaan luottamusta. Antautuminen ei ole välinpitämättömyyttä, vaan uskoa. Kaikki ei ole sinun käsissäsi – ja hyvä niin.

Lämmöllä, Katja

www.magdalakoulu.com

www.katjafrange.com

Kuusi avainta feminiinisen voiman ja viisauden vahvistamiseen

Tämä blogi on julkaistu Naiseuden Voiman sivustolla 23.8.2018

***

Naisten asettuminen omaan voimaansa on avain maailman muuttumiseen. Feminiinisen tulee olla arvostettu, nähty ja kuultu omassa ainutlaatuisessa viisaudessaan ja voimassaan. Tarkoitus ei ole, että feminiininen mahduttaa itsensä maskuliiniseen malliin, vaan ottaa oman paikkansa erilaisena, mutta tasavertaisena kumppanina.

Kaikessa olevaisessa on sekä feminiininen että maskuliininen energia. Siksi näiden energioiden välisen tanssin voi tiedostaa niin jokaisen ihmisen sisällä kuin esimerkiksi parisuhteessa, yhteisössä, luonnossa tai koko maailman tasolla. Vahvistuessaan tämä tasapainon tanssi mahdollistaa entistä inhimillisemmän, tietoisemman, vastuullisemman ja myötätuntoisemman maailman.

Muutos on kuitenkin lähdettävä ensisijaisesti omasta itsestä. Oman henkisen polun ja itsetuntemuksen kautta jokainen ihminen voi kulkea kohti oman sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian välistä liittoa. Sitä kautta vaikutamme myös ympäröivään maailmaan. Koska olemme osa suurempaa kokonaisuutta, jokaisen itsessä tekemä työ muuttaa myös kollektiivista tietoisuutta.

Vaikka feminiininen ja maskuliininen energia eivät ole sukupuoleen sidottuja, seuraavassa on kuusi feminiinistä voimaa ja viisautta vahvistavaa avainta etenkin naisen elämän näkökulmasta.

Luovuus

Feminiininen energia on luovaa, transformoivaa ja uutta synnyttävää energiaa. Vaikka maskuliinisella energialla on oma tärkeä tehtävänsä uuden luomisessa, feminiininen synnyttää uuden näkyvään muotoon. Kaikki luovuus vahvistaa tätä feminiinistä voimaa. Se voi tarkoittaa mitä tahansa luovaa tekemistä, jossa näkymätön saa näkyvän muodon. Luovuudella nainen tuo esille jotain sielustaan, antaa sisimpänsä näkyä esimerkiksi kirjoituksen, maalauksen, äänen, liikkeen, sisustaminen tai vaikkapa ruoanlaiton kautta – ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla luova.

Luovuudelle on tärkeää antaa tilaa. Hiljenny, meditoi ja vahvista yhteyttä tähän hetkeen ja itseesi. Anna tila, johon uusi pääsee laskeutumaan. Asettaudu vastaanottamaan sitä mikä haluaa hetkessä syntyä. Kulje luonnossa ja istu veden äärellä antaen sen inspiroida sisintäsi. Naura, koska ilo avaa kanavia. Juhlista ja kiitä luovuuttasi mitään pois pyyhkimättä tai arvostelematta. Anna kaikkien kukkien kukkia itsesi sisällä.

Toisaalta on hyvä tiedostaa, että todellinen luova ja uutta synnyttävä energia on myös tuhoavaa. On tärkeää antaa sen tuhoutua, mikä on uutta synnyttävän energian tiellä. On tärkeää antaa sen hajota, mikä on ottamassa uuden muodon. Jos luovuus tuntuu tyrehtyneeltä, voit myös kutsua sisäistä lastasi auttamaan, ja aloittaa tekemällä niitä asioita, mitkä ovat lapsena sinua innostaneet ja saaneet luovuuden virtaamaan.

Intuitio

Siinä missä maskuliininen energia on loogista ja analyyttistä, on feminiininen energia intuitiivista. Intuitio vahvistuu erityisesti tietoisuuden avautumisen ja itsetuntemuksen kautta, tuntemalla ja erottamalla intuition esimerkiksi sisäisistä peloista, haavoista ja haluista. Harjoittele ja vahvista intuitiotasi. Kyseenalaista opittua ja anna lupa uudelle.

Jokaisen naisen sisäinen näkijä kysyy luottamusta siihen mitä ei tiedä. Se pyytää uskallusta antautua tuntemattomalle, sille, mitä ei voi kokea, tuntea tai tietää kuin sydämellään. Antaudu elämän mysteerille ja epävarmuudelle. Valjasta sisäinen utelias ja avoin lapsesi ja tutki elämää ihmetellen; aina ei voi tietää. Kaikkeen ei aina tarvitsekaan saada selitystä. Silti sydän on kuin kompassi, joka ohjaa eteenpäin, jokaisessa hetkessä. Ole hereillä.

Kuuntele sitä hiljaista ääntä, välähdysmäistä tietoa, näkyä tai kehon tunnetta. Kun mieleesi nousee kysymys tai teet valintoja tai päätöksiä, käänny ensin kuuntelemaan itseäsi, ennen kuin haet vastausta ulkopuoleltasi. Toimi intuitiosi mukaan ja katso mitä tapahtuu. Näin opit kokemuksen kautta luottamaan intuitioon, feminiinisen energian superpoweriin.

Yhteistyö

Feminiininen energia etsii luontaisesti yhteyttä ja sitä kautta syntyvää ykseyttä, kun taas maskuliininen energia on suuntautunut yksilöllisyyteen, joka luo erillisyyttä. Feminiininen energia kulkee sisäänpäin ja ohjaa kaiken yhteen. Se yhdistää, kutsuu kokoon, luo siltoja ja kutoo yhteen. Jotain voimallista tapahtuukin, kun naiset kokoontuvat yhteen. Naisten välinen ystävyys, siskous ja piirit vahvistavat jakamisen kautta syntyvää yhteyttä ja ykseyttä, niin suhteessa itseen kuin muihin.

Yhdessä naiset voivat toimia toisilleen kätilöinä uuteen ymmärrykseen, toimia peileinä ja auttaa oivaltamaan, vapauttamaan ja puhdistamaan vanhaa. Me kehitymme yhdessä, olemme jokainen osa suurempaa kokonaisuutta. Tällainen feminiininen yhteistyö ja siskous näyttää esimerkkiä siitä, että selviytyäksemme ja kehittyäksemme tarvitsemme toisiamme, rohkaisua, tukea, yhdistymistä ja jakamista. Kutsu koolle ystäväsi. Mene osaksi naisten piiriä. Kutoudu rohkeasti osaksi kokonaisuutta, jossa voit kokea tulevasi nähdyksi ja kuulluksi, ainutlaatuisena osana yhtä kokonaisuutta.

Seksuaalisuus

Seksuaalienergia on elämänvoimaa. Se on vitaalia, parantavaa rakkausenergiaa, joka sykkii sisällämme. Kehomme erittää rakkaushormonia, oksitosiinia, joka liikuttaa elämänvoimaa kehossamme vahvistaen siten terveyttä niin kehon, mielen kuin hengen tasolla. Vapautuessaan seksuaalienergia vahvistaa esimerkiksi luovuutta, avoimuutta, iloa ja kestävyyttä.

Feminiininen seksuaalinen voima ja naisten sensuaalisuus on tuomittu vuosisatojen ajan. Se on tukahdutettu, koska se on koettu uhkaavaksi patriarkaaliselle, vääristyneelle maskuliiniselle vallankäytön mallille. Naisten seksuaalisuutta on kontrolloitu, siitä on tehty häpeällistä ja siten naisilta on viety mahdollisuus päästä käsiksi omaan sisäiseen seksuaalienergiaan ja ymmärtää sen maailmaa muuttava voima.

Voimme kuitenkin muuttaa vanhan. Juhlista seksuaalienergiaasi ja sensuaalista kauneuttasi. Puhu rakastavasti kehollesi. Hemmottele itseäsi, rentouta kehosi vaikkapa hieronnalla tai hengityksellä. Opi tuntemaan kehosi ja sen mikä saa sen voimaan hyvin. Anna kehosi kertoa mikä tuntuu hyvältä. Nauti. Ruoki intohimoa elämässäsi. Kohtaa rohkeasti seksuaalisuuteen liittyvä häpeä. Kyseenalaista siihen liittyvät rajoittavat uskomukset ja määritykset. Älä piilota seksuaalisuuttasi, jos et halua sitä piilottaa.

Vaikka muutokset vuosisatoja vanhoissa uskomuksissa vievät oman aikansa, naisten tulee saada ilmaista itseään vapaasti, asettaa omat rajat ja määritykset, pitää itsemääräämisoikeus ja tulla kunnioitetuksi myös seksuaalisena olentona. Naisen seksuaalisuudessa on voima ja pyhyys, jonka voi kokea vain vapauttamalla itsensä ja sallimalla itselleen vielä uinuksissa oleva elämänvoima.

Ääni

Naisten ääni on ollut pitkään historiassa tukahdutettuna ja hiljennettynä. Naiset eivät ole saaneet ääntään kuuluville, heidät on hiljennetty tai mielipiteitä ei ole arvostettu. Äänen hiljentäminen on ollut myös viestiä siitä, että naisten tulee kuunnelle ulkopuolelta tulevia määrityksiä, pyytää lupa itselleen ja omalle olemassaololleen. On kuitenkin aika antaa äänen kuulua. Jokaisen naisen on aika ymmärtää, että juuri hänen sanomansa on kuulluksi tulemisen arvoinen juuri sellaisenaan.

Kommunikoi avoimella mielellä ja sydämellä. Uskalla puhua omaa totuuttasi. Uskalla esittää eriäviä mielipiteitä, antaa tunteiden tulla esille, ilmaista itseäsi vapaasti, myös negatiiviseksi luokiteltuja tunteita. Aidossa tunteessa ja herkkyydessä on voima, joka tavoittaa kuulijan paremmin kuin hienosti asetellut sanat.

Naisten on uskallettava olla esillä myös naisina ja antaa nimenomaan feminiinisen äänensä kuulua. Naisten ei tarvitse lieventää tai siistiä sanomaansa vain, koska he haluavat olla uskottavia ja hyväksyttäviä myös miesten maailmassa. Etenkin länsimaisilla naisilla on myös vapauden mukana tuleva vastuu tehdä osansa maailman muutoksessa. Koska meidän ei tarvitse pelätä henkemme puolesta, voimme puhua myös niiden naisten puolesta, joiden suut ovat edelleen hiljennetyt.

Rakkaus

Rakasta. Ota vastaan rakkautta. Ole rakastettu. Perustavanlaatuinen feminiininen energia on ennen kaikkea pyyteetöntä rakkausenergiaa. Kun ihminen kokee ja tiedostaa tuon rakkauden sisällään, elämä ei ole samanlaista kuin ennen. Valitse rakkaus antamalla anteeksi itsellesi ja muille. Valitse myötätunto itseäsi ja muita kohtaan. Hyväksy oma inhimillinen epätäydellisyys, ilman tuomintaa. Pyri päästämään irti luokitteluista, myös siitä mikä kuuluu naisille ja mikä miehille – keskity ihmisyyteen.

Voit fokusoida rakkauteen, ympärillä olevan kaaoksenkin keskellä. Koska valitsemalla rakkauden, muutat elämääsi ja ympäröivää maailmaa kaikista vahvimmalla voimalla mitä on. Rakkaus on se kuka me olemme. Rakkauden valitseminen luo ja vahvistaa ykseyttä, niin sinussa itsessäsi kuin kollektiivisesti. Palvele rakkautta ottamalla sen osaksi jokaista hetkeäsi, kehollistamalla se näkyvään muotoon. Pienilläkin teoilla, sanoilla ja hetkillä on merkityksensä. Todellinen feminiinisen energian voima on sitä, että voi koskettaa kaikkea sydämellä, ilman että sulkee sydäntään.

Katja

Kaikille avoin salaisuus

Seisot tumman metsän laidalla. Jokin sinussa tietää, että tuon metsän takana aukeaa jotain uutta. Voit nähdä lämpimän valon pilkahtelevan puiden raoista. Päästäksesi sinne, sinun on kuljettava tuntemattomaan. Astut rohkeasti eteenpäin, kunnes tunnet jalkasi pehmeällä sammalmättäällä. Tunnet maan, joka kantaa sinua, askel askeleelta.

Seisot usvaisen meren rannalla. Jokin sinussa tietää, että tuon tutkimattoman meren syvyydessä on jotain arvokasta. Voit nähdä meren pohjalla kirkkaana loistavan helmen. Luottaen kastat jalkasi veteen. Tunnet pinnan alla olevan rauhan. Tunnet veden ympäröivän pehmeyden, kun sukellat sen syvyyteen.

Kuin tuo villi metsä tai syvä meri, myös suurin osa sisimmästäsi on tiedostamatonta, tuntematonta. Siellä tiedostamattomassa on myös sisimpäsi varjot – puolia, joita et haluaisi tunnustaa itsessäsi olevan. Ne osat sinusta, joiden olemassaolon haluaisit kieltää. Varjot ovat sitä, mitä et ajattele olevasi.

Jos valitset kohdata itsesi erilaisia puolia – myös varjoja, haavoja, avautuvia arpia, pelkoja – silloin sinä valitset rakkauden. Vain astumalla tummaan metsään ja sukeltamalla syvyyksiin, voit tietää mitä siellä on. Vain siten voit valaista varjot, muuttaa näkymättömän näkyväksi, tiedostamattoman tietoiseksi. Antaa rakkauden läpivalaista sinut pala palalta. Siten annat sinussa olevan rakkauden tehdä työtään; ottaa sinut haltuunsa, täyttää sinut parantavalla voimallaan.Valaista sinut, jotta voit muistaa kuka sinä olet.

Vain kulkemalla sisimmän varjoihin voit oppia tuntemaan todellisen itsesi. Kohdata aidon ytimesi. Villin ja pyhän puolesi. Valaista sisimpäsi. Oivaltaa oman merkityksellisyytesi. Antaa ilon, rakkauden ja rauhan pureutua solutasolle asti. Nauttia. Todella nauttia. Ja lopulta oivaltaa yksi elämän kaikille avoin salaisuus – mitään muuta et ole koskaan ollutkaan kuin kirkas valo, vaatetettuna ainutlaatuiseen ihmisyyteen.

Jos askeleesi tuntuvat raskailta, muista valita rakkaus yhä uudelleen. Ota se mukaan jokaiseen askeleeseen, jokaiseen hengitykseen. Silloin pimeänkin keskellä se näyttää suunnan. Ja muista, kun pimeys tiivistyy ja kipu tihenee, se voikin olla merkki siitä että olet jo lähellä. Ja samanaikaisesti – ehkä oletkin jo perillä, kun vain avaat silmäsi? Ehkä helmi on jo kädelläsi?

Voit myös valita jäädä metsän reunalle tai meren rannalle. Mutta kuuletko silloin sen osan, joka kysyy sisälläsi lakkaamatta:

Kuka minä olen?