Rakkaus on avain, nyt ja aina

Elämme todella merkittävää muutoskohtaa, joka vain tiivistyy tiivistymistään. Toisille se näyttäytyy vahvasti juuri nyt, mutta toiset näkevät sen helpommin katsomalla esimerkiksi tätä vuotta tai viimeistä paria vuotta. Muutos tapahtuu niin mikro- kuin makrotasolla, henkilökohtaisella ja kollektiivisella tasolla. Isossa kuvassa olemme vahvassa ”ylösnousemusportaalissa”. Monille ylösnousemus tai kristustietoisuus on triggeröivä sana, mutta pyri karsimaan sen ympäriltä opitut merkitykset ja kuulla sisälläsi sen todellinen merkitys.

Voisi sanoa, että ylösnousemus on ennemminkin kuin alasnousemista, alaslaskeutumista. Se tarkoittaa henkemme yhdistämistä kehoon, taivaan laskeutumista maan päälle. Käytännössä sitä, että elämme yhä voimallisemmin näkyväksi ja todeksi sitä, kuka aidosti olemme. Matka on kuitenkin haastava ja kysyy valtavasti luottamusta ja uskoa, koska käytännössä se tarkoittaa itsemme, oman ihmisyytemme kohtaamista. Omien pelkojen, haavojen, varjojen – kaiken ihmisyyteen liittyvän kärsimyksen kohtaamista, hyväksymistä, anteeksiantoa ja rakastamista. Tämähän on se kuuluisa kärsimystie, ihmisyyden kohtaaminen. Vain se on tie ylösnousemukseen, eli henkemme laskeutuminen kehoon – ja siitä kotiinpaluu keskikohtaan, siihen missä kaikki yhdistyy, eli rakkauteen.

Tämän voi ajatella myös malja -symbolin kautta. Kehomme on kuin malja, johon elämän hengen tulee laskeutua ja virrata siinä yhä vapaampana alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Tämä on se Graalin malja – kristustietoisuus virtaa vapaana kehossamme. Meistä jokainen on Graalin malja, jolla on voima ja kyky virrattaa puhdasta, kirkasta ja korkeavärähteistä tietoisuutta lävitsemme – eli kristustietoisuutta. Se ei kuitenkaan tapahdu, jos emme ole yhteydessä maahan, juuremme eivät ole vahvat, koska mitä vahvemmin kehollistumme, sitä vahvemmin myös meidän maljamme, eli fyysinen kehomme kestää ottaa vastaan yhä korkempaa energiavärähtelyä. Tämä on myös feminiinin kristustietoisuuden ja Maria Magdaleenan opetusten keskiössä, yhteys maahan/kehoon, hengen laskeutuminen kehoon. Feminiini on toki meissä kaikissa sukupuoleen katsomatta, mutta fyysisesti naisen keho ilmentää tätä – siksi naiset ovat nyt avainasemassa, heille on luonnostaan helpompaa kehollistaa kristustietoisuus maahan ja ovat siten avainasemassa synnyttäen taivaan maan päälle, yhdistävät feminiinin(maa, keho, luonto) ja maskuliinin(taivas, tietoisuus, henki). Naisen yhteys luontoon/maahan/kehoon on siis luontaisesti erilainen kuin miesten, mutta sukupuoliin ei tule tarttua liikaa, kyse on kaikista ihmisistä.

Mutta miten siis vahvistamme omaa maljaamme, avaudumme olemaan vahva ja kestävä Graalin malja? Käytännössä se on juurikin sitä mielen, tunteiden ja kehon tasolla työskentelyä, aidolle itselle avautumista sekä avautumista entisestään myös omalle sielulle ja jumalalliselle, minä olen -olemukselle, rakkaudelle. Jälleen – yhteys ylös ja alas, sieluumme/henkeen ja kehoomme/maahan. Meillä kaikilla on tukoksia ja jännityksiä, traumoja ja haavoja – niitä kaikkia mitä meidän tulee itsessämme parantaa ja eheyttää ja suuresti rakastaa, jotta maljamme olisi eheä ja pystyisi virrattamaan yhä korkeampaa värähtelyä kehossamme. Toisilla maljamme rikkonaisuus vain tulee näkyväksi helpommin kehon kautta, toisille tunteiden kautta, toisille mielen rakenteiden kautta. Toisten kärsimystie eli parantumisen tie käy siis selkeämmin läpi fyysisen sairauden ja kehon traumojen parantamisen kautta, toisille tunteiden ja pelkojen kärsimystien kautta, mielen eli egon suojarakenteiden muuttamisen kautta – silti me kaikki joudumme tekemään töitä kaikilla näillä ”tasoilla” – koska ne ovat kokonaisuus, me olemme kokonaisuus. Ja jossain siellä kokonaisuuden keskellä on keskikohta, sydämemme, jossa kaikki yhdistyy ja jonka kautta me yhdistymme kaikkeen.

Mitään henkistä työtä emme kuitenkaan pysty tekemään, ellemme jatkuvasti muista olevamme ihmisen lisäksi suuria sieluja, rakkautta ja aina yhteydessä suurempaan jumalalliseen. Siitä saamme uskomme, luottamuksemme ja voimamme – siitä osasta itseämme sisäisesti ja siitä yhteydestä johonkin itseämme suurempaan. Se jokin suurempi – tahtoo sitä sitten sanoa Jumalaksi tai Rakkaudeksi tai joksikin muuksi – se on koko ajan ja aina meissä sisäisesti ja ympärillämme, niin taivaassa kuin maassa, siinä suuressa hengessä ja rakkaudessa kuin myös luontoäidissä. Muistathan kaikkea ohjaavan suuren viisauden: niin ylhäällä, kuin alhaalla ja niin sisällä, kuin ulkona.

Meillä on pimeimmässäkin kohdassa aina yhteys rakkauteen, mutta sen helposti unohtaa kivussa ja kärsimyksessä. Kivussa mielemme niin helposti uskottelee, että yhteyttä ei ole, koska oma ”systeemi” on tottunut ihmisen kärsimykseen, kuten uhriuteen – uskomaan, että on pieni tai arvoton tai jotain muuta. Ja tämä taas tietenkin kutoutuu traumoihimme, näkymättömäksi jääneen sisäisen lapsen haavoihin, joita tulee rakastaa etenkin juuri silloin kun tekee kipeää. Tämä on sitä ns. henkisesti aikuiseksi kasvamista, omalle voimalle avautumista. Että opimme olemaan myös itse itsellemme aikuinen, äiti ja isä – rakastamaan ja turvaamaan myös itse itsemme. Tätä suuri henki ja luonto ympärillämme on meille, kuin rakastava ja turvaava äiti ja isä – mutta saman kokeminen myös suhteessa itseen. Se on omaa voimaa, oma sisäinen kokemus, jota mikään tai kukaan ei voi muuttaa. Tämä ihmiselämä on kuitenkin suunniteltu niin, että jotta tämän oikeasti ymmärtäisimme ja kehollistamme, eli todella koemme ja elämme todeksi, meidän täytyy avautua sille sen kärsimyksen kautta. Ainakin nyt vielä se on tässä tietoisuudessa meidän ihmisten tehtävä. Uskon oman kokemukseni kautta kyllä myös siihen, että mitä syvemmälle pystyy katsomaan kärsimystä ja antamaan itsellensä anteeksi ja rakastamaan itseään, sitä kevyemmäksi polku muuttuu, ja silloin kärsimys ja pelko, eli usko erillisyyteen hälvenee. Lopulta on vain rakkaus – rakkaus on kaiken avain, se yhdistää kaiken, se parantaa kaiken. Ja kun hengen tasolla on vain sinä, sinun itsesi rakastaminen on se mitä olemme täällä opettelemassa.

Tämä suuri muutoskohta siis nostaa eteemme nyt kaikkea sitä, mikä vielä estää meitä olemasta Graalin malja yksin ja yhdessä – ne kivut, uskomukset, kärsimyksen – kaiken sen, mikä meidän tulee kohdata, hyväksyä, antaa anteeksi ja rakastaa. Itse olen kokenut, että tärkeintä on ottaa tämä tietoiseksi osaksi arkea. Aina kun tiedostat sisälläsi minkä tahansa tuomitsevan tai syyllistävän ajatuksen, pyydä anteeksi itseltäsi. Sano itsellesi anteeksi, että vielä uskot tuohon ajatukseen ja vielä uskot erillisyyteen – mutta rakastat itseäsi siitä huolimatta. Kaikki tuomitseminen ja syyllistäminen kertoo siitä, että sinä uskot vielä erillisyyteen. Mutta se on ok, me olemme ihmisiä – voit antaa myös sen itsellesi anteeksi ja silti rakastaa itseäsi. Vähitellen sinä kuitenkin muutut, avaudut myötätunnolle ja rakkaudelle – mutta sen kautta, että olet itse itsellesi myötätuntoinen ja rakastava. Et voi nähdä muidenkaan todellista kauneutta ja suuruutta, ellet näe omaasi – ja toisinpäin. Syvä ilo syntyy vasta sitten, kun avaudut elämälle sellaisena kuin se on – epätäydellisenä ja keskeneräisenä. Silti sitä voi rakastaa koko sydämestään, juuri sellaisena – aivan kuten sinuakin.

Luottamusta. Uskoa. Anteeksiantoa. Hyväksymistä. Myötätuntoa. Rakkautta.

Katja

Art: Akseli Gallen-Kallela, Ad Astra

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s