Sisäinen liitto – kohti sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian tasapainoa

Alkuperäinen artikkeli julkaistu Valomedian sivulla (20.6.2019) 

Jokaisen ihmisen sisällä on sisäinen nainen ja mies, feminiininen ja maskuliininen energia. Mitään ei olisi olemassa ilman näitä kahta vastakkaista, toisiaan täydentävää ja tasapainottavaa, perustavanlaatuista elämän energiaa. Kuten uusi ihminen saa alkunsa feminiinisen ja maskuliinisen yhdistymisestä, sama voi tapahtua myös sisäisesti, itsetuntemuksen ja henkisen työn kautta. Tätä kutsutaan myös sisäiseksi liitoksi; sisäinen nainen ja mies yhdistyvät. Sykli sykliltä, kerros kerrokselta sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian erilaiset ulottuvuudet puhdistuvat, sisäiset polariteetit yhdistyvät ja tasapainottuvat. Se saa aikaan transformaation – kuin syntyisi sisäisesti uudelleen.

Miten feminiinistä ja maskuliinista energiaa voi lähteä tietoisesti tasapainottamaan? Lähtökohtana on ymmärrys siitä, että itsessä on nämä kaksi monimuotoista energiaa, yin ja yang. Kyse ei ole siis sukupuolesta, vaan jokaisessa ihmisessä olevista energioista. Feminiininen energia on kuin mystinen ja intuitiivinen, alitajuntainen ja syklinen kuu. Feminiininen on kuin vesi ja tunteet, jotka myrskyävät, tyynesti keinuttavat tai juoksevat vapaana kuin kirkas vuoripuro. Maskuliininen taas on kuin näkyvä, vakaa ja voimallinen aurinko. Se on tuli, joka sytyttää, aktivoi ja loistaa näkyvänä. Tasapainottuakseen kuu tarvitsee parikseen auringon, vesi tulen ja feminiininen maskuliinisuuden.

Nämä energiat ilmenevät kussakin ihmisessä täysin ainutlaatuisella tavalla ja vaihtelevasti eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa. Luonnollisesti naiset ja miehet kuitenkin ilmentävät näitä energioita myös eri tavoin ja oman naiseuden tai miehisyyden tutkimisen kautta voikin tunnistaa energioihin liittyviä yleisiä, kollektiivisia malleja. Tämän vuoksi feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen liittyviä ajatuksia ja kokemuksia on hyvä jakaa myös naisten ja miesten ryhmässä. Me jokainen käymme läpi samoja kasvukohtia, vain erilaisten tarinoiden kautta. Kuitenkin tiedostaaksemme omaa feminiinistä ja maskuliinista energiaa, tarvitsemme sille erilaisia peilejä, jotta voimme tiedostaa myöskin näiden energioiden erilaisia puolia ja monimuotoisuutta.

Sisäisen tasapainon vahvistaminen vaatii paljon itsetutkiskelua ja sisimmän kirkastamista, kuten rajoittavien uskomusten, mallien, pelkojen ja haavojen kohtaamista ja puhdistamista. Vähitellen muutos kuitenkin tapahtuu, ja muutoksen myötä voi tuntea itsensä kokonaisemmaksi ja täydemmäksi. Itsetuntemuksen matka ei siis tarkoita, että pitäisi tulla joksikin tai pyrkiä johonkin, vaan päinvastoin. Sisäinen työ kuorii kerroksia, avaa olemaan se, kuka jo on. Se avaa aitoudelle, ihmisyydelle ja elämälle, joka ei määrity ulkoisen maailman tai muiden ihmisten mielipiteiden tai odotusten mukaan. Se avaa elämälle, joka perustuu omalle totuudelle. Sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian tasapainottaminen on olennainen osa tällaista sisäistä matkaa. Sen myötä on yhä enemmän auki, omassa keskikohdassa, ilmentäen omaa ainutlaatuista esenssiä ja ydinolemusta sekä todellista potentiaalia, joka vaikuttaa suuresti myös ympärillä olevaan maailmaan.

Tunnistatko itsesi?

Olet ehkä kuullut pyhästä, puhtaasta tai terveestä energiasta tai toksisesta, haavoittuneesta ja epätasapainoisesta energiasta. Feminiinisessä ja maskuliinisessa energiassakin on kaksi puolta, terve ja epäterve, puhdas ja toksinen sekä ehjä ja haavoittunut puoli. Sisäisen työn kautta voi tulla vähitellen tietoiseksi omista vahvoista puolistaan, mutta myös siitä, mikä itsessä on eheyttämistä ja parantamista vailla. Niitä kohtaamalla ja transformoimalla tasapainottuminen vähitellen tapahtuu.

Tässä alla on lueteltu muutamia sanoja, jotka tyypillisesti kuvaavat näihin energioihin liitettyjä laatuja ja ominaispiirteitä. Tunnistatko itsesi, vahvuutesi tai kasvukohtasi?

Feminiininen

Yhteisöllisyys, sisäinen, intuitiivinen, syklinen, pyörteet ja laajeneva, prosessi orientoitunut, oleminen, kärsivällisyys, sydän, tiedostamaton, kuu, vesi, sekä-että, tunteet, vastaanottava, luova ajattelu, hoitava, lempeys, monimuotoisuus, herkkyys, pyyteetön rakkaus, myötätunto, hoiva

Haavoittunut feminiininen: tarvitsevuus, uhrius, häpeä, voimattomuus, marttyyrius, heikkous, manipulaatio, riippuvuus, yliherkkyys, liika tunteellisuus, kateellisuus, masentuneisuus, kyvyttömyys tehdä todeksi suunnitelmia

Maskuliininen

Yksilö, ulkoinen, tulos orientoitunut, lineaarinen, suorat linjat ja kulmat, analyyttinen, toiminta, malttamattomuus, pää, tiedostettu, aurinko, tuli, joko-tai, järki, antava, päätöksenteko, voima, vakaus, aktiivisuus, vastuu, itseluottamus, turvallisuus, selkeys

Haavoittunut maskuliininen: syyllisyys, vallan väärinkäyttö, dominointi, aggressiivisuus, kontrolli, epävakaus, kriittisyys, välttelevyys, kiusaaminen, epäreiluus

Kun olet tutkinut ja tunnustellut näitä yllä olevia sanoja, voit myös yhdistyä feminiiniseen ja maskuliiniseen energiaasi mielikuvien avulla. Visualisoi ja kuvittele keskustelevasi oman sisäisen naisen ja miehen kanssa. Tarkkaile esille nousevia mielikuvia, ajatuksia, tunteita ja muistoja. Voit kirjoittaa ajatuksiasi ja kokemuksiasi muistiin.

Äiti- ja isämalli

Syvemmällä itsetuntemuksen työssä voi huomata, että feminiinisen ja maskuliinisen energian muotoutumiseen vaikuttaa erityisesti oma äiti- ja isämalli. Oma äiti ja isä ovat ensimmäiset ja vaikuttavimmat esikuvat ja auktoriteetit, jotka muokkaavat ymmärrystämme näistä energioista, ja siitä millainen nainen ja mies on, tai kuuluisi olla. Tyypillistä on, että joko toistamme samoja malleja tai toimimme päinvastoin kuin millainen mallimme on. Ilman sisäistä työtä, olemme yleensä täysin tiedostamattomia näistä malleista, kunnes alamme tietoisesti niitä itsessämme ja elämässämme tutkimaan. Äiti- ja isämallin juuret voivat kummuta hyvin pitkältä sukupolvien takaa. Tutkimalla oman suvun nais- tai miesmalleja, voi huomata yhteneväisyyksiä, jotka ulottuvat myös omaan elämään. Silloin voi tunnistaa esimerkiksi naiseuteen liittyvää häpeää ja uhriutta tai miehiin liittyvää syyllisyyttä, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Ne ovat niitä tietoisia ja tiedostamattomia malleja, opetettuja ajattelutapoja tai sanomattomia odotuksia, joita on oppinut esimerkin ja kasvatuksen myötä toistamaan.

Etenkin parisuhteet nostavat helposti esille sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian toimivat ja toimimattomat mallit ja haavat. Tarvitsemme toisia ihmisiä peilaamaan itseämme, näyttämään meille itsemme. Useimmiten se lähin ihminen, yleensä oma kumppani, on se tanssi- ja leikkikaveri, jonka kanssa käymme tasapainoilua, myös suhteessa itseen. Lähin ihmissuhde on usein vahva peili sisäiselle liitolle. Parisuhde ei kuitenkaan ole mikään edellytys näiden energioiden tutkimiselle. Yhtä lailla kuka tahansa ihminen elämässämme voi herättää meitä ja auttaa avautumaan itsellemme. Kuitenkin aina läheinen, luotettava ja turvallinen ihminen – oli sitten kyseessä vaikka ystävä, sisko, vanhempi tai kumppani – pääsee helpommin ihon alle suojakuoriemme lävitse ja voi siten peilata sisimpäämme kirkkaammin. Syvemmän muutoksen saa aikaan lopulta kuitenkin se, että on itse tarpeeksi rohkea kohdatakseen itsensä ja ne puolet mitä ei haluaisi itsessä nähdä tai kohdata. Tiedostamaton ei voi muuttua tietoiseksi ilman tiedostamista. Sisäinen syvyys ei avaudu ilman tuntemattomaan sukeltamista. Haavat eivät parane, jos ei niitä putsata. Vaikka tarvitsemmekin toisiamme, lopulta kuitenkin ne sisäisen tasapainon avaimet ovat vain itsellä.

Sisäinen liitto, feminiinisen ja maskuliinisen energian välinen tasapaino on aiheena hyvin laaja, monimuotoinen ja syvä. Sitä kohti kuljettava itsetuntemuksen matka, sisäinen työ kohti sisäistä liittoa kysyy rohkeutta, luottamusta ja kärsivällisyyttä. Valmiiksi tai täydelliseksi tuskin tulemmekaan, koska elämä on alati laajenevaa ja muuttuvaa. Silti, ja ehkä juuri siksi, sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian tutkiminen itsessä on äärimmäisen mielenkiintoista, antoisaa ja avaa sellaisen elämän seikkailun, jota ei ole osannut kuvitellakaan!

Katja

Kuusi avainta feminiinisen voiman ja viisauden vahvistamiseen

Tämä blogi on julkaistu Naiseuden Voiman sivustolla 23.8.2018

***

Naisten asettuminen omaan voimaansa on avain maailman muuttumiseen. Feminiinisen tulee olla arvostettu, nähty ja kuultu omassa ainutlaatuisessa viisaudessaan ja voimassaan. Tarkoitus ei ole, että feminiininen mahduttaa itsensä maskuliiniseen malliin, vaan ottaa oman paikkansa erilaisena, mutta tasavertaisena kumppanina.

Kaikessa olevaisessa on sekä feminiininen että maskuliininen energia. Siksi näiden energioiden välisen tanssin voi tiedostaa niin jokaisen ihmisen sisällä kuin esimerkiksi parisuhteessa, yhteisössä, luonnossa tai koko maailman tasolla. Vahvistuessaan tämä tasapainon tanssi mahdollistaa entistä inhimillisemmän, tietoisemman, vastuullisemman ja myötätuntoisemman maailman.

Muutos on kuitenkin lähdettävä ensisijaisesti omasta itsestä. Oman henkisen polun ja itsetuntemuksen kautta jokainen ihminen voi kulkea kohti oman sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen energian välistä liittoa. Sitä kautta vaikutamme myös ympäröivään maailmaan. Koska olemme osa suurempaa kokonaisuutta, jokaisen itsessä tekemä työ muuttaa myös kollektiivista tietoisuutta.

Vaikka feminiininen ja maskuliininen energia eivät ole sukupuoleen sidottuja, seuraavassa on kuusi feminiinistä voimaa ja viisautta vahvistavaa avainta etenkin naisen elämän näkökulmasta.

Luovuus

Feminiininen energia on luovaa, transformoivaa ja uutta synnyttävää energiaa. Vaikka maskuliinisella energialla on oma tärkeä tehtävänsä uuden luomisessa, feminiininen synnyttää uuden näkyvään muotoon. Kaikki luovuus vahvistaa tätä feminiinistä voimaa. Se voi tarkoittaa mitä tahansa luovaa tekemistä, jossa näkymätön saa näkyvän muodon. Luovuudella nainen tuo esille jotain sielustaan, antaa sisimpänsä näkyä esimerkiksi kirjoituksen, maalauksen, äänen, liikkeen, sisustaminen tai vaikkapa ruoanlaiton kautta – ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla luova.

Luovuudelle on tärkeää antaa tilaa. Hiljenny, meditoi ja vahvista yhteyttä tähän hetkeen ja itseesi. Anna tila, johon uusi pääsee laskeutumaan. Asettaudu vastaanottamaan sitä mikä haluaa hetkessä syntyä. Kulje luonnossa ja istu veden äärellä antaen sen inspiroida sisintäsi. Naura, koska ilo avaa kanavia. Juhlista ja kiitä luovuuttasi mitään pois pyyhkimättä tai arvostelematta. Anna kaikkien kukkien kukkia itsesi sisällä.

Toisaalta on hyvä tiedostaa, että todellinen luova ja uutta synnyttävä energia on myös tuhoavaa. On tärkeää antaa sen tuhoutua, mikä on uutta synnyttävän energian tiellä. On tärkeää antaa sen hajota, mikä on ottamassa uuden muodon. Jos luovuus tuntuu tyrehtyneeltä, voit myös kutsua sisäistä lastasi auttamaan, ja aloittaa tekemällä niitä asioita, mitkä ovat lapsena sinua innostaneet ja saaneet luovuuden virtaamaan.

Intuitio

Siinä missä maskuliininen energia on loogista ja analyyttistä, on feminiininen energia intuitiivista. Intuitio vahvistuu erityisesti tietoisuuden avautumisen ja itsetuntemuksen kautta, tuntemalla ja erottamalla intuition esimerkiksi sisäisistä peloista, haavoista ja haluista. Harjoittele ja vahvista intuitiotasi. Kyseenalaista opittua ja anna lupa uudelle.

Jokaisen naisen sisäinen näkijä kysyy luottamusta siihen mitä ei tiedä. Se pyytää uskallusta antautua tuntemattomalle, sille, mitä ei voi kokea, tuntea tai tietää kuin sydämellään. Antaudu elämän mysteerille ja epävarmuudelle. Valjasta sisäinen utelias ja avoin lapsesi ja tutki elämää ihmetellen; aina ei voi tietää. Kaikkeen ei aina tarvitsekaan saada selitystä. Silti sydän on kuin kompassi, joka ohjaa eteenpäin, jokaisessa hetkessä. Ole hereillä.

Kuuntele sitä hiljaista ääntä, välähdysmäistä tietoa, näkyä tai kehon tunnetta. Kun mieleesi nousee kysymys tai teet valintoja tai päätöksiä, käänny ensin kuuntelemaan itseäsi, ennen kuin haet vastausta ulkopuoleltasi. Toimi intuitiosi mukaan ja katso mitä tapahtuu. Näin opit kokemuksen kautta luottamaan intuitioon, feminiinisen energian superpoweriin.

Yhteistyö

Feminiininen energia etsii luontaisesti yhteyttä ja sitä kautta syntyvää ykseyttä, kun taas maskuliininen energia on suuntautunut yksilöllisyyteen, joka luo erillisyyttä. Feminiininen energia kulkee sisäänpäin ja ohjaa kaiken yhteen. Se yhdistää, kutsuu kokoon, luo siltoja ja kutoo yhteen. Jotain voimallista tapahtuukin, kun naiset kokoontuvat yhteen. Naisten välinen ystävyys, siskous ja piirit vahvistavat jakamisen kautta syntyvää yhteyttä ja ykseyttä, niin suhteessa itseen kuin muihin.

Yhdessä naiset voivat toimia toisilleen kätilöinä uuteen ymmärrykseen, toimia peileinä ja auttaa oivaltamaan, vapauttamaan ja puhdistamaan vanhaa. Me kehitymme yhdessä, olemme jokainen osa suurempaa kokonaisuutta. Tällainen feminiininen yhteistyö ja siskous näyttää esimerkkiä siitä, että selviytyäksemme ja kehittyäksemme tarvitsemme toisiamme, rohkaisua, tukea, yhdistymistä ja jakamista. Kutsu koolle ystäväsi. Mene osaksi naisten piiriä. Kutoudu rohkeasti osaksi kokonaisuutta, jossa voit kokea tulevasi nähdyksi ja kuulluksi, ainutlaatuisena osana yhtä kokonaisuutta.

Seksuaalisuus

Seksuaalienergia on elämänvoimaa. Se on vitaalia, parantavaa rakkausenergiaa, joka sykkii sisällämme. Kehomme erittää rakkaushormonia, oksitosiinia, joka liikuttaa elämänvoimaa kehossamme vahvistaen siten terveyttä niin kehon, mielen kuin hengen tasolla. Vapautuessaan seksuaalienergia vahvistaa esimerkiksi luovuutta, avoimuutta, iloa ja kestävyyttä.

Feminiininen seksuaalinen voima ja naisten sensuaalisuus on tuomittu vuosisatojen ajan. Se on tukahdutettu, koska se on koettu uhkaavaksi patriarkaaliselle, vääristyneelle maskuliiniselle vallankäytön mallille. Naisten seksuaalisuutta on kontrolloitu, siitä on tehty häpeällistä ja siten naisilta on viety mahdollisuus päästä käsiksi omaan sisäiseen seksuaalienergiaan ja ymmärtää sen maailmaa muuttava voima.

Voimme kuitenkin muuttaa vanhan. Juhlista seksuaalienergiaasi ja sensuaalista kauneuttasi. Puhu rakastavasti kehollesi. Hemmottele itseäsi, rentouta kehosi vaikkapa hieronnalla tai hengityksellä. Opi tuntemaan kehosi ja sen mikä saa sen voimaan hyvin. Anna kehosi kertoa mikä tuntuu hyvältä. Nauti. Ruoki intohimoa elämässäsi. Kohtaa rohkeasti seksuaalisuuteen liittyvä häpeä. Kyseenalaista siihen liittyvät rajoittavat uskomukset ja määritykset. Älä piilota seksuaalisuuttasi, jos et halua sitä piilottaa.

Vaikka muutokset vuosisatoja vanhoissa uskomuksissa vievät oman aikansa, naisten tulee saada ilmaista itseään vapaasti, asettaa omat rajat ja määritykset, pitää itsemääräämisoikeus ja tulla kunnioitetuksi myös seksuaalisena olentona. Naisen seksuaalisuudessa on voima ja pyhyys, jonka voi kokea vain vapauttamalla itsensä ja sallimalla itselleen vielä uinuksissa oleva elämänvoima.

Ääni

Naisten ääni on ollut pitkään historiassa tukahdutettuna ja hiljennettynä. Naiset eivät ole saaneet ääntään kuuluville, heidät on hiljennetty tai mielipiteitä ei ole arvostettu. Äänen hiljentäminen on ollut myös viestiä siitä, että naisten tulee kuunnelle ulkopuolelta tulevia määrityksiä, pyytää lupa itselleen ja omalle olemassaololleen. On kuitenkin aika antaa äänen kuulua. Jokaisen naisen on aika ymmärtää, että juuri hänen sanomansa on kuulluksi tulemisen arvoinen juuri sellaisenaan.

Kommunikoi avoimella mielellä ja sydämellä. Uskalla puhua omaa totuuttasi. Uskalla esittää eriäviä mielipiteitä, antaa tunteiden tulla esille, ilmaista itseäsi vapaasti, myös negatiiviseksi luokiteltuja tunteita. Aidossa tunteessa ja herkkyydessä on voima, joka tavoittaa kuulijan paremmin kuin hienosti asetellut sanat.

Naisten on uskallettava olla esillä myös naisina ja antaa nimenomaan feminiinisen äänensä kuulua. Naisten ei tarvitse lieventää tai siistiä sanomaansa vain, koska he haluavat olla uskottavia ja hyväksyttäviä myös miesten maailmassa. Etenkin länsimaisilla naisilla on myös vapauden mukana tuleva vastuu tehdä osansa maailman muutoksessa. Koska meidän ei tarvitse pelätä henkemme puolesta, voimme puhua myös niiden naisten puolesta, joiden suut ovat edelleen hiljennetyt.

Rakkaus

Rakasta. Ota vastaan rakkautta. Ole rakastettu. Perustavanlaatuinen feminiininen energia on ennen kaikkea pyyteetöntä rakkausenergiaa. Kun ihminen kokee ja tiedostaa tuon rakkauden sisällään, elämä ei ole samanlaista kuin ennen. Valitse rakkaus antamalla anteeksi itsellesi ja muille. Valitse myötätunto itseäsi ja muita kohtaan. Hyväksy oma inhimillinen epätäydellisyys, ilman tuomintaa. Pyri päästämään irti luokitteluista, myös siitä mikä kuuluu naisille ja mikä miehille – keskity ihmisyyteen.

Voit fokusoida rakkauteen, ympärillä olevan kaaoksenkin keskellä. Koska valitsemalla rakkauden, muutat elämääsi ja ympäröivää maailmaa kaikista vahvimmalla voimalla mitä on. Rakkaus on se kuka me olemme. Rakkauden valitseminen luo ja vahvistaa ykseyttä, niin sinussa itsessäsi kuin kollektiivisesti. Palvele rakkautta ottamalla sen osaksi jokaista hetkeäsi, kehollistamalla se näkyvään muotoon. Pienilläkin teoilla, sanoilla ja hetkillä on merkityksensä. Todellinen feminiinisen energian voima on sitä, että voi koskettaa kaikkea sydämellä, ilman että sulkee sydäntään.

Katja