Rakkaus on avain, nyt ja aina

Elämme todella merkittävää muutoskohtaa, joka vain tiivistyy tiivistymistään. Toisille se näyttäytyy vahvasti juuri nyt, mutta toiset näkevät sen helpommin katsomalla esimerkiksi tätä vuotta tai viimeistä paria vuotta. Muutos tapahtuu niin mikro- kuin makrotasolla, henkilökohtaisella ja kollektiivisella tasolla. Isossa kuvassa olemme vahvassa ”ylösnousemusportaalissa”. Monille ylösnousemus tai kristustietoisuus on triggeröivä sana, mutta pyri karsimaan sen ympäriltä opitut merkitykset ja kuulla sisälläsi sen todellinen merkitys.

Voisi sanoa, että ylösnousemus on ennemminkin kuin alasnousemista, alaslaskeutumista. Se tarkoittaa henkemme yhdistämistä kehoon, taivaan laskeutumista maan päälle. Käytännössä sitä, että elämme yhä voimallisemmin näkyväksi ja todeksi sitä, kuka aidosti olemme. Matka on kuitenkin haastava ja kysyy valtavasti luottamusta ja uskoa, koska käytännössä se tarkoittaa itsemme, oman ihmisyytemme kohtaamista. Omien pelkojen, haavojen, varjojen – kaiken ihmisyyteen liittyvän kärsimyksen kohtaamista, hyväksymistä, anteeksiantoa ja rakastamista. Tämähän on se kuuluisa kärsimystie, ihmisyyden kohtaaminen. Vain se on tie ylösnousemukseen, eli henkemme laskeutuminen kehoon – ja siitä kotiinpaluu keskikohtaan, siihen missä kaikki yhdistyy, eli rakkauteen.

Tämän voi ajatella myös malja -symbolin kautta. Kehomme on kuin malja, johon elämän hengen tulee laskeutua ja virrata siinä yhä vapaampana alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Tämä on se Graalin malja – kristustietoisuus virtaa vapaana kehossamme. Meistä jokainen on Graalin malja, jolla on voima ja kyky virrattaa puhdasta, kirkasta ja korkeavärähteistä tietoisuutta lävitsemme – eli kristustietoisuutta. Se ei kuitenkaan tapahdu, jos emme ole yhteydessä maahan, juuremme eivät ole vahvat, koska mitä vahvemmin kehollistumme, sitä vahvemmin myös meidän maljamme, eli fyysinen kehomme kestää ottaa vastaan yhä korkempaa energiavärähtelyä. Tämä on myös feminiinin kristustietoisuuden ja Maria Magdaleenan opetusten keskiössä, yhteys maahan/kehoon, hengen laskeutuminen kehoon. Feminiini on toki meissä kaikissa sukupuoleen katsomatta, mutta fyysisesti naisen keho ilmentää tätä – siksi naiset ovat nyt avainasemassa, heille on luonnostaan helpompaa kehollistaa kristustietoisuus maahan ja ovat siten avainasemassa synnyttäen taivaan maan päälle, yhdistävät feminiinin(maa, keho, luonto) ja maskuliinin(taivas, tietoisuus, henki). Naisen yhteys luontoon/maahan/kehoon on siis luontaisesti erilainen kuin miesten, mutta sukupuoliin ei tule tarttua liikaa, kyse on kaikista ihmisistä.

Mutta miten siis vahvistamme omaa maljaamme, avaudumme olemaan vahva ja kestävä Graalin malja? Käytännössä se on juurikin sitä mielen, tunteiden ja kehon tasolla työskentelyä, aidolle itselle avautumista sekä avautumista entisestään myös omalle sielulle ja jumalalliselle, minä olen -olemukselle, rakkaudelle. Jälleen – yhteys ylös ja alas, sieluumme/henkeen ja kehoomme/maahan. Meillä kaikilla on tukoksia ja jännityksiä, traumoja ja haavoja – niitä kaikkia mitä meidän tulee itsessämme parantaa ja eheyttää ja suuresti rakastaa, jotta maljamme olisi eheä ja pystyisi virrattamaan yhä korkeampaa värähtelyä kehossamme. Toisilla maljamme rikkonaisuus vain tulee näkyväksi helpommin kehon kautta, toisille tunteiden kautta, toisille mielen rakenteiden kautta. Toisten kärsimystie eli parantumisen tie käy siis selkeämmin läpi fyysisen sairauden ja kehon traumojen parantamisen kautta, toisille tunteiden ja pelkojen kärsimystien kautta, mielen eli egon suojarakenteiden muuttamisen kautta – silti me kaikki joudumme tekemään töitä kaikilla näillä ”tasoilla” – koska ne ovat kokonaisuus, me olemme kokonaisuus. Ja jossain siellä kokonaisuuden keskellä on keskikohta, sydämemme, jossa kaikki yhdistyy ja jonka kautta me yhdistymme kaikkeen.

Mitään henkistä työtä emme kuitenkaan pysty tekemään, ellemme jatkuvasti muista olevamme ihmisen lisäksi suuria sieluja, rakkautta ja aina yhteydessä suurempaan jumalalliseen. Siitä saamme uskomme, luottamuksemme ja voimamme – siitä osasta itseämme sisäisesti ja siitä yhteydestä johonkin itseämme suurempaan. Se jokin suurempi – tahtoo sitä sitten sanoa Jumalaksi tai Rakkaudeksi tai joksikin muuksi – se on koko ajan ja aina meissä sisäisesti ja ympärillämme, niin taivaassa kuin maassa, siinä suuressa hengessä ja rakkaudessa kuin myös luontoäidissä. Muistathan kaikkea ohjaavan suuren viisauden: niin ylhäällä, kuin alhaalla ja niin sisällä, kuin ulkona.

Meillä on pimeimmässäkin kohdassa aina yhteys rakkauteen, mutta sen helposti unohtaa kivussa ja kärsimyksessä. Kivussa mielemme niin helposti uskottelee, että yhteyttä ei ole, koska oma ”systeemi” on tottunut ihmisen kärsimykseen, kuten uhriuteen – uskomaan, että on pieni tai arvoton tai jotain muuta. Ja tämä taas tietenkin kutoutuu traumoihimme, näkymättömäksi jääneen sisäisen lapsen haavoihin, joita tulee rakastaa etenkin juuri silloin kun tekee kipeää. Tämä on sitä ns. henkisesti aikuiseksi kasvamista, omalle voimalle avautumista. Että opimme olemaan myös itse itsellemme aikuinen, äiti ja isä – rakastamaan ja turvaamaan myös itse itsemme. Tätä suuri henki ja luonto ympärillämme on meille, kuin rakastava ja turvaava äiti ja isä – mutta saman kokeminen myös suhteessa itseen. Se on omaa voimaa, oma sisäinen kokemus, jota mikään tai kukaan ei voi muuttaa. Tämä ihmiselämä on kuitenkin suunniteltu niin, että jotta tämän oikeasti ymmärtäisimme ja kehollistamme, eli todella koemme ja elämme todeksi, meidän täytyy avautua sille sen kärsimyksen kautta. Ainakin nyt vielä se on tässä tietoisuudessa meidän ihmisten tehtävä. Uskon oman kokemukseni kautta kyllä myös siihen, että mitä syvemmälle pystyy katsomaan kärsimystä ja antamaan itsellensä anteeksi ja rakastamaan itseään, sitä kevyemmäksi polku muuttuu, ja silloin kärsimys ja pelko, eli usko erillisyyteen hälvenee. Lopulta on vain rakkaus – rakkaus on kaiken avain, se yhdistää kaiken, se parantaa kaiken. Ja kun hengen tasolla on vain sinä, sinun itsesi rakastaminen on se mitä olemme täällä opettelemassa.

Tämä suuri muutoskohta siis nostaa eteemme nyt kaikkea sitä, mikä vielä estää meitä olemasta Graalin malja yksin ja yhdessä – ne kivut, uskomukset, kärsimyksen – kaiken sen, mikä meidän tulee kohdata, hyväksyä, antaa anteeksi ja rakastaa. Itse olen kokenut, että tärkeintä on ottaa tämä tietoiseksi osaksi arkea. Aina kun tiedostat sisälläsi minkä tahansa tuomitsevan tai syyllistävän ajatuksen, pyydä anteeksi itseltäsi. Sano itsellesi anteeksi, että vielä uskot tuohon ajatukseen ja vielä uskot erillisyyteen – mutta rakastat itseäsi siitä huolimatta. Kaikki tuomitseminen ja syyllistäminen kertoo siitä, että sinä uskot vielä erillisyyteen. Mutta se on ok, me olemme ihmisiä – voit antaa myös sen itsellesi anteeksi ja silti rakastaa itseäsi. Vähitellen sinä kuitenkin muutut, avaudut myötätunnolle ja rakkaudelle – mutta sen kautta, että olet itse itsellesi myötätuntoinen ja rakastava. Et voi nähdä muidenkaan todellista kauneutta ja suuruutta, ellet näe omaasi – ja toisinpäin. Syvä ilo syntyy vasta sitten, kun avaudut elämälle sellaisena kuin se on – epätäydellisenä ja keskeneräisenä. Silti sitä voi rakastaa koko sydämestään, juuri sellaisena – aivan kuten sinuakin.

Luottamusta. Uskoa. Anteeksiantoa. Hyväksymistä. Myötätuntoa. Rakkautta.

Katja

Art: Akseli Gallen-Kallela, Ad Astra

Sisäinen liitto – kohti sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian tasapainoa

Alkuperäinen artikkeli julkaistu Valomedian sivulla (20.6.2019) 

Jokaisen ihmisen sisällä on sisäinen nainen ja mies, feminiininen ja maskuliininen energia. Mitään ei olisi olemassa ilman näitä kahta vastakkaista, toisiaan täydentävää ja tasapainottavaa, perustavanlaatuista elämän energiaa. Kuten uusi ihminen saa alkunsa feminiinisen ja maskuliinisen yhdistymisestä, sama voi tapahtua myös sisäisesti, itsetuntemuksen ja henkisen työn kautta. Tätä kutsutaan myös sisäiseksi liitoksi; sisäinen nainen ja mies yhdistyvät. Sykli sykliltä, kerros kerrokselta sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian erilaiset ulottuvuudet puhdistuvat, sisäiset polariteetit yhdistyvät ja tasapainottuvat. Se saa aikaan transformaation – kuin syntyisi sisäisesti uudelleen.

Miten feminiinistä ja maskuliinista energiaa voi lähteä tietoisesti tasapainottamaan? Lähtökohtana on ymmärrys siitä, että itsessä on nämä kaksi monimuotoista energiaa, yin ja yang. Kyse ei ole siis sukupuolesta, vaan jokaisessa ihmisessä olevista energioista. Feminiininen energia on kuin mystinen ja intuitiivinen, alitajuntainen ja syklinen kuu. Feminiininen on kuin vesi ja tunteet, jotka myrskyävät, tyynesti keinuttavat tai juoksevat vapaana kuin kirkas vuoripuro. Maskuliininen taas on kuin näkyvä, vakaa ja voimallinen aurinko. Se on tuli, joka sytyttää, aktivoi ja loistaa näkyvänä. Tasapainottuakseen kuu tarvitsee parikseen auringon, vesi tulen ja feminiininen maskuliinisuuden.

Nämä energiat ilmenevät kussakin ihmisessä täysin ainutlaatuisella tavalla ja vaihtelevasti eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa. Luonnollisesti naiset ja miehet kuitenkin ilmentävät näitä energioita myös eri tavoin ja oman naiseuden tai miehisyyden tutkimisen kautta voikin tunnistaa energioihin liittyviä yleisiä, kollektiivisia malleja. Tämän vuoksi feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen liittyviä ajatuksia ja kokemuksia on hyvä jakaa myös naisten ja miesten ryhmässä. Me jokainen käymme läpi samoja kasvukohtia, vain erilaisten tarinoiden kautta. Kuitenkin tiedostaaksemme omaa feminiinistä ja maskuliinista energiaa, tarvitsemme sille erilaisia peilejä, jotta voimme tiedostaa myöskin näiden energioiden erilaisia puolia ja monimuotoisuutta.

Sisäisen tasapainon vahvistaminen vaatii paljon itsetutkiskelua ja sisimmän kirkastamista, kuten rajoittavien uskomusten, mallien, pelkojen ja haavojen kohtaamista ja puhdistamista. Vähitellen muutos kuitenkin tapahtuu, ja muutoksen myötä voi tuntea itsensä kokonaisemmaksi ja täydemmäksi. Itsetuntemuksen matka ei siis tarkoita, että pitäisi tulla joksikin tai pyrkiä johonkin, vaan päinvastoin. Sisäinen työ kuorii kerroksia, avaa olemaan se, kuka jo on. Se avaa aitoudelle, ihmisyydelle ja elämälle, joka ei määrity ulkoisen maailman tai muiden ihmisten mielipiteiden tai odotusten mukaan. Se avaa elämälle, joka perustuu omalle totuudelle. Sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian tasapainottaminen on olennainen osa tällaista sisäistä matkaa. Sen myötä on yhä enemmän auki, omassa keskikohdassa, ilmentäen omaa ainutlaatuista esenssiä ja ydinolemusta sekä todellista potentiaalia, joka vaikuttaa suuresti myös ympärillä olevaan maailmaan.

Tunnistatko itsesi?

Olet ehkä kuullut pyhästä, puhtaasta tai terveestä energiasta tai toksisesta, haavoittuneesta ja epätasapainoisesta energiasta. Feminiinisessä ja maskuliinisessa energiassakin on kaksi puolta, terve ja epäterve, puhdas ja toksinen sekä ehjä ja haavoittunut puoli. Sisäisen työn kautta voi tulla vähitellen tietoiseksi omista vahvoista puolistaan, mutta myös siitä, mikä itsessä on eheyttämistä ja parantamista vailla. Niitä kohtaamalla ja transformoimalla tasapainottuminen vähitellen tapahtuu.

Tässä alla on lueteltu muutamia sanoja, jotka tyypillisesti kuvaavat näihin energioihin liitettyjä laatuja ja ominaispiirteitä. Tunnistatko itsesi, vahvuutesi tai kasvukohtasi?

Feminiininen

Yhteisöllisyys, sisäinen, intuitiivinen, syklinen, pyörteet ja laajeneva, prosessi orientoitunut, oleminen, kärsivällisyys, sydän, tiedostamaton, kuu, vesi, sekä-että, tunteet, vastaanottava, luova ajattelu, hoitava, lempeys, monimuotoisuus, herkkyys, pyyteetön rakkaus, myötätunto, hoiva

Haavoittunut feminiininen: tarvitsevuus, uhrius, häpeä, voimattomuus, marttyyrius, heikkous, manipulaatio, riippuvuus, yliherkkyys, liika tunteellisuus, kateellisuus, masentuneisuus, kyvyttömyys tehdä todeksi suunnitelmia

Maskuliininen

Yksilö, ulkoinen, tulos orientoitunut, lineaarinen, suorat linjat ja kulmat, analyyttinen, toiminta, malttamattomuus, pää, tiedostettu, aurinko, tuli, joko-tai, järki, antava, päätöksenteko, voima, vakaus, aktiivisuus, vastuu, itseluottamus, turvallisuus, selkeys

Haavoittunut maskuliininen: syyllisyys, vallan väärinkäyttö, dominointi, aggressiivisuus, kontrolli, epävakaus, kriittisyys, välttelevyys, kiusaaminen, epäreiluus

Kun olet tutkinut ja tunnustellut näitä yllä olevia sanoja, voit myös yhdistyä feminiiniseen ja maskuliiniseen energiaasi mielikuvien avulla. Visualisoi ja kuvittele keskustelevasi oman sisäisen naisen ja miehen kanssa. Tarkkaile esille nousevia mielikuvia, ajatuksia, tunteita ja muistoja. Voit kirjoittaa ajatuksiasi ja kokemuksiasi muistiin.

Äiti- ja isämalli

Syvemmällä itsetuntemuksen työssä voi huomata, että feminiinisen ja maskuliinisen energian muotoutumiseen vaikuttaa erityisesti oma äiti- ja isämalli. Oma äiti ja isä ovat ensimmäiset ja vaikuttavimmat esikuvat ja auktoriteetit, jotka muokkaavat ymmärrystämme näistä energioista, ja siitä millainen nainen ja mies on, tai kuuluisi olla. Tyypillistä on, että joko toistamme samoja malleja tai toimimme päinvastoin kuin millainen mallimme on. Ilman sisäistä työtä, olemme yleensä täysin tiedostamattomia näistä malleista, kunnes alamme tietoisesti niitä itsessämme ja elämässämme tutkimaan. Äiti- ja isämallin juuret voivat kummuta hyvin pitkältä sukupolvien takaa. Tutkimalla oman suvun nais- tai miesmalleja, voi huomata yhteneväisyyksiä, jotka ulottuvat myös omaan elämään. Silloin voi tunnistaa esimerkiksi naiseuteen liittyvää häpeää ja uhriutta tai miehiin liittyvää syyllisyyttä, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Ne ovat niitä tietoisia ja tiedostamattomia malleja, opetettuja ajattelutapoja tai sanomattomia odotuksia, joita on oppinut esimerkin ja kasvatuksen myötä toistamaan.

Etenkin parisuhteet nostavat helposti esille sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian toimivat ja toimimattomat mallit ja haavat. Tarvitsemme toisia ihmisiä peilaamaan itseämme, näyttämään meille itsemme. Useimmiten se lähin ihminen, yleensä oma kumppani, on se tanssi- ja leikkikaveri, jonka kanssa käymme tasapainoilua, myös suhteessa itseen. Lähin ihmissuhde on usein vahva peili sisäiselle liitolle. Parisuhde ei kuitenkaan ole mikään edellytys näiden energioiden tutkimiselle. Yhtä lailla kuka tahansa ihminen elämässämme voi herättää meitä ja auttaa avautumaan itsellemme. Kuitenkin aina läheinen, luotettava ja turvallinen ihminen – oli sitten kyseessä vaikka ystävä, sisko, vanhempi tai kumppani – pääsee helpommin ihon alle suojakuoriemme lävitse ja voi siten peilata sisimpäämme kirkkaammin. Syvemmän muutoksen saa aikaan lopulta kuitenkin se, että on itse tarpeeksi rohkea kohdatakseen itsensä ja ne puolet mitä ei haluaisi itsessä nähdä tai kohdata. Tiedostamaton ei voi muuttua tietoiseksi ilman tiedostamista. Sisäinen syvyys ei avaudu ilman tuntemattomaan sukeltamista. Haavat eivät parane, jos ei niitä putsata. Vaikka tarvitsemmekin toisiamme, lopulta kuitenkin ne sisäisen tasapainon avaimet ovat vain itsellä.

Sisäinen liitto, feminiinisen ja maskuliinisen energian välinen tasapaino on aiheena hyvin laaja, monimuotoinen ja syvä. Sitä kohti kuljettava itsetuntemuksen matka, sisäinen työ kohti sisäistä liittoa kysyy rohkeutta, luottamusta ja kärsivällisyyttä. Valmiiksi tai täydelliseksi tuskin tulemmekaan, koska elämä on alati laajenevaa ja muuttuvaa. Silti, ja ehkä juuri siksi, sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian tutkiminen itsessä on äärimmäisen mielenkiintoista, antoisaa ja avaa sellaisen elämän seikkailun, jota ei ole osannut kuvitellakaan!

Katja

Millä tietoisuuden tasolla sinä värähtelet?

Alkuperäinen artikkelini Valomedian sivulla (julkaistu  17.6.2019)

Mikä ihmeen 5D? Millä tietoisuuden tasolla sinä värähtelet? 

Maailmamme on muutoksessa, mutta niin on myös tietoisuutemme, joka käy läpi omaa evoluutioprosessiaan. Jos olet syventynyt aiheeseen, olet varmaankin törmännyt tietoisuustasoja kuvaaviin lyhenteisiin 3D, 4D ja 5D. Mutta mistä niissä on oikeastaan kyse ja miten nämä tasot eroavat toisistaan?

Universumissamme tiedetään olevan useampia ulottuvuuksia. Samalla tavalla myös tietoisuutemme on moniulotteinen, jonka vuoksi voidaan puhua erilaisista tietoisuustasoista. Lyhenteen D-kirjain tulee sanasta density, eli tiheys, ja numero kuvaa energian värähtelytaajuutta (vibrational frequency). Ihmisen tietoisuuden laajentuessa, hänen värähtelytasonsa nousee. Yksinkertaistettuna, mitä korkeampi värähtelytaajuus, sitä laajempi tietoisuustaso – ja toisinpäin. Erilaisten tietoisuusmallien mukaan on olemassa myös paljon muitakin tasoja kuin 3D, 4D ja 5D – ykkösestä jopa 13 tasoon asti. Jos tarkkoja ollaan, lisäksi aina yhden tason sisällä on useampi taso. Nyt kuitenkin puhutaan lähinnä näistä kolmesta tasosta, koska ne liittyvät ihmiskunnan tämän hetkiseen tietoisuuden muutokseen.

Tasojen ja ylipäätään erilaisten mallien avulla ihmisen on helpompi hahmottaa, ymmärtää ja sanoittaa sitä, mitä on joskus niin haastava sanoiksi laittaa. Tietoisuustasoillakaan ei siis tarkoiteta fyysisiä paikkoja. Kyse on tietoisuudesta, joka on ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden lisäksi aina henkilökohtainen kokemus. Vaikka me ihmiset elämme tällä samalla kauniilla planeetalla ja katselemme samaa maailmaa ympärillämme, koemme sen eri tavoin, oman tietoisuutemme mukaisesti. Kahden ihmisen näkökulma ja kokemus samasta hetkestä tai asiasta on erilainen, jos toinen on 3D- ja toinen 5D-tietoisuuden värähtelyissä.

Oleellista, ehkä jopa tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että mikään tietoisuustasoista ei ole parempi tai huonompi. Ne ovat vain erilaisia tasoja. Tietoisempi tai korkeammissa värähtelyissä värähtelevä ihminen ei ole sen parempi tai huonompi, vaan jokaisella on täysin ainutlaatuinen kokemus ja omanlainen elämänpolku, joka aukeaa kullekin eri tavoin. Kun puhutaan tasoista, hahmotamme ne helposti portaiksi, joita noustaan ylöspäin, eikä takaisinpäin ole enää menemistä. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Visioi tietoisuus sen sijaan ympyränä, joka laajentuessaan luo uusia kehiä, sisältäen silti myös edelliset, pienemmät kehät. Elämä ei ole lineaarinen, vaikka mielemme niin sen helposti hahmottaakin. Myöskään tietoisuus ei ole lineaarinen, vaan ennemmin syklinen spiraali.

Elämme läpi syklejä, joilla jokaisella on alku ja loppu, ja lopun jälkeen alkaa jälleen uusi alku. Jokainen elämän sykli laajentaa ja avaa meitä – enemmän tai vähemmän, riippuen ihmisen omista valinnoista ja polusta. Elämänkokemuksen myötä meillä on kuitenkin mahdollisuus oppia ja oivaltaa. Aina kun tasapainotamme sisäisiä vastapareja, kuten feminiinistä ja maskuliinista energiaa, vahvistamme myös sisäistä keskikohtaamme, omaa ydinolemustamme. Mitä tasapainoisemmin olet omassa keskikohdassasi, juuret maassa ja sydän auki, sitä kevyemmin ja nopeammin myöskin spiraali pyörii ja tietoisuutesi laajenee.

Elämme ja olemme yhtäaikaisesti eri tietoisuustasoilla, liikumme edestakaisin niiden välillä, kokien välillä elämää 3D, välillä 4D, 5D tai jopa korkeampia värähtelyjä. Tosin, mitä korkeampi tietoisuuden värähtelytaajuus on, sitä haastavampi on kokea ja elää todeksi enää alempaa värähtelytaajuutta, vaikka se olisikin olemassa samanaikaisesti. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että mihinkään ”ylemmäs” ei tarvitse pyrkiä. Ei tarvitse mennä jonnekin ollakseen jotakin. Kaikki on jo tässä ja nyt. Tietoisuuden avautumisen ja laajentumisen myötä avaudut vain sille, mitä on aina ollutkin.

Koska ymmärrys näistä tietoisuustasoista ja värähtelyistä avautuu vain kokemuksen kautta, niitä on lähes mahdoton täysin ymmärtää ilman henkilökohtaista kokemusta. Siinä missä fyysisen todellisuuden ymmärtämiseen tarvitaan ymmärrystä esimerkiksi ajan, paikan ja fyysisten lakien toimivuudesta, tietoisuuden ymmärtämiseen tarvitaan myös sisäistä kokemusta aikajanoista, ulottuvuuksista ja universaalien, henkisten lakien toimivuudesta. Ajatus ja malli niistä kuitenkin auttaa myös mieltä avautumaan uudelle.

Alla on lueteltu joitakin yleisen tason tunnusmerkkejä, joiden avulla voi hahmottaa tietoisuustasojen eroja.

Tunnistatko itsesi?

3D

  • Fyysinen taso
  • Dualistisuus: mustavalkoisuus, asiat ovat joko-tai, hyvä tai huono, mennyt ja tuleva, totta ja ei-totta
  • Erillisyystietoisuus: Koet itsesi erilliseksi toisista, individuaali, feminiiinen ja maskuliininen epätasapainossa
  • Selviytyminen: ”vahvin selviytyy”-ajattelu, oma etu ensin ja pelkoa siitä, ettei ole tarpeeksi
  • Syyllistäminen ja häpeä
  • Materia: itsensä identifioiminen ulkoisella menestymisellä, kuten tittelillä, ulkonäöllä, rahalla. Turvallisuuden tunne syntyy erityisesti raharunsaudesta ja sosiaalisesta statuksesta
  • Kilpailu: ei ole tarpeeksi kaikille ja joku jää ilman; synnyttää minä vastaan sinä –ajattelua
  • Ei tietoinen mahdollisuudesta vaikuttaa elämään ajatuksillaan. On vain sattumia.
  • Luottamus vain näkyvään, viiteen aistiin
  • Haastavat tunteet voi olla vaikea kohdata tai käsitellä. Keskittyminen iloon ja helppouteen, jota on paljonkin, mutta syvyys puuttuu, koska tietoisuus on päässä/mielessä (ei vielä sydäntietoisuus auki)
  • Ei juurikaan kiinnostusta itsetutkiskelulle, syvemmälle asioiden tarkastelulle ja syille. Ei ymmärrystä varjoista, haavoista tai tiedostamattomasta mielestä, jotka ohjaavat elämää

4D

  • Kuin silta erillistietoisuudesta (3D) ykseystietoisuuteen (5D)
  • Herääminen ja havahtuminen sille, että olemme yhteydessä toisiimme, näkyvän lisäksi on näkymätön todellisuus, erilaisia todellisuuden tasoja ja sielunelämää
  • Ymmärrys siitä, että voi vaikuttaa elämään omilla ajatuksilla ja omat teot vaikuttavat maailmaan ympärillä
  • Pyyteetön rakkaus, myötätunto ja ymmärrys muita kohtaan avautuu
  • Herkkyys vahvistuu
  • Unimaailma avautuu
  • Terveellinen elämä korostuu, ymmärrys esim. ravinnon vaikutuksesta herää
  • Syntyy fyysisen ja henkisen puhdistumisen tarve, kuten tahto hiljentyä, meditoida ja avautua energioille
  • Tulee halu selvittää oma tarkoitus ja seurata omia sisäisiä intohimoja
  • Tarve olla yksin, kysellä ja kyseenalaistaa. Nousee kysymyksiä, kuten kuka minä olen, miksi olen täällä? Miksi olen tullut tänne? On pakottava tarve ymmärtää itseä ja elämää.
  • Intuitio herää ja vahvistuu, synkronia ja selväaistiset kokemukset avautuvat
  • Avautuminen elämän syvemmälle tarkoitukselle
  • Tietoisemmaksi tuleminen mm. omista varjoista, traumoista, uskomuksista, draamoista, rajoista ja tarve kohdata näitä teemoja itsessään. Alkaa ymmärtää syitä esimerkiksi siihen, miten lapsuus ja sukulinjat vaikuttavat itseen.

5D

  • Itsensä rakastaminen syvenee
  • Elämän kokeminen ilman ajan ja paikan rajoituksia.
  • Elämä koetaan seikkailuna ja jatkuvana laajentumisena
  • Ajatusten ja valintojen voima on selkeä ja välitön
  • Ykseystietoisuus: ei enää ajattele jonkin olevan hyvää tai pahaa, ja vaikka tiedostaakin edelleen tällaisen jaottelun olevan olemassa, jaottelu poistuu omasta kokemuksesta
  • Ymmärtää kaikessa olevan korkeamman merkityksen
  • Ei tuomitse enää omia kokemuksia, itseä tai toisia – kaikella on omanlainen tarkoitus ja merkitys
  • Ilo ja täydentymisen tunne, syvä tyytyväisen tunne
  • Kaikkien tunteiden hyväksyminen, ei enää tunteiden tuomitsemista, vaan tunteet opettavat, laajentavat ja näyttävät suuntaa
  • Itsenäisyys, ainutlaatuisuus, itsensä ilmaisu
  • Elää todeksi omaa tarkoitustaan, kuka on ja miksi on tänne tullut. Ei ole olemassa vain itselleen.
  • Palvelee olemassa olollaan ja teoillaan, mutta ei enää omalla kustannuksella, vaan itsensä rakastamisesta lähtöisin.
  • Aktiivinen toimimattomien systeemien muuttaminen, eli maailman muuttamisen tahto, mutta pelottomalla rakkaudella
  • Rakkaus ja yhteys syvenevät, niin muihin ihmisiin ja luontoon, maailmaan kuin universumiin, galaksiin ja tähtimaailmoihin.
  • Rehellisyys ja oman totuuden ehdoton kuuntelu, ei kompromisseja totuudessa
  • Kaikille on tarpeeksi, ei kilpailua
  • Eläminen suoraan inspiraatiosta ja potentiaalista, ei niinkään opittujen mallien ja muistojen ohjaamana. Inspiroivat ajatukset, ohjaus ja flow, luovuus, asiat putoilevat paikoilleen

Tietoisuus laajenee ja aukenee vähitellen elämän ja erityisesti tietoisen itsetuntemustyön myötä. Joskus elämässä tapahtuu jotain, joka havahduttaa ja herättää kerta heitolla. Tietoisuuden evoluutio tapahtuu kuitenkin meille kaikille ja olemme muutoksessa yhdessä. Jokainen henkilökohtainen muutos vaikuttaa aina myös kollektiiviseen tietoisuuteen. Yhden avautuminen avaa muitakin.

Muutama ajatus siihen, mikä avaa tietoisuutta ja nostaa värähtelyä:
  • Itsetuntemuksen lisääminen, henkinen työ, kuten omien varjojen ja traumojen kohtaaminen
  • Puhdistus niin kehon, mielen kuin sielun tasolla. Puhtaampi ravinto ja terveelliset elämäntavat. Mahdollisuuksien mukaan ylimääräisten kemikaalien ja lääkkeiden (esim. mieleen vaikuttavat hormonit ja masennuslääkkeet) tukeminen tai korvaaminen luonnollisemmilla vaihtoehdoilla
  • Meditointi ja hiljentyminen
  • Älä tuomitse kokemuksia, vaan tarkkaile. Näe haasteet kasvumahdollisuuksina, ohjauksena oikealle polulle.
  • Keskity siihen mikä lisää luottamuksen ja turvallisuuden tunnetta
  • Keskity sydämeen. Katso asioita sydäntietoisuuten kautta. Mieli hahmottaa elämää erillisyyden kautta, sydän ykseyden kautta. Mitä rakkaus tekisi? Mitä rakkaus valitsisi tehdä tai miten toimia? Mikä on rakkaudellisin vaihtoehto? Tämä ei tarkoita olemassaolevan kieltämistä tai naiiviuutta, vaan tietoista ajatusten valintaa ja laajemman tietoisuuden valitsemista. Vaikka elämässä on paljon hämmentävää ja haastetta, valitse keskittyä hyvyyteen.
  • Vahvista intuitiotasi toimimalla sen mukaan.
  • Antaudu ja luota. Anna elämän näyttää ja avautua luonnolliseen tahtiin.
  • Tiedosta ihmisten energeettinen vaikutus sinuun. Valitse seurasi ja ympärillesi ihmiset, jotka kirkastavat, aktivoivat ja vahvistavat sinua.

Katja

 

Rakkauden maailmaa muuttava voima – Oletko rakkauden alkemisti?

Pyyteetön rakkaus on vahvin olemassa oleva, ihmeellinen voima. Se on puhdasta, korkeavärähteistä ja positiivista energiaa, jolla on uskomaton vaikutus kaikkeen olemassa olevaan. Rakkauden alkemisti ymmärtää tämän ehdottoman rakkauden voiman. Hän on ihminen, joka käyttää rakkautta myös tietoisesti niin sisäisen kuin ulkoisen maailman muuttamiseen, puhdistamiseen ja parantamiseen. Rakkauden alkemisti kulkee kohti vapautta, eheyttä ja aitoutta, niin itsessä kuin ympäröivässä maailmassa. Oletko sinä rakkauden alkemisti?

Alkemiassa on kyse transformaatiosta. Kautta aikojen ihmiset ovat yrittäneet selvittää kemiallisen alkemian salaisuuden; miten muuttaa perusmetalli kullaksi tai miten saada aikaan eliksiiri, joka takaa ikuisen elämän. Epäaitoa materiaa käsitellään ja puhdistetaan erilaisten vaiheiden kautta, jotta lopulta jäljelle jäisi aito esenssi, arvokkain ja puhtain aines. Rakkauden alkemistille tämä on myös vertauskuvaa ihmisen sisäisestä transformaatiosta, henkisestä muutoksesta – jota kutsun tässä rakkauden alkemiaksi. Se on pitkällä ajalla tapahtuva suuri sisäinen työ, jonka myötä ihminen jalostuu sisäisesti.

Aivan kuten kemiallisessa alkemiaprosessissa, myös ihmisen sisäisessä transformaatiossa epäaito muuntuu aidoksi. Erilaisten vaiheiden kautta turha palaa pois, huuhtoutuu ja kirkastuu. Tämä tapahtuu, kun ihminen tiputtaa rajoittavia uskomuksia sekä opittuja rooleja ja naamioita. Ihmisen aito olemus tulee vähitellen esille, kun hän kohtaa pelkojaan ja varjojaan, muuntaa tiedostamatonta tietoiseksi, näkymätöntä näkyväksi. Rakkauden alkemisti päästää irti ja antaa anteeksi, lukemattomia kertoja. Hän valitsee yhä uudelleen rakkauden, jalatkin tutisten. Vähitellen sisäiset vastakkainasettelut kohtaavat ja tasapaino vahvistuu. Oma keskikohta ja totuus kirkastuvat. Rakkauden vahvistuessa myös tietoisuus avautuu. Kun rakkauden alkemisti hyväksyy niin oman suuruuden ja jumalallisuuden kuin oman pienuuden ja inhimillisyyden, tämä kaikki johtaa vähitellen sisäiseen vapauteen, eheyteen ja aitouteen. Lopulta suuren työn jälkeen tuhkasta nousee vapaana lentävä Feeniks-lintu. Näkyviin tulee se, mikä on aitoa ja ainoa ikuisesti kestävä –  kuin tulessa palamaton kulta, puhdistettu esenssi. Rakkaus.

Rakkaudella on maailmaa muuttava voima. Se on valo, joka läpäisee kaiken kiinteän. Se on kuin tuli, joka sulattaa jään ja polttaa pois kaiken kestämättömän. Se on vesi, joka kirkastaa totuuden ja puhdistaa solutasoja myöten. Rakkaus kuorii epäpuhtauden, avaa sipulin kerrokset, mutta myös luo nahan uudelleen. Rakkaus on aina vastaus. Sen transformoiva voima ulottuu niin sisältä ulos, kuin ulkoa suoraan sisälle, ihan ytimeen asti.

  • Valitse rakkaus

Sinä olet vapaa valitsemaan ajatuksesi ja tekosi. Haluatko ruokkia hyviä vai huonoja ajatuksia? Valitsetko toimia sydäntäsi vai pelokasta mieltäsi kuunnellen? Elämän vastakohtaisuudet kulkevat aina yhdessä, joten siellä missä tuntuu olevan vain pelkoa ja pimeyttä, sielläkin on aina rakkaus ja valo. Aina kun valitset rakkauden, vahvistat rakkautta itsessäsi. Silloin olet aina askeleen lähempänä aitoutta.

  • Ole rohkeasti rehellinen

Rehellisuus kuorii pois turhan. Se räjäyttää auki sen mikä ei ole totuudellista, pakottaa esille valheellisen.  Rehellisyys voi olla myös pelottavaa tai satuttavaa, mutta lopulta vain hetken. Samalla kun se nostaa esille sen mitä haluaisi piilottaa, rehellisyys tuo mukanaan vapautumisen. Pelon kohtaaminen, kivun ja kärsimyksen kokeminen on kuitenkin myös osa sisäistä puhdistumista. Se muuttaa meitä ihmisenä, kirkastaa sisintä ja synnyttää kiitollisuutta. Muistathan, että totuus ei pala tulessakaan – siihen on helppo luottaa.

  • Anna rakkauden virrata

Tarvitsemme myös toisiamme kokeaksemme rakkauden itsessämme. Rakkaudella on monta muotoa. Joskus tarvitsemme toiselta ihmiseltä tulevaa vastustusta tai haastetta, joka pakottaa kääntymään sisäänpäin ja etsimään rakkauden voiman itsestä. Joskus taas toisen ihmisen osoittama lempeys ja myötätunto avaa ymmärryksen omasta merkityksellisyydestä. Anna rakkauden virrata sen kaikissa muodoissaan. Anna ja ota vastaan. Yhtä lailla kun on tärkeää tunnistaa ja asettaa omat rajansa, on myös tärkeää uskaltaa laskea muurit ja avautua – antaa rakkauden tuntua. Kun rakkaus saa virrata vapaana, se hoitaa, parantaa ja muuttaa tavoilla, joita emme voi ehkä koskaan mielellä ymmärtää.

  • Kohti aitoutta, ei kohti täydellisyyttä

Jos elämä tulisi valmiiksi, se lakkaisi olemasta. Jos ihminen olisi täydellinen, inhimillisyys lakkaisi olemasta. Rakkaus on ennemminkin aito kuin täydellinen. Rakkaus nimittäin sisältää kaiken, myös epätäydellisyyden. Aitona oleminen vaatii uskallusta olla haavoittuvainen ja keskeneräinen, mutta se on kuitenkin ainoa tie itsetuntemukseen, todellisen aidon itsen äärelle.

Tämä matka on kaikkien vaiheiden arvoinen.

Katja

Näetkö ja kuuletko minut? Olenko merkityksellinen?

Tämä kirjoitus on julkaistu Naiseuden Voiman sivustolla 4.9.2018

***

Ihmisen käsitys itsestä rakentuu vahvasti sen mukaan miten toiset näkevät ja kuulevat hänet. Tarvitsemme myös toisiamme kohdataksemme itsemme. Jos emme tule nähdyksi ja kuulluksi, on kuin olemassaolomme ei tulisi todistetuksi. Lapsena osaamme vielä vaatia nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Lapsi huutaa, nostaa ääntänsä, jos hänestä tuntuu ettei häntä kuulla. Lapsi tekee itsensä nähdyksi – kato mua, hän pyytää. Jokainen haluaa tulla huomatuksi omana yksilöllisenä itsenään. Se tuo meille hyväksytyksi tulemisen kokemuksen.

Naisen tarpeisiin kuuluu tulla nähdyksi myös naisena. Naisen ja jokaisessa ihmisessä olevan feminiinisen energian oikeus on kukoistaa runsaana ja näyttävänä, virrata vapaana sekä tulla arvostetuksi ainutlaatuisessa kauneudessaan.

Voit ehkä tunnistaa sisälläsi olevan pienen tytön, joka sädehtii saadessaan olla ihailtu keskipiste. Opimme kuitenkin työntämään tämän osan itsestämme sivuun. Vaihdamme värikkäät vaatteet harmaisiin, hiljennämme äänen, laskemme pään alas ja sulaudumme joukkoon. On parempi, ettei erotu joukosta. Kuvittelemme myös, että oman itsensä näyttäminen ja esille tuominen on väärin muita kohtaan. Kuvittelemme, että on helpompaa piilotella ja vähätellä itseään. Koska emme koe olevamme merkityksellisiä vain sellaisena kuin olemme, haemme hyväksyntää ulkoisilla asioilla – titteleiden, tekojen, saavutusten ja suoritusten kautta. Varomme kuitenkin, ettemme vaan tee muiden oloa epämukavaksi tai vaikuta liian itserakkaalta ja itsekkäältä. Kaiken tämän tehdessämme tulemme kuitenkin kieltäneeksi itsemme. Tukahdutamme näin itsemme ja viemme itseltämme myös mahdollisuuden vastaanottaa hyvää.

Uskallus olla näkyvä ja kuuluva on aina lahja itselle, mutta myös muille ihmisille. Se luo uutta elämää. Kun ihmisen näkymätön sisin tulee näkyväksi, se tuo maailmaan lisää runsautta, luovuutta, aitoutta ja kauneutta. Naisen rohkeus olla näkyvä ja kuuluva on aina lahja myös muille naisille. Kun nainen rakastaa itseään ja uskaltaa näyttää sisimpänsä, hän antaa siihen samalla luvan myös muille naisille. Valo vahvistaa valoa. Kun nainen on näkyvä ja kuuluva omassa valovoimassaan, hän valaisee myös muut, ja kohottaa tuota samaa energiaa myös muissa ympärillään olevissa naisissa. Toisen ihmisen kauneuden ja tarinan voi antaa inspiroida ja valaista omaakin polkua.

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on siis vastavuoroista. Toinen ei voi nähdä ja kuulla sinua, ellet anna siihen lupaa ja uskalla näyttää itsesi. Se tarkoittaa uskallusta avata oma sisin. Se taas kysyy rohkeutta, koska on pelottavaa ajatella, että entä jos toinen ei hyväksykään minua. On rohkeaa näyttää oman pienuutensa; olla inhimillinen ja haavoittuvainen, koska siinä on riski tulla tuomituksi tai hylätyksi. Mutta vain sitä kautta toinen voi nähdä myös itsessä olevan sisäisen suuruuden – oman aidon olemuksen.

Entä jos et enää tukahduttaisi itseäsi? Sana kerrallaan voit rohkaistua puhumaan omaa totuuttasi, kertomalla oman mielipiteesi ja ilmaisemalla tunteesi. Sitä kautta saat kokemuksen, että se on täysin turvallista. Sanasi kyllä tavoittavat toisen, kun ne kumpuavat aidosti sisimmästäsi. Entä jos sinun ei tarvitsisi turhaan piilotella itseäsi? Askel kerrallaan voit tulla esille piilosta ja antaa muiden nähdä sinut. Kokemusten myötä luottamuksesi kasvaa – sinä voit olla vapaasti ja turvallisesti sinä. Sinulla on merkitys.

Näe tänään itsesi. Sano itsellesi: minä näen sinut. Ole tänäänkin läsnä itsellesi ja ihmisille joita kohtaat. Kuullaan ja nähdään toisemme – myöskin ilman erityisiä tekoja ja suorituksia. Vain siksi että olemme tässä, ihmisinä toisillemme.

Minä haluan nähdä ja kuulla sinut.

Katja

Kaikille avoin salaisuus

Seisot tumman metsän laidalla. Jokin sinussa tietää, että tuon metsän takana aukeaa jotain uutta. Voit nähdä lämpimän valon pilkahtelevan puiden raoista. Päästäksesi sinne, sinun on kuljettava tuntemattomaan. Astut rohkeasti eteenpäin, kunnes tunnet jalkasi pehmeällä sammalmättäällä. Tunnet maan, joka kantaa sinua, askel askeleelta.

Seisot usvaisen meren rannalla. Jokin sinussa tietää, että tuon tutkimattoman meren syvyydessä on jotain arvokasta. Voit nähdä meren pohjalla kirkkaana loistavan helmen. Luottaen kastat jalkasi veteen. Tunnet pinnan alla olevan rauhan. Tunnet veden ympäröivän pehmeyden, kun sukellat sen syvyyteen.

Kuin tuo villi metsä tai syvä meri, myös suurin osa sisimmästäsi on tiedostamatonta, tuntematonta. Siellä tiedostamattomassa on myös sisimpäsi varjot – puolia, joita et haluaisi tunnustaa itsessäsi olevan. Ne osat sinusta, joiden olemassaolon haluaisit kieltää. Varjot ovat sitä, mitä et ajattele olevasi.

Jos valitset kohdata itsesi erilaisia puolia – myös varjoja, haavoja, avautuvia arpia, pelkoja – silloin sinä valitset rakkauden. Vain astumalla tummaan metsään ja sukeltamalla syvyyksiin, voit tietää mitä siellä on. Vain siten voit valaista varjot, muuttaa näkymättömän näkyväksi, tiedostamattoman tietoiseksi. Antaa rakkauden läpivalaista sinut pala palalta. Siten annat sinussa olevan rakkauden tehdä työtään; ottaa sinut haltuunsa, täyttää sinut parantavalla voimallaan.Valaista sinut, jotta voit muistaa kuka sinä olet.

Vain kulkemalla sisimmän varjoihin voit oppia tuntemaan todellisen itsesi. Kohdata aidon ytimesi. Villin ja pyhän puolesi. Valaista sisimpäsi. Oivaltaa oman merkityksellisyytesi. Antaa ilon, rakkauden ja rauhan pureutua solutasolle asti. Nauttia. Todella nauttia. Ja lopulta oivaltaa yksi elämän kaikille avoin salaisuus – mitään muuta et ole koskaan ollutkaan kuin kirkas valo, vaatetettuna ainutlaatuiseen ihmisyyteen.

Jos askeleesi tuntuvat raskailta, muista valita rakkaus yhä uudelleen. Ota se mukaan jokaiseen askeleeseen, jokaiseen hengitykseen. Silloin pimeänkin keskellä se näyttää suunnan. Ja muista, kun pimeys tiivistyy ja kipu tihenee, se voikin olla merkki siitä että olet jo lähellä. Ja samanaikaisesti – ehkä oletkin jo perillä, kun vain avaat silmäsi? Ehkä helmi on jo kädelläsi?

Voit myös valita jäädä metsän reunalle tai meren rannalle. Mutta kuuletko silloin sen osan, joka kysyy sisälläsi lakkaamatta:

Kuka minä olen?

Yhteys ilman ymmärrystä

Italian vuoristotiet mutkittelivat ylös ja alas. Välillä tie nousi jyrkästi ylöspäin, kaartaen mutkissa, joiden taakse en voinut etukäteen nähdä. Välillä näin edessäni avautuvan laakson, jota kohti laskettelin istuen turvallisesti auton kyydissä. Samalla tavalla kuin nuo vuoristotiet, myös mieleni kulki ylös ja alas, kääntyillen suunnasta toiseen. Kävin kiivasta keskustelua mieheni kanssa, joka istui vieressäni ajajan paikalla. Tiedostin, että mieleni rakensi yhä älykkäämpiä malleja ja rakenteita. Selitimme vuorotellen omia näkemyksiämme ja mielipiteitämme, hakien näin ymmärrystä toisiamme kohtaan. Kuitenkin tuloksetta. Jostain syystä jokainen sana tuntui vievän enemmän solmuun ja loivat välillemme muureja, ei siltoja.

Tie oli jatkunut alaspäin ja ajoimme nyt laakson pohjalla. Aurinko paistoi kirkkaasti valtavan kokoisen vuoren seinään, josta oli louhittu riveittäin kivimassaa. Mielikuvissani tuo seinä oli kuin jättiläisten amfiteatteri, paikka, jossa näkymätön seurasi ihmiselämän jumalallista näytelmää. Naurahdin itsekseni ajatellessani olevani juuri nyt osa tuota ihmiselämän leikkiä – nainen, joka yritti epätoivoisesti etsiä oikeita sanoja ja määrityksiä tullakseen nähdyksi ja kuulluksi, ymmärretyksi, hyväksytyksi ja ennen kaikkea rakastetuksi. Silloin auringon säteet osuivat silmiini ja suljin silmäni. Hiljennyin ja asetin käteni mieheni kädelle. Yhtäkkiä tunsin jälleen yhteyden. Yhteyden, joka ei tarvinnut sanoja, ei määrityksiä, eikä varsinkaan mielen täydellistä ymmärrystä. Yhteys löytyi, kun sydämet alkoivat keskustella. Tunsin kevyen energian, joka oli paljon vahvempi kuin hetkellisesti vallassa ollut kankea mielen maisema ja rajoittavat sanat. Antauduin tuolle näkymättömälle ja sanattomalle energialle, luotin sen yhdistävään voimaan.

Vain sydämen kautta voi löytyä aito hyväksyntä, ymmärrys ja syvä yhteys ihmisten välille. Sydäntietoisuus on se, joka liittää kädet käteen ja ihmiset yhteen. Kuinka paljon olinkaan tästä puhunut ja kirjoittanut, mutta jälleen totuus syveni entisestään tuon arkipäivän hetken kautta. Vaikka tiesin, että toisen tapa ajatella ja kokea asioita oli erilainen kuin minun, olin huomaamattani yrittänyt saada hänet ajattelemaan asioita samalla tavalla kuin minä. Pyrkimykseni oli kuitenkin ollut hyvä, koska olin tehnyt sen rakentaakseni syvemmän yhteyden välillemme. Jokainen sana oli kuitenkin vienyt kauemmaksi. Vasta kun antauduin sanojen tuolle puolen, löytyikin ymmärrys ja kaipaamani yhteys.

Ihmisellä on tarve tulla ymmärretyksi. Sen kautta voi kokea tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi. Silloin voi kokea, että toinen näkee minut, toinen kuulee minut. Kun sinä ymmärrät minua, minä voin kokea sinuun yhteyden. Meidän on helpompi luottaa ihmiseen, joka ajattelee samalla tavalla kuin itse tai jonka koemme ymmärtävän meitä. Se tuo turvalllisuuden tunteen ja kokemuksen, että olemme samalla puolella. On kuitenkin mahdollista kohdata ja luoda yhteys myös silloin kun ajatukset eivät kohtaa. Silloinkin, kun toinen katselee maailmaa ihan erilaisten lasien lävitse.

Jokaisella ihmisellä on täysin ainutlaatuinen kokemus elämästä, johon vaikuttaa lukuisat uskomukset, opitut määritykset ja koko ihmisen sielun historia, haavoineen ja iloineen. Olemme jokainen erilaisia ja samalla kukin täydellisiä omassa epätäydellisyydessämme ja monimuotoisuudessamme. On siis mahdotonta olla aina samaa mieltä, mutta on joskus mahdotonta edes ymmärtää toista – jopa silloin kun haluaisi ymmärtää. Meissä on kuitenkin yksi kohta, joka kykenee ymmärtämään aina, kohtaamaan ja luomaan yhteyden erilaisuudesta huolimatta. Se on sydäntietoisuus, keskikohdassamme oleva rakkaus.

Mieli haluaa tehdä malleja ja lokerointeja. Ne kuitenkin luovat helposti vastakkainasettelua; sinä olet erilainen, kun et ajattele samalla tavalla tai et usko samoihin asioihin. Sen sijaan, että ottaisimme lahjan vastaan eli antaisimme toisen näkökulman tai kokemuksen avata itsessämme uutta, jokin meissä pitää tiukasti kiinni uskomuksista – silloinkin kun haluamme olla auki ja oppia näkemään toisin. Vaikka oikeasti erilaisuus ja tarinoiden kirjo on elämän rikkautta ja upeaa monimuotoisuutta sekä erilaisia teitä sisimpään ja totuuteen, silti osa meistä haluaa määritellä jonkun oikeaksi tai vääräksi. Muurit rakentuvat, kun tietoisesti tai tiedostamattamme emme halua ymmärtää tai hyväksyä toisen erilaisuutta. Uskonnot ja niiden väliset kiistat ovat tästä selkeä esimerkki. On helpompaa tuntea yhteyttä ihmisen kanssa, joka uskoo samoihin asioihin ja jonka maailmankuva on samanlainen. Mutta kun toinen ihminen katseleekin maailmaa erilaisten lasien lävitse; uskoo erilaisiin asioihin ja määrittelee asioita toisin, on yhteyttä vaikeampi muodostaa. Mutta entä jos vain erilaiset tarinat taistelevat keskenään? Entä jos vain opitut uskomukset ja mielen määritykset sotivat? Olisiko aika opetella luomaan yhteys erilaisuudesta huolimatta ja antaa sydämen puhua?  Voisimmeko luottaa ihmisyyteen ja sen hyvyyteen, vaikka emme olisikaan samaa mieltä tai ymmärtäisi toisiamme? Uudessa maailmassa, korkeammassa tietoisuudessa, meidän on opittava luottamaan myös näkymättömään energiaan ja oltava tietoisempia niiden vaikutuksesta meihin. Voimme myös oppia luottamaan yhteyteen erilaisuudesta huolimatta ja ilman mielen täydellistä ymmärrystä. Se tarkoittaa tahtoa ja rohkeutta olla sydän auki tuntemattomankin edessä. Se tarkoittaa rohkeutta luoda yhteys, joka tapahtuu sanojen tuolla puolen, ihmiseltä ihmiselle, sydämestä sydämeen.

Väärinymmärryksen keskellä voi olla myös hyvä pysähtyä ja kokeilla kysyä itseltään, uskallanko päästää irti tarpeestani olla oikeassa tai tarpeestani tulla ymmärretyksi. Uskallanko kohdata ja luottaa toiseen sanojen ja määritysten takana, vain olemalla? Rajaton sydämen tietoisuus on aina vahvempaa kuin rajalliset mielen mallit, jotka eivät välttämättä kohtaa vaikka haluaisikin. Kun laitamme hetkeksi sivuun tarpeen olla oikeassa, myös sen suhteen minkä tunnemme omaksi totuudeksi, voimmekin avautua jollekin uudelle. Silloin tulee mahdollisuus rakentaa siltoja muurien sijaan.

Kuten Rumi on vapaasti suomennettuna kirjoittanut: ”Oikean ja väärän määritysten tuolla puolen on paikka – tavataan siellä”. Sydäntietoisuudessa syntyvä erilaisuuden hyväksyminen ja myötätunto luovat sillan yhteiselle maaperälle ja aidolle kohtaamiselle. Pohjimmiltaan me kaikki kuljemme samaa matkaa, kohti sisäistä kotia ja rakkautta, mutta kukin omalla tavallamme. Tuota matkaa voi myös jakaa, kaikesta erilaisuudesta huolimatta.

Vuoristotiet jatkuivat nyt kauniin metsän reunustamana. Katselin yläpuolellemme kaartuvia puita. Kylvin auringonvalossa, joka siivilöityi puiden välistä kauniina valojuovina. Puiden puhdas vihreys ja valo muodostivat pesän, kuin sydämen, jonka rauhassa oli hyvä olla.

Katja

Emilia-Romagna, Maria Magdaleenan päivänä 22.7.