Magdala-koulu sai uuden nimen – lue tarina uuden nimen synnystä!

Uutiskirjeen teksti 22.12.2018

Valon aika alkakoon!
Voi että minä jaksan ihmetellä tätä elämän johdatusta ja yllätyksellistä elämän polkua! Kaikella, aivan kaikella on tarkoituksensa. Kysymyksiin tulee aina vastaus, kun vain antautuu ja antaa asioiden tapahtua ensi vastusteluista huolimatta. Nyt on talvipäivänseisaus, päivä jolloin valo alkaa palata takaisin. On täysikuu, päivä, jolloin asiat täydentyvät. Ja maanantaina laskeutuu joulurauha. Kuten tarinassa kerrotaan, taivaalle syttyy tähti ja uusi ajanlasku alkaa. Kaikki tuntuu olevan linjassa myös minun elämässäni alkavan uuden ajan kanssa. Haluan kertoa sinullekin tästä, nimittäin tämäkin tarina taas kuvastaa kauniilla tavalla elämän merkityksellisyyttä ja sitä johdatusta missä jokainen meistä saa elää, kun vain jaksaa yhä uudelleen uskoa, luottaa, antautua ja jatkaa matkaa haasteista huolimatta.

Minulle tämä vuosi on ollut suurelta osin raskas, mutta syvästi opettava. Valo on valaissut varjoja, tuli on polttanut vanhaa, vesi on pessyt puhtaaksi luita myöten. Uuttakin vuoteen on mahtunut, kuten se, että Magdala-koulu aloitti lokakuussa ja sen myötä taas yksi iso unelmani toteutui. Aika pitkään koulun nimi oli kysymysmerkki. Minun sieluani puhutteleva Maria Magdaleenan energia oli jo pitkään kulkenut elämässäni ja kun nimi sinkoutui tietoisuuteeni, palaset loksahtelivat paikoilleen kauniissa synkroniassa. Siinä kohdassa siis nimi oli juuri se mikä pitikin olla. Vitkastelin kuitenkin jonkin aikaa nimen rekisteröinnin suhteen, ja kun vihdoin laitoin hakemuksen menemään, sain tietää, että eräs suuren meren tuolla puolen päämajaansa pitävä uskonnollinen järjestö oli rekisteröinyt Magdala-nimen yksinoikeudekseen koko maailmassa, ja hiljattain siis myös EU:n alueella.

Otin yhteyttä kyseiseen järjestöön, useammankin kerran, mutta vastaus oli lämpimän tyly, en saanut poikkeuslupaa edes Suomessa nimen käyttämiseen. Ensireaktioni oli luonnollisesti hämmentynyt ja aluksi koin tapahtuvan ilmentävän sitä, että nimen edustama feminiininen energia ei ole vieläkään vapaata. Mutta tunteiden ja mielen myrskyn laannuttua, päätin että en lähde taistelemaan. Jälleen kerran olisi antauduttava Unskin (=Universumin) ohjaukselle. Annoin energian palvella minua, näyttää uuden. Päästin irti ja kysyin mitä tilanne halusi opettaa. Koska koulu on myös minun peilikuvaani, päädyin jälleen perustavanlaatuisen kysymyksen äärelle: kuka minä siis oikein olenkaan?

Näin elämä alkoi opettaa minua koulun tarinan myötä. Se työnsi minut itseni jälleen niiden samaisten kysymysten äärelle, joita avaan myös muissa. Magdala-koulun prosessi kun kuljettaa nimenomaan eheytymisen, aitouden, itsetuntemuksen ja sitä kautta oman ainutlaatuisuuden teemojen äärelle. Jokin suurempi oli sitä mieltä, että jos kerta kuljetan muita syvällisesti tässä teemassa, minun tulee käydä se jälleen kerran läpi itsessänikin. Niinpä kokonaisuus alkoi kutoutua uudelleen, ja vähitellen henkinen minäni ja tehtäväni tuli kirkkaammaksi kuin koskaan aikaisemmin – ja sitä myöten syntyi myös uusi nimi. Kuljen vahvasti kahta henkistä polkua yhtä aikaisesti. Näissä kahdessa yhdistyy elämän ulottuvuudet, feminiininen ja maskuliininen, valo ja varjot, henki ja keho, taivas ja maa… Toinen on ns. Maria-polku, pyhän feminiinisen polku. Toinen on shamanistinen polkuni. Näiden kahden muodostaessa entistä vahvemman tasapainon sisälläni, syntyi uusi nimi: Shamaria. Siinä se siis on, Shamaria, uusi nimeni ja modernin mysteerikoulun uusi nimi! Nimen noustua esille se vielä vahvistui vahvassa meditaatiossa, jossa kuulin itseni sanovan ”Minä olen Shamaria Valo.” Ja kuin elämän vahvistukseksi – juuri nyt nimi vaihtui ja hyväksyttiin rekisteriin – aikana jolloin valo lähtee kasvamaan. Aikana, jolloin käännymme jälleen kohti uutta kuuta. Aikana, jolloin tähti syttyy taivaalle ja uusi vuosi alkaa. Tulevaisuus näyttää mitä kaikkea tulen vielä tuon nimen alla tekemään, enteitä kyllä on jo syntynyt, mutta niistä sitten enemmän myöhemmin… Annetaan jonkin suuremman taas ohjata. Shamaria on kuitenkin nyt syntynyt, koulu jatkaa ja vahvistuu, kuten tähänkin asti.

Tämän tarinan varsinainen opetus tai tärkeä viesti on kuitenkin vielä kertomatta. Tarina kertoo ennen kaikkea siitä, miten tärkeää tässä ajassa on luoda uutta. On turha lähteä taistelemaan vanhaa vastaan tai pyytää lupaa olemassaololleen! On turha kiukkuilla siitä mikä on. Tärkeää tässä ajassa on luoda uutta, koska sillä muutetaan maailmaa. Uusi toki saa kasvuvoimaa aina vanhasta. Perinteet, kuljetut polut ja juuremme ovat jotain äärettömän arvokasta, mutta siihen tulee yhdistää myös tulevaisuus. Näin syntyy eheys, kokonaisuus, jolla on uutta annettavaa. Sama tarina pätee meihin ihmisiin, kuin vaikkapa tässä tapauksessa kouluun. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, täysin omanlainen kokonaisuus. Jokaisella meistä on on oma medicine, lääke, jollaista toista ei ole maailmassa. Aivan kuten koulunkin kokonaisuus ja energia, jokainen miestä on omanlainen sekoitus, jatkuvasti muuttuva sellainen. Muotoudumme kuljettujen polkujen mukaan. Koostumme sielun tarinoista, veri- ja henkilinjojen vaikutuksista, opituista uskomuksista, kaikista kokemuksistamme. Oma lääkkemme sisältää niin kykymme, lahjamme, koko fyysisen ja henkisen olemuksemme, kuin esivanhempien opetukset ja tulevaisuuden visiot. Jokainen meistä on ainutlaatuinen lahja maailmalle. Tarvitsemme tällaista jokaisessa olevaa uutta, puhdasta, vapaata energiaa ja sen myötä syntyviä uusia tarinoita. Ne syntyvät silloin, kun olemme mahdollisimman aitoja ja itselle totuudellisia. Lääkkeemme pääsee vaikuttamaan silloin, kun uskallamme olla sellaisia kuin olemme, epätäydellisen täydellisiä. Silloin kun itse omistamme tarinamme ja hyväksymme itsemme ja elämämme sellaisena kuin se kussakin hetkessä on.

Näin siis uusi aika alkaa, käärmeen nahka kuoriutuu uuden kerran, kudontaan tulee uusi kerros. Kasvavan valon aika alkaa. Kulkiessamme taas kohti kevättä, jokaisessa päivässä on taas pieni hetki enemmän valoa. Mutta kaikki aikanaan, tärkein on kuitenkin tässä ja nyt. Ja nyt saamme pysähtyä tämän pimeyden keskelle lepäämään, tähtitaivaan alle. Rentoutua, rauhoittua ja iloita. Koska sitä se joulu on. Taika-aikaa. Ihmettä. Eloa ja oloa, tässä ja nyt.

Valolla, Katja

Hyväksymisen ja antautumisen vapautus – miksi vastustella sitä mikä on?

Elämä vie meitä joskus äärirajoille. Joskus löydämme itsemme nurkasta, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Vaikka yrität kaikkesi ja pyydät sydämesi pohjasta, vastassa tuntuu olevan vain tyhjyys. Mutta entä jos ilman tällaisia kokemuksia emme suostuisi kohtaamaan jotain tärkeää? Ehkä se onkin sitä, että elämä opettaa meitä hyväksymään ja antautumaan. Kun ihminen on tarpeeksi väsynyt tai epätoivoinen, suurinta rakkautta itseänsä kohtaan on lopettaa taistelu ja väkisin yrittäminen. Miksi vastustella sitä mikä on?

Suorittavassa elämässä olemme oppineet, että sinnikkyys palkitaan. Mitään ei saa, jos ei yritä. Ja jos yrität ja epäonnistut, nouse vielä kerran ylös ja yritä uudelleen. Loputtomasti. Oman itsensä kustannuksellakin. Päättäväisyyttä, tahtoa ja soturivoimaa tarvitaan elämässä, mutta joskus sinnikkyydestä tulee itsensä tuhoavaa taistelua, ilman että sitä edes itse huomaa. Henkiset ja fyysiset voimat loppuvat, mutta periksi ei anneta. Sitä vain puskee eteenpäin kuin härkä, vaikka parasta olisi pysähtyä. Levätä. Antautua. Joskus on vaikea luottaa, että elämä tapahtuu silloinkin, kun emme pakota sitä tapahtuvaksi.

Antautuminen kysyy myös hyväksymistä. Huomaatko joskus ajattelevasi: ”en suostu siihen, että tämä asia on näin”… ”en halua tätä elämääni”…”en halua olla tällainen”…”tämä ei saa olla totta”… Aina kun vastustelemme sitä mikä on, yritämme väistellä totuutta. Jos taas vastustelemme totuutta, satutamme itseämme hakkaamalla päätä seinään. Jos yritämme muuttaa väkisin sitä mikä on, paradoksaalisesti estämme asioita muuttumasta parhaaseen mahdolliseen muotoon. On tietysti täysin inhimillistä, että joskus totuuden kohtaaminen on yksinkertaisesti liikaa, liian haastavaa ja satuttavaa. Elämän epätäydellisyyden kohtaaminen on raskasta. On vaikea hyväksyä sitä vääryyttä mitä kohtaamme maailmassa. On haastavaa hyväksyä sitä keskeneräisyyttä, riittämättömyyttä, virheitä ja osaamattomuutta, mitä kohtaamme itsessämme. Sitäkin on opeteltava, vähitellen.

Hyväksyminen kuitenkin vapauttaa. Se valaisee pimennossa olleen kohdan. Kun jokin saa tulla esille sellaisena kuin on, se saa luvan muutokselle. Hyväksyminen vapauttaa, avaa puristuksen, niin että elämä pääsee virtaamaan vapaasti, muotoutumaan uudelleen. Aivan kuten sisällämme olevat tunteet. Jokainen tunne tulisi tuntea, antaa nousta esille, virrata vapaasti ulos. Silloin se ei jää asumaan sisälle ja lukkiudu kiinni kehoon. Kun jotain yllättävää tapahtuu, voit samantien hyväksyä sen sellaisenaan. ”Ok, tämä on nyt näin.” Kun hyväksyt ja antaudut sille mitä on, elämä kyllä näyttää seuraavan askeleen.

Oman elämäni kautta olen päätynyt luottamaan, että silloin kun elämä työntää puristuksiin ja kuljettaa väsymyksen äärirajoille, siellä takana on jokin suuri tarkoitus. Vääryyden ja katkeruuden tunteestakaan huolimatta elämä ei pilkkaa minua, en ole kirottu tai vähempiarvoisempi. Vaikka kivun keskellä tarkoitusta voi olla mahdoton ymmärtää, jälkeenpäin katsoen voi huomata, että isoimmat haasteet ovat olleet suurimpia lahjoja, pohjimmiltaan rakkautta. Ne haastavat ihmiset ovat olleet rakkaita sieluja valitsemaansa roolia esittämässä. Haasteet, kipu ja kärsimys muuttaa ihmistä pohjamutia myöten. Ne puhdistavat ja nostavat esille sen, mikä ei ole totuudellista. Ne pakottavat ihmisen pysähtymään ja hyväksymään oman inhimillisyytensä ja rajallisuutensa. Ne pakottavat ihmisen etsimään merkitystään, avautumaan luottamukselle ja uskolle johonkin suurempaan. Kivunkin keskellä voi antautua ja se on rakkautta itseä kohtaan. Se antaa luvan itselle olla se mikä on. Se tuo mukanaan anteeksiannon ja ymmärryksen, että jokainen ihminen tekee aina parhaansa sillä ymmärryksellä mikä hänellä kullakin hetkellä on – myös sinä itse. Väsyttävästä taistelusta voi myös päästää irti, ilman että se tarkoittaa luovuttamista. Itselle voi sallia kannattelun ja johdatuksen. Vaikka elämä välillä testaa ja kokeilee rankallakin tavalla, se ei koskaan hylkää kokonaan.

Jokainen aamu kun heräät, voit antautua jollekin suuremmalle. Voit antaa itsesi elämän kuljetettavaksi, ojentaa käden viisaudelle, joka ohjaa sinua. Sinä saat olla johdatuksessa! Sinun ei tarvitse aina tietää! Voit olla kuin hollow bone, kuten intiaanit sanovat – ihminen kehossa, jonka kautta suuri henki virtaa. Hyväksyminen ja antautuminen eivät ole luovuttamista, vaan luottamusta. Antautuminen ei ole välinpitämättömyyttä, vaan uskoa. Kaikki ei ole sinun käsissäsi – ja hyvä niin.

Lämmöllä, Katja

www.magdalakoulu.com

www.katjafrange.com