Italian vuoristotiet mutkittelivat ylös ja alas. Välillä tie nousi jyrkästi ylöspäin, kaartaen mutkissa, joiden taakse en voinut etukäteen nähdä. Välillä näin edessäni avautuvan laakson, jota kohti laskettelin istuen turvallisesti auton kyydissä. Samalla tavalla kuin nuo vuoristotiet, myös mieleni kulki ylös ja alas, kääntyillen suunnasta toiseen. Kävin kiivasta keskustelua mieheni kanssa, joka istui vieressäni ajajan paikalla. Tiedostin, että mieleni rakensi yhä älykkäämpiä malleja ja rakenteita. Selitimme vuorotellen omia näkemyksiämme ja mielipiteitämme, hakien näin ymmärrystä toisiamme kohtaan. Kuitenkin tuloksetta. Jostain syystä jokainen sana tuntui vievän enemmän solmuun ja loivat välillemme muureja, ei siltoja.

Tie oli jatkunut alaspäin ja ajoimme nyt laakson pohjalla. Aurinko paistoi kirkkaasti valtavan kokoisen vuoren seinään, josta oli louhittu riveittäin kivimassaa. Mielikuvissani tuo seinä oli kuin jättiläisten amfiteatteri, paikka, jossa näkymätön seurasi ihmiselämän jumalallista näytelmää. Naurahdin itsekseni ajatellessani olevani juuri nyt osa tuota ihmiselämän leikkiä – nainen, joka yritti epätoivoisesti etsiä oikeita sanoja ja määrityksiä tullakseen nähdyksi ja kuulluksi, ymmärretyksi, hyväksytyksi ja ennen kaikkea rakastetuksi. Silloin auringon säteet osuivat silmiini ja suljin silmäni. Hiljennyin ja asetin käteni mieheni kädelle. Yhtäkkiä tunsin jälleen yhteyden. Yhteyden, joka ei tarvinnut sanoja, ei määrityksiä, eikä varsinkaan mielen täydellistä ymmärrystä. Yhteys löytyi, kun sydämet alkoivat keskustella. Tunsin kevyen energian, joka oli paljon vahvempi kuin hetkellisesti vallassa ollut kankea mielen maisema ja rajoittavat sanat. Antauduin tuolle näkymättömälle ja sanattomalle energialle, luotin sen yhdistävään voimaan.

Vain sydämen kautta voi löytyä aito hyväksyntä, ymmärrys ja syvä yhteys ihmisten välille. Sydäntietoisuus on se, joka liittää kädet käteen ja ihmiset yhteen. Kuinka paljon olinkaan tästä puhunut ja kirjoittanut, mutta jälleen totuus syveni entisestään tuon arkipäivän hetken kautta. Vaikka tiesin, että toisen tapa ajatella ja kokea asioita oli erilainen kuin minun, olin huomaamattani yrittänyt saada hänet ajattelemaan asioita samalla tavalla kuin minä. Pyrkimykseni oli kuitenkin ollut hyvä, koska olin tehnyt sen rakentaakseni syvemmän yhteyden välillemme. Jokainen sana oli kuitenkin vienyt kauemmaksi. Vasta kun antauduin sanojen tuolle puolen, löytyikin ymmärrys ja kaipaamani yhteys.

Ihmisellä on tarve tulla ymmärretyksi. Sen kautta voi kokea tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi. Silloin voi kokea, että toinen näkee minut, toinen kuulee minut. Kun sinä ymmärrät minua, minä voin kokea sinuun yhteyden. Meidän on helpompi luottaa ihmiseen, joka ajattelee samalla tavalla kuin itse tai jonka koemme ymmärtävän meitä. Se tuo turvalllisuuden tunteen ja kokemuksen, että olemme samalla puolella. On kuitenkin mahdollista kohdata ja luoda yhteys myös silloin kun ajatukset eivät kohtaa. Silloinkin, kun toinen katselee maailmaa ihan erilaisten lasien lävitse.

Jokaisella ihmisellä on täysin ainutlaatuinen kokemus elämästä, johon vaikuttaa lukuisat uskomukset, opitut määritykset ja koko ihmisen sielun historia, haavoineen ja iloineen. Olemme jokainen erilaisia ja samalla kukin täydellisiä omassa epätäydellisyydessämme ja monimuotoisuudessamme. On siis mahdotonta olla aina samaa mieltä, mutta on joskus mahdotonta edes ymmärtää toista – jopa silloin kun haluaisi ymmärtää. Meissä on kuitenkin yksi kohta, joka kykenee ymmärtämään aina, kohtaamaan ja luomaan yhteyden erilaisuudesta huolimatta. Se on sydäntietoisuus, keskikohdassamme oleva rakkaus.

Mieli haluaa tehdä malleja ja lokerointeja. Ne kuitenkin luovat helposti vastakkainasettelua; sinä olet erilainen, kun et ajattele samalla tavalla tai et usko samoihin asioihin. Sen sijaan, että ottaisimme lahjan vastaan eli antaisimme toisen näkökulman tai kokemuksen avata itsessämme uutta, jokin meissä pitää tiukasti kiinni uskomuksista – silloinkin kun haluamme olla auki ja oppia näkemään toisin. Vaikka oikeasti erilaisuus ja tarinoiden kirjo on elämän rikkautta ja upeaa monimuotoisuutta sekä erilaisia teitä sisimpään ja totuuteen, silti osa meistä haluaa määritellä jonkun oikeaksi tai vääräksi. Muurit rakentuvat, kun tietoisesti tai tiedostamattamme emme halua ymmärtää tai hyväksyä toisen erilaisuutta. Uskonnot ja niiden väliset kiistat ovat tästä selkeä esimerkki. On helpompaa tuntea yhteyttä ihmisen kanssa, joka uskoo samoihin asioihin ja jonka maailmankuva on samanlainen. Mutta kun toinen ihminen katseleekin maailmaa erilaisten lasien lävitse; uskoo erilaisiin asioihin ja määrittelee asioita toisin, on yhteyttä vaikeampi muodostaa. Mutta entä jos vain erilaiset tarinat taistelevat keskenään? Entä jos vain opitut uskomukset ja mielen määritykset sotivat? Olisiko aika opetella luomaan yhteys erilaisuudesta huolimatta ja antaa sydämen puhua?  Voisimmeko luottaa ihmisyyteen ja sen hyvyyteen, vaikka emme olisikaan samaa mieltä tai ymmärtäisi toisiamme? Uudessa maailmassa, korkeammassa tietoisuudessa, meidän on opittava luottamaan myös näkymättömään energiaan ja oltava tietoisempia niiden vaikutuksesta meihin. Voimme myös oppia luottamaan yhteyteen erilaisuudesta huolimatta ja ilman mielen täydellistä ymmärrystä. Se tarkoittaa tahtoa ja rohkeutta olla sydän auki tuntemattomankin edessä. Se tarkoittaa rohkeutta luoda yhteys, joka tapahtuu sanojen tuolla puolen, ihmiseltä ihmiselle, sydämestä sydämeen.

Väärinymmärryksen keskellä voi olla myös hyvä pysähtyä ja kokeilla kysyä itseltään, uskallanko päästää irti tarpeestani olla oikeassa tai tarpeestani tulla ymmärretyksi. Uskallanko kohdata ja luottaa toiseen sanojen ja määritysten takana, vain olemalla? Rajaton sydämen tietoisuus on aina vahvempaa kuin rajalliset mielen mallit, jotka eivät välttämättä kohtaa vaikka haluaisikin. Kun laitamme hetkeksi sivuun tarpeen olla oikeassa, myös sen suhteen minkä tunnemme omaksi totuudeksi, voimmekin avautua jollekin uudelle. Silloin tulee mahdollisuus rakentaa siltoja muurien sijaan.

Kuten Rumi on vapaasti suomennettuna kirjoittanut: ”Oikean ja väärän määritysten tuolla puolen on paikka – tavataan siellä”. Sydäntietoisuudessa syntyvä erilaisuuden hyväksyminen ja myötätunto luovat sillan yhteiselle maaperälle ja aidolle kohtaamiselle. Pohjimmiltaan me kaikki kuljemme samaa matkaa, kohti sisäistä kotia ja rakkautta, mutta kukin omalla tavallamme. Tuota matkaa voi myös jakaa, kaikesta erilaisuudesta huolimatta.

Vuoristotiet jatkuivat nyt kauniin metsän reunustamana. Katselin yläpuolellemme kaartuvia puita. Kylvin auringonvalossa, joka siivilöityi puiden välistä kauniina valojuovina. Puiden puhdas vihreys ja valo muodostivat pesän, kuin sydämen, jonka rauhassa oli hyvä olla.

Katja

Emilia-Romagna, Maria Magdaleenan päivänä 22.7.