Rakkaus on avain, nyt ja aina

Elämme todella merkittävää muutoskohtaa, joka vain tiivistyy tiivistymistään. Toisille se näyttäytyy vahvasti juuri nyt, mutta toiset näkevät sen helpommin katsomalla esimerkiksi tätä vuotta tai viimeistä paria vuotta. Muutos tapahtuu niin mikro- kuin makrotasolla, henkilökohtaisella ja kollektiivisella tasolla. Isossa kuvassa olemme vahvassa ”ylösnousemusportaalissa”. Monille ylösnousemus tai kristustietoisuus on triggeröivä sana, mutta pyri karsimaan sen ympäriltä opitut merkitykset ja kuulla sisälläsi sen todellinen merkitys.

Voisi sanoa, että ylösnousemus on ennemminkin kuin alasnousemista, alaslaskeutumista. Se tarkoittaa henkemme yhdistämistä kehoon, taivaan laskeutumista maan päälle. Käytännössä sitä, että elämme yhä voimallisemmin näkyväksi ja todeksi sitä, kuka aidosti olemme. Matka on kuitenkin haastava ja kysyy valtavasti luottamusta ja uskoa, koska käytännössä se tarkoittaa itsemme, oman ihmisyytemme kohtaamista. Omien pelkojen, haavojen, varjojen – kaiken ihmisyyteen liittyvän kärsimyksen kohtaamista, hyväksymistä, anteeksiantoa ja rakastamista. Tämähän on se kuuluisa kärsimystie, ihmisyyden kohtaaminen. Vain se on tie ylösnousemukseen, eli henkemme laskeutuminen kehoon – ja siitä kotiinpaluu keskikohtaan, siihen missä kaikki yhdistyy, eli rakkauteen.

Tämän voi ajatella myös malja -symbolin kautta. Kehomme on kuin malja, johon elämän hengen tulee laskeutua ja virrata siinä yhä vapaampana alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Tämä on se Graalin malja – kristustietoisuus virtaa vapaana kehossamme. Meistä jokainen on Graalin malja, jolla on voima ja kyky virrattaa puhdasta, kirkasta ja korkeavärähteistä tietoisuutta lävitsemme – eli kristustietoisuutta. Se ei kuitenkaan tapahdu, jos emme ole yhteydessä maahan, juuremme eivät ole vahvat, koska mitä vahvemmin kehollistumme, sitä vahvemmin myös meidän maljamme, eli fyysinen kehomme kestää ottaa vastaan yhä korkempaa energiavärähtelyä. Tämä on myös feminiinin kristustietoisuuden ja Maria Magdaleenan opetusten keskiössä, yhteys maahan/kehoon, hengen laskeutuminen kehoon. Feminiini on toki meissä kaikissa sukupuoleen katsomatta, mutta fyysisesti naisen keho ilmentää tätä – siksi naiset ovat nyt avainasemassa, heille on luonnostaan helpompaa kehollistaa kristustietoisuus maahan ja ovat siten avainasemassa synnyttäen taivaan maan päälle, yhdistävät feminiinin(maa, keho, luonto) ja maskuliinin(taivas, tietoisuus, henki). Naisen yhteys luontoon/maahan/kehoon on siis luontaisesti erilainen kuin miesten, mutta sukupuoliin ei tule tarttua liikaa, kyse on kaikista ihmisistä.

Mutta miten siis vahvistamme omaa maljaamme, avaudumme olemaan vahva ja kestävä Graalin malja? Käytännössä se on juurikin sitä mielen, tunteiden ja kehon tasolla työskentelyä, aidolle itselle avautumista sekä avautumista entisestään myös omalle sielulle ja jumalalliselle, minä olen -olemukselle, rakkaudelle. Jälleen – yhteys ylös ja alas, sieluumme/henkeen ja kehoomme/maahan. Meillä kaikilla on tukoksia ja jännityksiä, traumoja ja haavoja – niitä kaikkia mitä meidän tulee itsessämme parantaa ja eheyttää ja suuresti rakastaa, jotta maljamme olisi eheä ja pystyisi virrattamaan yhä korkeampaa värähtelyä kehossamme. Toisilla maljamme rikkonaisuus vain tulee näkyväksi helpommin kehon kautta, toisille tunteiden kautta, toisille mielen rakenteiden kautta. Toisten kärsimystie eli parantumisen tie käy siis selkeämmin läpi fyysisen sairauden ja kehon traumojen parantamisen kautta, toisille tunteiden ja pelkojen kärsimystien kautta, mielen eli egon suojarakenteiden muuttamisen kautta – silti me kaikki joudumme tekemään töitä kaikilla näillä ”tasoilla” – koska ne ovat kokonaisuus, me olemme kokonaisuus. Ja jossain siellä kokonaisuuden keskellä on keskikohta, sydämemme, jossa kaikki yhdistyy ja jonka kautta me yhdistymme kaikkeen.

Mitään henkistä työtä emme kuitenkaan pysty tekemään, ellemme jatkuvasti muista olevamme ihmisen lisäksi suuria sieluja, rakkautta ja aina yhteydessä suurempaan jumalalliseen. Siitä saamme uskomme, luottamuksemme ja voimamme – siitä osasta itseämme sisäisesti ja siitä yhteydestä johonkin itseämme suurempaan. Se jokin suurempi – tahtoo sitä sitten sanoa Jumalaksi tai Rakkaudeksi tai joksikin muuksi – se on koko ajan ja aina meissä sisäisesti ja ympärillämme, niin taivaassa kuin maassa, siinä suuressa hengessä ja rakkaudessa kuin myös luontoäidissä. Muistathan kaikkea ohjaavan suuren viisauden: niin ylhäällä, kuin alhaalla ja niin sisällä, kuin ulkona.

Meillä on pimeimmässäkin kohdassa aina yhteys rakkauteen, mutta sen helposti unohtaa kivussa ja kärsimyksessä. Kivussa mielemme niin helposti uskottelee, että yhteyttä ei ole, koska oma ”systeemi” on tottunut ihmisen kärsimykseen, kuten uhriuteen – uskomaan, että on pieni tai arvoton tai jotain muuta. Ja tämä taas tietenkin kutoutuu traumoihimme, näkymättömäksi jääneen sisäisen lapsen haavoihin, joita tulee rakastaa etenkin juuri silloin kun tekee kipeää. Tämä on sitä ns. henkisesti aikuiseksi kasvamista, omalle voimalle avautumista. Että opimme olemaan myös itse itsellemme aikuinen, äiti ja isä – rakastamaan ja turvaamaan myös itse itsemme. Tätä suuri henki ja luonto ympärillämme on meille, kuin rakastava ja turvaava äiti ja isä – mutta saman kokeminen myös suhteessa itseen. Se on omaa voimaa, oma sisäinen kokemus, jota mikään tai kukaan ei voi muuttaa. Tämä ihmiselämä on kuitenkin suunniteltu niin, että jotta tämän oikeasti ymmärtäisimme ja kehollistamme, eli todella koemme ja elämme todeksi, meidän täytyy avautua sille sen kärsimyksen kautta. Ainakin nyt vielä se on tässä tietoisuudessa meidän ihmisten tehtävä. Uskon oman kokemukseni kautta kyllä myös siihen, että mitä syvemmälle pystyy katsomaan kärsimystä ja antamaan itsellensä anteeksi ja rakastamaan itseään, sitä kevyemmäksi polku muuttuu, ja silloin kärsimys ja pelko, eli usko erillisyyteen hälvenee. Lopulta on vain rakkaus – rakkaus on kaiken avain, se yhdistää kaiken, se parantaa kaiken. Ja kun hengen tasolla on vain sinä, sinun itsesi rakastaminen on se mitä olemme täällä opettelemassa.

Tämä suuri muutoskohta siis nostaa eteemme nyt kaikkea sitä, mikä vielä estää meitä olemasta Graalin malja yksin ja yhdessä – ne kivut, uskomukset, kärsimyksen – kaiken sen, mikä meidän tulee kohdata, hyväksyä, antaa anteeksi ja rakastaa. Itse olen kokenut, että tärkeintä on ottaa tämä tietoiseksi osaksi arkea. Aina kun tiedostat sisälläsi minkä tahansa tuomitsevan tai syyllistävän ajatuksen, pyydä anteeksi itseltäsi. Sano itsellesi anteeksi, että vielä uskot tuohon ajatukseen ja vielä uskot erillisyyteen – mutta rakastat itseäsi siitä huolimatta. Kaikki tuomitseminen ja syyllistäminen kertoo siitä, että sinä uskot vielä erillisyyteen. Mutta se on ok, me olemme ihmisiä – voit antaa myös sen itsellesi anteeksi ja silti rakastaa itseäsi. Vähitellen sinä kuitenkin muutut, avaudut myötätunnolle ja rakkaudelle – mutta sen kautta, että olet itse itsellesi myötätuntoinen ja rakastava. Et voi nähdä muidenkaan todellista kauneutta ja suuruutta, ellet näe omaasi – ja toisinpäin. Syvä ilo syntyy vasta sitten, kun avaudut elämälle sellaisena kuin se on – epätäydellisenä ja keskeneräisenä. Silti sitä voi rakastaa koko sydämestään, juuri sellaisena – aivan kuten sinuakin.

Luottamusta. Uskoa. Anteeksiantoa. Hyväksymistä. Myötätuntoa. Rakkautta.

Katja

Art: Akseli Gallen-Kallela, Ad Astra

Rakkauden maailmaa muuttava voima – Oletko rakkauden alkemisti?

Pyyteetön rakkaus on vahvin olemassa oleva, ihmeellinen voima. Se on puhdasta, korkeavärähteistä ja positiivista energiaa, jolla on uskomaton vaikutus kaikkeen olemassa olevaan. Rakkauden alkemisti ymmärtää tämän ehdottoman rakkauden voiman. Hän on ihminen, joka käyttää rakkautta myös tietoisesti niin sisäisen kuin ulkoisen maailman muuttamiseen, puhdistamiseen ja parantamiseen. Rakkauden alkemisti kulkee kohti vapautta, eheyttä ja aitoutta, niin itsessä kuin ympäröivässä maailmassa. Oletko sinä rakkauden alkemisti?

Alkemiassa on kyse transformaatiosta. Kautta aikojen ihmiset ovat yrittäneet selvittää kemiallisen alkemian salaisuuden; miten muuttaa perusmetalli kullaksi tai miten saada aikaan eliksiiri, joka takaa ikuisen elämän. Epäaitoa materiaa käsitellään ja puhdistetaan erilaisten vaiheiden kautta, jotta lopulta jäljelle jäisi aito esenssi, arvokkain ja puhtain aines. Rakkauden alkemistille tämä on myös vertauskuvaa ihmisen sisäisestä transformaatiosta, henkisestä muutoksesta – jota kutsun tässä rakkauden alkemiaksi. Se on pitkällä ajalla tapahtuva suuri sisäinen työ, jonka myötä ihminen jalostuu sisäisesti.

Aivan kuten kemiallisessa alkemiaprosessissa, myös ihmisen sisäisessä transformaatiossa epäaito muuntuu aidoksi. Erilaisten vaiheiden kautta turha palaa pois, huuhtoutuu ja kirkastuu. Tämä tapahtuu, kun ihminen tiputtaa rajoittavia uskomuksia sekä opittuja rooleja ja naamioita. Ihmisen aito olemus tulee vähitellen esille, kun hän kohtaa pelkojaan ja varjojaan, muuntaa tiedostamatonta tietoiseksi, näkymätöntä näkyväksi. Rakkauden alkemisti päästää irti ja antaa anteeksi, lukemattomia kertoja. Hän valitsee yhä uudelleen rakkauden, jalatkin tutisten. Vähitellen sisäiset vastakkainasettelut kohtaavat ja tasapaino vahvistuu. Oma keskikohta ja totuus kirkastuvat. Rakkauden vahvistuessa myös tietoisuus avautuu. Kun rakkauden alkemisti hyväksyy niin oman suuruuden ja jumalallisuuden kuin oman pienuuden ja inhimillisyyden, tämä kaikki johtaa vähitellen sisäiseen vapauteen, eheyteen ja aitouteen. Lopulta suuren työn jälkeen tuhkasta nousee vapaana lentävä Feeniks-lintu. Näkyviin tulee se, mikä on aitoa ja ainoa ikuisesti kestävä –  kuin tulessa palamaton kulta, puhdistettu esenssi. Rakkaus.

Rakkaudella on maailmaa muuttava voima. Se on valo, joka läpäisee kaiken kiinteän. Se on kuin tuli, joka sulattaa jään ja polttaa pois kaiken kestämättömän. Se on vesi, joka kirkastaa totuuden ja puhdistaa solutasoja myöten. Rakkaus kuorii epäpuhtauden, avaa sipulin kerrokset, mutta myös luo nahan uudelleen. Rakkaus on aina vastaus. Sen transformoiva voima ulottuu niin sisältä ulos, kuin ulkoa suoraan sisälle, ihan ytimeen asti.

  • Valitse rakkaus

Sinä olet vapaa valitsemaan ajatuksesi ja tekosi. Haluatko ruokkia hyviä vai huonoja ajatuksia? Valitsetko toimia sydäntäsi vai pelokasta mieltäsi kuunnellen? Elämän vastakohtaisuudet kulkevat aina yhdessä, joten siellä missä tuntuu olevan vain pelkoa ja pimeyttä, sielläkin on aina rakkaus ja valo. Aina kun valitset rakkauden, vahvistat rakkautta itsessäsi. Silloin olet aina askeleen lähempänä aitoutta.

  • Ole rohkeasti rehellinen

Rehellisuus kuorii pois turhan. Se räjäyttää auki sen mikä ei ole totuudellista, pakottaa esille valheellisen.  Rehellisyys voi olla myös pelottavaa tai satuttavaa, mutta lopulta vain hetken. Samalla kun se nostaa esille sen mitä haluaisi piilottaa, rehellisyys tuo mukanaan vapautumisen. Pelon kohtaaminen, kivun ja kärsimyksen kokeminen on kuitenkin myös osa sisäistä puhdistumista. Se muuttaa meitä ihmisenä, kirkastaa sisintä ja synnyttää kiitollisuutta. Muistathan, että totuus ei pala tulessakaan – siihen on helppo luottaa.

  • Anna rakkauden virrata

Tarvitsemme myös toisiamme kokeaksemme rakkauden itsessämme. Rakkaudella on monta muotoa. Joskus tarvitsemme toiselta ihmiseltä tulevaa vastustusta tai haastetta, joka pakottaa kääntymään sisäänpäin ja etsimään rakkauden voiman itsestä. Joskus taas toisen ihmisen osoittama lempeys ja myötätunto avaa ymmärryksen omasta merkityksellisyydestä. Anna rakkauden virrata sen kaikissa muodoissaan. Anna ja ota vastaan. Yhtä lailla kun on tärkeää tunnistaa ja asettaa omat rajansa, on myös tärkeää uskaltaa laskea muurit ja avautua – antaa rakkauden tuntua. Kun rakkaus saa virrata vapaana, se hoitaa, parantaa ja muuttaa tavoilla, joita emme voi ehkä koskaan mielellä ymmärtää.

  • Kohti aitoutta, ei kohti täydellisyyttä

Jos elämä tulisi valmiiksi, se lakkaisi olemasta. Jos ihminen olisi täydellinen, inhimillisyys lakkaisi olemasta. Rakkaus on ennemminkin aito kuin täydellinen. Rakkaus nimittäin sisältää kaiken, myös epätäydellisyyden. Aitona oleminen vaatii uskallusta olla haavoittuvainen ja keskeneräinen, mutta se on kuitenkin ainoa tie itsetuntemukseen, todellisen aidon itsen äärelle.

Tämä matka on kaikkien vaiheiden arvoinen.

Katja

Hyväksymisen ja antautumisen vapautus – miksi vastustella sitä mikä on?

Elämä vie meitä joskus äärirajoille. Joskus löydämme itsemme nurkasta, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Vaikka yrität kaikkesi ja pyydät sydämesi pohjasta, vastassa tuntuu olevan vain tyhjyys. Mutta entä jos ilman tällaisia kokemuksia emme suostuisi kohtaamaan jotain tärkeää? Ehkä se onkin sitä, että elämä opettaa meitä hyväksymään ja antautumaan. Kun ihminen on tarpeeksi väsynyt tai epätoivoinen, suurinta rakkautta itseänsä kohtaan on lopettaa taistelu ja väkisin yrittäminen. Miksi vastustella sitä mikä on?

Suorittavassa elämässä olemme oppineet, että sinnikkyys palkitaan. Mitään ei saa, jos ei yritä. Ja jos yrität ja epäonnistut, nouse vielä kerran ylös ja yritä uudelleen. Loputtomasti. Oman itsensä kustannuksellakin. Päättäväisyyttä, tahtoa ja soturivoimaa tarvitaan elämässä, mutta joskus sinnikkyydestä tulee itsensä tuhoavaa taistelua, ilman että sitä edes itse huomaa. Henkiset ja fyysiset voimat loppuvat, mutta periksi ei anneta. Sitä vain puskee eteenpäin kuin härkä, vaikka parasta olisi pysähtyä. Levätä. Antautua. Joskus on vaikea luottaa, että elämä tapahtuu silloinkin, kun emme pakota sitä tapahtuvaksi.

Antautuminen kysyy myös hyväksymistä. Huomaatko joskus ajattelevasi: ”en suostu siihen, että tämä asia on näin”… ”en halua tätä elämääni”…”en halua olla tällainen”…”tämä ei saa olla totta”… Aina kun vastustelemme sitä mikä on, yritämme väistellä totuutta. Jos taas vastustelemme totuutta, satutamme itseämme hakkaamalla päätä seinään. Jos yritämme muuttaa väkisin sitä mikä on, paradoksaalisesti estämme asioita muuttumasta parhaaseen mahdolliseen muotoon. On tietysti täysin inhimillistä, että joskus totuuden kohtaaminen on yksinkertaisesti liikaa, liian haastavaa ja satuttavaa. Elämän epätäydellisyyden kohtaaminen on raskasta. On vaikea hyväksyä sitä vääryyttä mitä kohtaamme maailmassa. On haastavaa hyväksyä sitä keskeneräisyyttä, riittämättömyyttä, virheitä ja osaamattomuutta, mitä kohtaamme itsessämme. Sitäkin on opeteltava, vähitellen.

Hyväksyminen kuitenkin vapauttaa. Se valaisee pimennossa olleen kohdan. Kun jokin saa tulla esille sellaisena kuin on, se saa luvan muutokselle. Hyväksyminen vapauttaa, avaa puristuksen, niin että elämä pääsee virtaamaan vapaasti, muotoutumaan uudelleen. Aivan kuten sisällämme olevat tunteet. Jokainen tunne tulisi tuntea, antaa nousta esille, virrata vapaasti ulos. Silloin se ei jää asumaan sisälle ja lukkiudu kiinni kehoon. Kun jotain yllättävää tapahtuu, voit samantien hyväksyä sen sellaisenaan. ”Ok, tämä on nyt näin.” Kun hyväksyt ja antaudut sille mitä on, elämä kyllä näyttää seuraavan askeleen.

Oman elämäni kautta olen päätynyt luottamaan, että silloin kun elämä työntää puristuksiin ja kuljettaa väsymyksen äärirajoille, siellä takana on jokin suuri tarkoitus. Vääryyden ja katkeruuden tunteestakaan huolimatta elämä ei pilkkaa minua, en ole kirottu tai vähempiarvoisempi. Vaikka kivun keskellä tarkoitusta voi olla mahdoton ymmärtää, jälkeenpäin katsoen voi huomata, että isoimmat haasteet ovat olleet suurimpia lahjoja, pohjimmiltaan rakkautta. Ne haastavat ihmiset ovat olleet rakkaita sieluja valitsemaansa roolia esittämässä. Haasteet, kipu ja kärsimys muuttaa ihmistä pohjamutia myöten. Ne puhdistavat ja nostavat esille sen, mikä ei ole totuudellista. Ne pakottavat ihmisen pysähtymään ja hyväksymään oman inhimillisyytensä ja rajallisuutensa. Ne pakottavat ihmisen etsimään merkitystään, avautumaan luottamukselle ja uskolle johonkin suurempaan. Kivunkin keskellä voi antautua ja se on rakkautta itseä kohtaan. Se antaa luvan itselle olla se mikä on. Se tuo mukanaan anteeksiannon ja ymmärryksen, että jokainen ihminen tekee aina parhaansa sillä ymmärryksellä mikä hänellä kullakin hetkellä on – myös sinä itse. Väsyttävästä taistelusta voi myös päästää irti, ilman että se tarkoittaa luovuttamista. Itselle voi sallia kannattelun ja johdatuksen. Vaikka elämä välillä testaa ja kokeilee rankallakin tavalla, se ei koskaan hylkää kokonaan.

Jokainen aamu kun heräät, voit antautua jollekin suuremmalle. Voit antaa itsesi elämän kuljetettavaksi, ojentaa käden viisaudelle, joka ohjaa sinua. Sinä saat olla johdatuksessa! Sinun ei tarvitse aina tietää! Voit olla kuin hollow bone, kuten intiaanit sanovat – ihminen kehossa, jonka kautta suuri henki virtaa. Hyväksyminen ja antautuminen eivät ole luovuttamista, vaan luottamusta. Antautuminen ei ole välinpitämättömyyttä, vaan uskoa. Kaikki ei ole sinun käsissäsi – ja hyvä niin.

Lämmöllä, Katja

www.magdalakoulu.com

www.katjafrange.com

Kaikille avoin salaisuus

Seisot tumman metsän laidalla. Jokin sinussa tietää, että tuon metsän takana aukeaa jotain uutta. Voit nähdä lämpimän valon pilkahtelevan puiden raoista. Päästäksesi sinne, sinun on kuljettava tuntemattomaan. Astut rohkeasti eteenpäin, kunnes tunnet jalkasi pehmeällä sammalmättäällä. Tunnet maan, joka kantaa sinua, askel askeleelta.

Seisot usvaisen meren rannalla. Jokin sinussa tietää, että tuon tutkimattoman meren syvyydessä on jotain arvokasta. Voit nähdä meren pohjalla kirkkaana loistavan helmen. Luottaen kastat jalkasi veteen. Tunnet pinnan alla olevan rauhan. Tunnet veden ympäröivän pehmeyden, kun sukellat sen syvyyteen.

Kuin tuo villi metsä tai syvä meri, myös suurin osa sisimmästäsi on tiedostamatonta, tuntematonta. Siellä tiedostamattomassa on myös sisimpäsi varjot – puolia, joita et haluaisi tunnustaa itsessäsi olevan. Ne osat sinusta, joiden olemassaolon haluaisit kieltää. Varjot ovat sitä, mitä et ajattele olevasi.

Jos valitset kohdata itsesi erilaisia puolia – myös varjoja, haavoja, avautuvia arpia, pelkoja – silloin sinä valitset rakkauden. Vain astumalla tummaan metsään ja sukeltamalla syvyyksiin, voit tietää mitä siellä on. Vain siten voit valaista varjot, muuttaa näkymättömän näkyväksi, tiedostamattoman tietoiseksi. Antaa rakkauden läpivalaista sinut pala palalta. Siten annat sinussa olevan rakkauden tehdä työtään; ottaa sinut haltuunsa, täyttää sinut parantavalla voimallaan.Valaista sinut, jotta voit muistaa kuka sinä olet.

Vain kulkemalla sisimmän varjoihin voit oppia tuntemaan todellisen itsesi. Kohdata aidon ytimesi. Villin ja pyhän puolesi. Valaista sisimpäsi. Oivaltaa oman merkityksellisyytesi. Antaa ilon, rakkauden ja rauhan pureutua solutasolle asti. Nauttia. Todella nauttia. Ja lopulta oivaltaa yksi elämän kaikille avoin salaisuus – mitään muuta et ole koskaan ollutkaan kuin kirkas valo, vaatetettuna ainutlaatuiseen ihmisyyteen.

Jos askeleesi tuntuvat raskailta, muista valita rakkaus yhä uudelleen. Ota se mukaan jokaiseen askeleeseen, jokaiseen hengitykseen. Silloin pimeänkin keskellä se näyttää suunnan. Ja muista, kun pimeys tiivistyy ja kipu tihenee, se voikin olla merkki siitä että olet jo lähellä. Ja samanaikaisesti – ehkä oletkin jo perillä, kun vain avaat silmäsi? Ehkä helmi on jo kädelläsi?

Voit myös valita jäädä metsän reunalle tai meren rannalle. Mutta kuuletko silloin sen osan, joka kysyy sisälläsi lakkaamatta:

Kuka minä olen?