hyväksyminen – Shamaria

Tämä kirjoitus on julkaistu Naiseuden Voiman sivustolla 4.9.2018

***

Ihmisen käsitys itsestä rakentuu vahvasti sen mukaan miten toiset näkevät ja kuulevat hänet. Tarvitsemme myös toisiamme kohdataksemme itsemme. Jos emme tule nähdyksi ja kuulluksi, on kuin olemassaolomme ei tulisi todistetuksi. Lapsena osaamme vielä vaatia nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Lapsi huutaa, nostaa ääntänsä, jos hänestä tuntuu ettei häntä kuulla. Lapsi tekee itsensä nähdyksi – kato mua, hän pyytää. Jokainen haluaa tulla huomatuksi omana yksilöllisenä itsenään. Se tuo meille hyväksytyksi tulemisen kokemuksen.

Naisen tarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi myös naisena. Naisen ja jokaisessa ihmisessä olevan feminiinisen energian oikeus on kukoistaa runsaana ja näyttävänä, virrata vapaana sekä tulla arvostetuksi ainutlaatuisessa kauneudessaan.

Voit ehkä tunnistaa sisälläsi olevan pienen tytön, joka sädehtii saadessaan olla ihailtu keskipiste. Opimme kuitenkin työntämään tämän osan itsestämme sivuun. Vaihdamme värikkäät vaatteet harmaisiin, hiljennämme äänen, laskemme pään alas ja sulaudumme joukkoon. On parempi, ettei erotu joukosta. Kuvittelemme myös, että oman itsensä näyttäminen ja esille tuominen on väärin muita kohtaan. Kuvittelemme, että on helpompaa piilotella ja vähätellä itseään. Koska emme koe olevamme merkityksellisiä vain sellaisena kuin olemme, haemme hyväksyntää ulkoisilla asioilla – titteleiden, tekojen, saavutusten ja suoritusten kautta. Varomme kuitenkin, ettemme vaan tee muiden oloa epämukavaksi tai vaikuta liian itserakkaalta ja itsekkäältä. Kaiken tämän tehdessämme tulemme kuitenkin kieltäneeksi itsemme. Tukahdutamme näin itsemme ja viemme itseltämme myös mahdollisuuden vastaanottaa hyvää.

Uskallus olla näkyvä ja kuuluva on aina lahja itselle, mutta myös muille ihmisille. Se luo uutta elämää. Kun ihmisen näkymätön sisin tulee näkyväksi, se tuo maailmaan lisää runsautta, luovuutta, aitoutta ja kauneutta. Naisen rohkeus olla näkyvä ja kuuluva on aina lahja myös muille naisille. Kun nainen rakastaa itseään ja uskaltaa näyttää sisimpänsä, hän antaa siihen samalla luvan myös muille naisille. Valo vahvistaa valoa. Kun nainen on näkyvä ja kuuluva omassa valovoimassaan, hän valaisee myös muut, ja kohottaa tuota samaa energiaa myös muissa ympärillään olevissa naisissa. Toisen ihmisen kauneuden ja tarinan voi antaa inspiroida ja valaista omaakin polkua.

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on siis vastavuoroista. Toinen ei voi nähdä ja kuulla sinua, ellet anna siihen lupaa ja uskalla näyttää itsesi. Se tarkoittaa uskallusta avata oma sisin. Se taas kysyy rohkeutta, koska on pelottavaa ajatella, että entä jos toinen ei hyväksykään minua. On rohkeaa näyttää oman pienuutensa; olla inhimillinen ja haavoittuvainen, koska siinä on riski tulla tuomituksi tai hylätyksi. Mutta vain sitä kautta toinen voi nähdä myös itsessä olevan sisäisen suuruuden – oman aidon olemuksen.

Entä jos et enää tukahduttaisi itseäsi? Sana kerrallaan voit rohkaistua puhumaan omaa totuuttasi, kertomalla oman mielipiteesi ja ilmaisemalla tunteesi. Sitä kautta saat kokemuksen, että se on täysin turvallista. Sanasi kyllä tavoittavat toisen, kun ne kumpuavat aidosti sisimmästäsi. Entä jos sinun ei tarvitsisi turhaan piilotella itseäsi? Askel kerrallaan voit tulla esille piilosta ja antaa muiden nähdä sinut. Kokemusten myötä luottamuksesi kasvaa – sinä voit olla vapaasti ja turvallisesti sinä. Sinulla on merkitys.

Näe tänään itsesi. Sano itsellesi: minä näen sinut. Ole tänäänkin läsnä itsellesi ja ihmisille joita kohtaat. Kuullaan ja nähdään toisemme – myöskin ilman erityisiä tekoja ja suorituksia. Vain siksi että olemme tässä, ihmisinä toisillemme.

Minä haluan nähdä ja kuulla sinut.

Katja

Elämä vie meitä joskus äärirajoille. Joskus löydämme itsemme nurkasta, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Vaikka yrität kaikkesi ja pyydät sydämesi pohjasta, vastassa tuntuu olevan vain tyhjyys. Mutta entä jos ilman tällaisia kokemuksia emme suostuisi kohtaamaan jotain tärkeää? Ehkä se onkin sitä, että elämä opettaa meitä hyväksymään ja antautumaan. Kun ihminen on tarpeeksi väsynyt tai epätoivoinen, suurinta rakkautta itseänsä kohtaan on lopettaa taistelu ja väkisin yrittäminen. Miksi vastustella sitä mikä on?

Suorittavassa elämässä olemme oppineet, että sinnikkyys palkitaan. Mitään ei saa, jos ei yritä. Ja jos yrität ja epäonnistut, nouse vielä kerran ylös ja yritä uudelleen. Loputtomasti. Oman itsensä kustannuksellakin. Päättäväisyyttä, tahtoa ja soturivoimaa tarvitaan elämässä, mutta joskus sinnikkyydestä tulee itsensä tuhoavaa taistelua, ilman että sitä edes itse huomaa. Henkiset ja fyysiset voimat loppuvat, mutta periksi ei anneta. Sitä vain puskee eteenpäin kuin härkä, vaikka parasta olisi pysähtyä. Levätä. Antautua. Joskus on vaikea luottaa, että elämä tapahtuu silloinkin, kun emme pakota sitä tapahtuvaksi.

Antautuminen kysyy myös hyväksymistä. Huomaatko joskus ajattelevasi: ”en suostu siihen, että tämä asia on näin”… ”en halua tätä elämääni”…”en halua olla tällainen”…”tämä ei saa olla totta”… Aina kun vastustelemme sitä mikä on, yritämme väistellä totuutta. Jos taas vastustelemme totuutta, satutamme itseämme hakkaamalla päätä seinään. Jos yritämme muuttaa väkisin sitä mikä on, paradoksaalisesti estämme asioita muuttumasta parhaaseen mahdolliseen muotoon. On tietysti täysin inhimillistä, että joskus totuuden kohtaaminen on yksinkertaisesti liikaa, liian haastavaa ja satuttavaa. Elämän epätäydellisyyden kohtaaminen on raskasta. On vaikea hyväksyä sitä vääryyttä mitä kohtaamme maailmassa. On haastavaa hyväksyä sitä keskeneräisyyttä, riittämättömyyttä, virheitä ja osaamattomuutta, mitä kohtaamme itsessämme. Sitäkin on opeteltava, vähitellen.

Hyväksyminen kuitenkin vapauttaa. Se valaisee pimennossa olleen kohdan. Kun jokin saa tulla esille sellaisena kuin on, se saa luvan muutokselle. Hyväksyminen vapauttaa, avaa puristuksen, niin että elämä pääsee virtaamaan vapaasti, muotoutumaan uudelleen. Aivan kuten sisällämme olevat tunteet. Jokainen tunne tulisi tuntea, antaa nousta esille, virrata vapaasti ulos. Silloin se ei jää asumaan sisälle ja lukkiudu kiinni kehoon. Kun jotain yllättävää tapahtuu, voit samantien hyväksyä sen sellaisenaan. ”Ok, tämä on nyt näin.” Kun hyväksyt ja antaudut sille mitä on, elämä kyllä näyttää seuraavan askeleen.

Oman elämäni kautta olen päätynyt luottamaan, että silloin kun elämä työntää puristuksiin ja kuljettaa väsymyksen äärirajoille, siellä takana on jokin suuri tarkoitus. Vääryyden ja katkeruuden tunteestakaan huolimatta elämä ei pilkkaa minua, en ole kirottu tai vähempiarvoisempi. Vaikka kivun keskellä tarkoitusta voi olla mahdoton ymmärtää, jälkeenpäin katsoen voi huomata, että isoimmat haasteet ovat olleet suurimpia lahjoja, pohjimmiltaan rakkautta. Ne haastavat ihmiset ovat olleet rakkaita sieluja valitsemaansa roolia esittämässä. Haasteet, kipu ja kärsimys muuttaa ihmistä pohjamutia myöten. Ne puhdistavat ja nostavat esille sen, mikä ei ole totuudellista. Ne pakottavat ihmisen pysähtymään ja hyväksymään oman inhimillisyytensä ja rajallisuutensa. Ne pakottavat ihmisen etsimään merkitystään, avautumaan luottamukselle ja uskolle johonkin suurempaan. Kivunkin keskellä voi antautua ja se on rakkautta itseä kohtaan. Se antaa luvan itselle olla se mikä on. Se tuo mukanaan anteeksiannon ja ymmärryksen, että jokainen ihminen tekee aina parhaansa sillä ymmärryksellä mikä hänellä kullakin hetkellä on – myös sinä itse. Väsyttävästä taistelusta voi myös päästää irti, ilman että se tarkoittaa luovuttamista. Itselle voi sallia kannattelun ja johdatuksen. Vaikka elämä välillä testaa ja kokeilee rankallakin tavalla, se ei koskaan hylkää kokonaan.

Jokainen aamu kun heräät, voit antautua jollekin suuremmalle. Voit antaa itsesi elämän kuljetettavaksi, ojentaa käden viisaudelle, joka ohjaa sinua. Sinä saat olla johdatuksessa! Sinun ei tarvitse aina tietää! Voit olla kuin hollow bone, kuten intiaanit sanovat – ihminen kehossa, jonka kautta suuri henki virtaa. Hyväksyminen ja antautuminen eivät ole luovuttamista, vaan luottamusta. Antautuminen ei ole välinpitämättömyyttä, vaan uskoa. Kaikki ei ole sinun käsissäsi – ja hyvä niin.

Lämmöllä, Katja

Avainsana: hyväksyminen

Näetkö ja kuuletko minut? Olenko merkityksellinen?

Hyväksymisen ja antautumisen vapautus – miksi vastustella sitä mikä on?