Rakkauden vastaanottaminen – kolme sanaa Rakastetulle

Tämä blogi on julkaistu Viisas Elämä -sivustolla 21.8.2018

***

Feminiinisen energian yksi symboli on malja. Kuten maljan muoto kertoo, se yhdistää sisäisen ja ulkoisen, ylhäällä ja alhaalla olevan. Feminiininen energia on vastaanottavaa. Se on kuin tuo malja, joka täyttyy rakkaudesta ja näin tehdessään virrattaa sitä myös vastavuoroisesti ympärilleen. Jotta tämä tapahtuu, on energian vaihduttava eli antamisen ja vastaanottamisen on oltava tasapainossa ja jatkuvassa liikkeessä. Ilman vastaanottamista malja vähitellen tyhjenee ja menettää elinvoimansa. Silloin feminiininen puoli meissä ei pysty kukkimaan, luomaan ja synnyttämään uutta elämän runsautta.

Monesti antaminen on kuitenkin helpompaa kuin vastaanottaminen. On helpompaa rakastaa toista kuin itseä. Rakkaudellisten tekojen tekeminen, hoivaaminen ja kantaminen voi olla itsestäänselvyys, mutta samalla sitä voi olla lähes mahdoton sallia itselleen. Vastaanottaminen voi tuntua itsekkäältä tai saada aikaan syyllisyyden tai velassa olemisen tunnetta. Omien tarpeiden täyttämiseen voi liittyä häpeän tunnetta tai pelkoa riippuvuudesta. Kuitenkin yhtä tärkeää kuin rakastaa, on olla Rakastettu. Jotta todella voi antaa ja vaikuttaa maailmaan, on tehtävä tilaa myös tälle feminiinisen energian laadulle; olla kuin se avoin malja, joka vastaanottaa antautuen ja luottamuksella.

Toinen ihminen ei voi täyttää meitä rakkaudella, tehdä meitä ehjäksi, eikä antaa meille mitään, mikä ei ole ensin tullut näkyväksi sisällämme. Jälleen vanha viisaus nostaa päätään: niin sisällä kuin ulkona. Se mitä on sisällämme, se saa muodon ulkopuolellamme. Siksi emme voi rakastaa toista ihmistä enempää kuin mitä rakastamme itseämme. Rakkauden antamisessa ja vastaanottamisessa ei ole myöskään kyse vain ihmisten välisistä suhteista. Ennen kaikkea rakkauden voi kokea itsessä, omassa sisimmässä olevana voimana ja valona. Rakkauden voi kokea sisäisenä yhteytenä johonkin suurempaan ja tuon suuremman johdatuksena ja armona. Silti ihmisenä tarvitsemme toisiamme, olemaan peilejä tuolle rakkaudelle ja sen esteille, tekemään rakkauden näkyväksi sekä jakamaan ja kokemaan rakkautta koko olemuksellamme – sisäisen kokemuksen lisäksi myös nahkaisena ihmisolentona. Sen lisäksi, että annamme jonkin suuremman täyttää meidät rakkaudella tuntemalla tunteita kuten ilo, rauha ja onnellisuus, on tärkeää osata ottaa vastaan myös ympärillä olevan elämän runsauden, kauneuden ja hyvyyden, kuten toisen ihmisen välittämisen, rakastavat sanat ja kosketuksen.

Otatko sinä vastaan elämän runsauden ja rakkauden, sen monessa muodossa? Vaikka vastaamme tähän kyllä, yleensä jokin sisällämme pelkää vastaanottaa. Se nimittäin tarkoittaa rohkeutta avata oma sydän. Se kysyy rohkeutta olla auki inhimillisistä peloista, pettymyksistä ja satutetuksi tulemisen kokemuksistakin huolimatta. Siksi kolme tärkeää sanaa Rakastetulle ovat: antautuminen, luottamus ja tahto.

Antautuminen

Antautuminen kysyy rohkeutta, koska se tarkoittaa ohjaksista irtipäästämistä, kontrollin sivuun laittamista ja uskallusta kohdata tuntematon; antautua sille mitä ei voi tietää. Antautuminen on uskallusta avata sydän. Se on sitä, että laskee alas muurit, turhat roolit ja suojat. Se on näkyväksi tulemista. Uskallusta antautua ilman vastustelua ja vaatimista. Se ei tapahdu yhdessä hetkessä, vaan läpinäkyväksi tuleminen vaatii pitkän tien kulkemista, prosessia, jonka myötä kuorii vähitellen kerroksiaan ja luo nahkojaan. Se vaatii sisäistä työtä, itsetuntemuksen syventämistä, varjojen kohtaamista, rajojen selkeyttämistä ja sisäisen voiman vahvistamista. Mutta Rakastettu on valmis tekemään tämän työn. Rakastettu antautuu yhä uudelleen, koska jokin hänen sisällään tietää, että vain avautumalla ja antautumalla voi kokea rakkauden upean syvyyden. Antautuminen on myös sitä, ettei varmistele tai valikoi millaista rakkautta haluaa ottaa vastaan, milloin, missä muodossa, minkä tai kenen kautta. Rakastettu ei kiellä rakkauden monenlaisia ilmenemismuotoja, vaan antautuu rakkaudelle ja opettelee ottamaan sen vastaan sellaisena kuin se elämässä kullakin hetkellä näyttäytyy.

Miten sinä voit tänään antautua, avautua tai tulla näkyvämmäksi?

Luottamus

Antautuakseen Rakastettu tarvitsee luottamusta, joka pitää maljassa olevan veden virtaavana ja raikkaana. Luottamus mahdollistaa tasapainoisen energian myös ihmisten ja asioiden välillä, koska luottamus rakentaa siltoja. Ilman luottamusta syntyy muureja. Jos ei ole luottamusta, antaminen ja vastaanottaminen ei voi tapahtua. Tämä on helpompi ymmärtää kahden ihmisen välillä, mutta yhtä lailla se toteutuu suhteessa johonkin suurempaan, koko elämään. Voit olla myös elämän Rakastettu. Maailmankaikkeus antaa kaikkea sitä mitä pyydät, mutta sinun täytyy myöskin luottaa siihen, että saat sen mitä pyydät. Tosin on hyvä muistaa, että rakkaudenkin vastaanottaminen voi tapahtua aivan toisella tavalla tai toisessa muodossa kuin kuvittelet tai odotat. Luota, että saat sitä mitä tarvitset, et sitä mitä haluat. Tietysti aina on olemassa riski, että kun avaamme sydämen ja antaudumme vastaanottamaan, niin tulemmekin satutetuiksi tai rikotuiksi. Luottamalla voi kuitenkin saada kokemuksen siitä, että mikään todellinen ei koskaan katoa tai rikkoudu. Itsetuntemuksen, erottelukyvyn ja omien rajojen selkiytymisen kautta voi oivaltaa, että lopulta kuitenkin vain itse voi antaa jotain itsestään pois. Rakkaus itsessään ei vie mitään pois. Rakkaus ei tee vaihtokauppoja, eikä vaadi mitään takaisin. Rakkaus vain vahvistaa sitä mikä jo on, sitä mikä on totta ja totuudellista.

Kysy itseltäsi mikä vielä estää luottamustasi? Mitä voit tehdä muuttaaksesi sitä, jo tänään?

Tahto

Tässä yhteydessä tahtominen on sitoutumista rakkauteen. Vastaanottaminen vaatii sen, että on myös itse valmis valitsemaan rakkauden. Tahtominen on voimaa, joka vetää puoleensa. Tahto antaa luvan vastaanottamiselle. Siinä missä maskuliininen energia on tekoja ja aktiivista työntövoimaa, on feminiininen magneettista energiaa, joka vetää puoleensa pelkällä olemassaolollaan. Kun tahtoo ja valitsee rakkauden, silloin myös vetää puoleensa sen mukaista energiaa. Tällöin maljalla on lupa täyttyä. Elämän varrelle mahtuu rikkirepiviä, rakkautta horjuttavia kokemuksia, jotka jättävät jäljet ja arvet. Siitäkin huolimatta voi tahtoa. Vaikka on tullut satutetuksi ja rikotuksi, siltikin voi valita rakkauden. Kun elämä tuo eteen haasteita, epäilystä, epäoikeudenmukaisuutta, petturuutta ja pelkoja, on entistä tärkeämpää sitoutua rakkauteen. Kokemuksen kautta voi huomata, että se tuo mukanaan sisäistä rauhaa. Tahtominen vahvistaa ja selkeyttää omaa tietä. Rakkauden valitseminen palautta kaiken kaaoksenkin keskellä olevaan keskikohtaan, josta löytyy aina seuraava askel eteenpäin. Tahtominen on haavoitetun soturin ja soturittaren voimaa, jolla nousemme ylös yhä uudelleen, jotta voimme jatkaa matkaa, oppia ja oivaltaa uusia ulottuvuuksia ja elämän syvyyttä. Rakkaus nostaa aina ylös, kun vain valitsee ojentaa sille käden. Vastaanotatko sen?

Missä voit nyt valita rakkauden pelon sijaan?

Sinä olet jo Rakastettu, mutta sallitko sen itsellesi?

Katja

Oletko kantaja vai annatko vastuun sille kelle se kuuluu?

Tämä blogikirjoitus on julkaistu Viisas Elämä -sivustolla 14.8.2018

***

Istuin ystäväni kanssa vanhan kivikirkon penkillä. Ihailin ympärilläni levittäytyvää kaunista Pyhän Marian kirkkoa ja nautin sen pehmeistä energioista. Edessäni oli puusta veistetty vanha patsas, jossa Maria kantoi sylissään kärsivää Jeesusta. Tunsin, että tuo patsas halusi kertoa minulle jotain. Energiat lähtivät liikkeelle ja ihoni kihelmöi, kun tunsin näkymättömän maailman ympäröivän minut. Sisältäni kuului kysymys: mitä sinä vielä kannat turhaan?

Feminiininen energia on mitä suurimmassa määrin rakkautta, puhdasta, pyyteetöntä rakkautta. Se on kykyä ja rohkeutta olla sydän auki, myötätuntoinen. Kuitenkin itsearvostuksen ja rajojen puuttuessa voi tuo myötätuntoinen rakkaus kääntyä itseä vastaan. Voisitko kantaa vaikka koko maailman tuskaa ja huolta harteillasi, jos vain tietäisit sen helpottavan sinulle rakkaita ihmisiä? Jos vastaat kyllä, mitä todennäköisimmin olet kantaja.

Nainen on luontaisesti kantaja, koska hän kantaa lapsiaan. Tulee kuitenkin aika, jolloin äidinkin on laskettava lapsi maahan, ja antaa tämän opetella omat askeleet. Samalla tavalla jokaisessa ihmisessä oleva feminiininen puoli ottaa kantaakseen asioita myötätunnosta ja auttamishalusta. Suuri sydän tahtoo parantaa ja auttaa – kantaa mahdollisimman pitkälle tehdäkseen toisen tiestä kevyemmän. Tämän ei tulisi kuitenkaan tapahtua oman hyvinvoinnin kustannuksella. Rajojen puuttuessa se voi myös johtaa kärsimysnäytelmään, jossa itsestä tulee uhri.

Kuvittele, että elämä on kuin suuri tanssisali, jossa tanssimme kaikki yhdessä. Jokaisella on oma ainutlaatuinen tanssinsa, vastuu omista askeleistaan. Miltä tuntuisi tanssia niin, että samalla kun yrität pitää huolta omista askeleistasi, kantaisit lisäksi toista käsilläsi ja yrittäisit tanssia hänenkin puolestaan? Vähemmästäkin voimat loppuvat ja askeleet hidastuvat. Parhaimmassa tapauksessa kummatkin ovat kumossa lattialla. Jos ei aseta rajoja, tulee helposti tehneeksi asioita, jotka eivät itselle kuulu. Jos ei tunnista sitä mikä on minun ja mikä on toisen vastuulla, ottaa helposti omalle sydämelleen toisen murheita, surua, kipua tai kärsimystä. Tämä on väärin itseä kohtaan, mutta voi viedä myös toiselta jotain tärkeää. Silloin tuo toinen ei ehkä koskaan pääse itse ottamaan vastuuta omista teoistaan, tunteistaan, käsittelemään niitä omalla tavallaan ja oppia muuttamaan sen mikä tulee muuttaa – hän ei opi tanssimaan omaa tanssiaan. Eli lopulta se, mikä on alun perin tarkoitettu hyvyydeksi, voikin kääntyä itsekkyydeksi; kantaja voi viedä toiselta mahdollisuuden oppia jotain tärkeää.

Missä sinun rakkauden rajat kulkevat? Kannatko sinä jotain toista käsilläsi tai harteillasi? Annatko sinä muiden tanssia oman tanssinsa? Otatko vastuun vain siitä, mikä aidosti kuuluu sinulle? Annatko vastuun sille kelle se kuuluu?

On eri asia kantaa kuin kannatella. Omiin askeleihin keskittyminen ei tarkoita itsekkyyttä tai kylmyyttä. Toki tarvitsemme myös toisiamme kulkemaan vierellä, jakamaan, tukemaan, näyttämään mallia, inspiroimaan, peilaamaan, opettamaan ja ohjaamaan. Yhdessä tanssiminen ja askeleiden jakaminen on helpompaa, mutta myös paljon hauskempaa! Yhdessä tanssiminen ei kuitenkaan tarkoita toisen puolesta tanssimista. Emme voi viedä toiselta pois mahdollisuutta kokea kaatuilun ja harha-askelten jälkeen tapahtuvaa oppimisen ja oivaltamisen riemua. Me emme voi rakastaa ketään valmiiksi tai ehjäksi, vaikka kuinka haluaisimme, koko sydämestä. Jos yritämme sitä, tulemme helposti rikkoneeksi vain itsemme. On luotettava jonkin suuremman apuun. On luotettava toiseen ihmiseen, että hän oppii omat askeleet, omalla tavallaan. Voit kulkea vierellä, pitää välillä kädestä, mutta anna sen jonkin suuremman kantaa.

Kirkon jälkeen istuimme ystäväni kanssa kahvilassa. Meidän keskustellessa oivalsin sen vertauskuvainnollisen ristin, mitä olin toisen puolesta henkisesti kantanut ja yrittänyt kantaa jo vuosia. Kun päästin irti ja annoin vastuun sille kelle se kuuluu, näin mielessäni kuinka tuo henkilö kumarsi ja nauroi – juuri sitä hän oli odottanutkin. Aivan kuten lasten kasvatuksessa opetetaan; tärkeintä on rakkaus ja rajat. Tämän ihmisen kohdalla olin tehnyt sen mitä äitikin voi lapselleen parhaimmillaan antaa; opettanut, inspiroinut, näyttänyt tietä ja rakastanut. Nyt oli annettava myös vapaus, jotta hän pystyi ottamaan vastuun. Oli aika päästää hänet kulkemaan omaa tietänsä. Niin ojensin hänet suuremman käsille.

Katja

Kaikille avoin salaisuus

Seisot tumman metsän laidalla. Jokin sinussa tietää, että tuon metsän takana aukeaa jotain uutta. Voit nähdä lämpimän valon pilkahtelevan puiden raoista. Päästäksesi sinne, sinun on kuljettava tuntemattomaan. Astut rohkeasti eteenpäin, kunnes tunnet jalkasi pehmeällä sammalmättäällä. Tunnet maan, joka kantaa sinua, askel askeleelta.

Seisot usvaisen meren rannalla. Jokin sinussa tietää, että tuon tutkimattoman meren syvyydessä on jotain arvokasta. Voit nähdä meren pohjalla kirkkaana loistavan helmen. Luottaen kastat jalkasi veteen. Tunnet pinnan alla olevan rauhan. Tunnet veden ympäröivän pehmeyden, kun sukellat sen syvyyteen.

Kuin tuo villi metsä tai syvä meri, myös suurin osa sisimmästäsi on tiedostamatonta, tuntematonta. Siellä tiedostamattomassa on myös sisimpäsi varjot – puolia, joita et haluaisi tunnustaa itsessäsi olevan. Ne osat sinusta, joiden olemassaolon haluaisit kieltää. Varjot ovat sitä, mitä et ajattele olevasi.

Jos valitset kohdata itsesi erilaisia puolia – myös varjoja, haavoja, avautuvia arpia, pelkoja – silloin sinä valitset rakkauden. Vain astumalla tummaan metsään ja sukeltamalla syvyyksiin, voit tietää mitä siellä on. Vain siten voit valaista varjot, muuttaa näkymättömän näkyväksi, tiedostamattoman tietoiseksi. Antaa rakkauden läpivalaista sinut pala palalta. Siten annat sinussa olevan rakkauden tehdä työtään; ottaa sinut haltuunsa, täyttää sinut parantavalla voimallaan.Valaista sinut, jotta voit muistaa kuka sinä olet.

Vain kulkemalla sisimmän varjoihin voit oppia tuntemaan todellisen itsesi. Kohdata aidon ytimesi. Villin ja pyhän puolesi. Valaista sisimpäsi. Oivaltaa oman merkityksellisyytesi. Antaa ilon, rakkauden ja rauhan pureutua solutasolle asti. Nauttia. Todella nauttia. Ja lopulta oivaltaa yksi elämän kaikille avoin salaisuus – mitään muuta et ole koskaan ollutkaan kuin kirkas valo, vaatetettuna ainutlaatuiseen ihmisyyteen.

Jos askeleesi tuntuvat raskailta, muista valita rakkaus yhä uudelleen. Ota se mukaan jokaiseen askeleeseen, jokaiseen hengitykseen. Silloin pimeänkin keskellä se näyttää suunnan. Ja muista, kun pimeys tiivistyy ja kipu tihenee, se voikin olla merkki siitä että olet jo lähellä. Ja samanaikaisesti – ehkä oletkin jo perillä, kun vain avaat silmäsi? Ehkä helmi on jo kädelläsi?

Voit myös valita jäädä metsän reunalle tai meren rannalle. Mutta kuuletko silloin sen osan, joka kysyy sisälläsi lakkaamatta:

Kuka minä olen?

Rakastan pienuuttani, koska siinä on jumalainen voima

Nämä sanat syntyivät salamoiden välkkeessä, ukkosen jyristessä taivaalla.

Nämä voimasanat syntyivät kaikille naisille, jotka välillä tuntevat itsensä pieneksi.

 

***

Olen tavallinen nainen – ja siinä on voimani.

Olen nainen, joka on raivannut tiensä kipujen läpi. Olen kääntänyt itse jokaisen kiven.

Olen nainen, joka on kohdannut kivun ja varjot. Olen päästänyt irti yhä uudestaan.

Ja teen tämän kaiken uudelleen.

Siinä on minun voimani.

 

Olen ihminen ja jumaluus yhtä aikaa.

Kun uskallan olla pieni, voin olla myös suuri.

Nöyrästi kesken ja epätäydellinen.

Ilman tarvetta vaatettaa itseäni ylipapittaren kaapuun.

Ja silti tietää kantavani sitä.

Siinä on minun voimani.

 

Olen hiljaisesti suuri ja luotan siihen.

Olen omassa voimassani ja luotan sen kantavaan valoon.

Olen nainen, joka on helppo kohdata ja turvallinen, juuri siksi että olen inhimillinen.

Olen suuri valo, joka loistaa tavallisen naisen kehossa.

Juurtunut maahan, jotta voin loistaa kirkkaasti kuin tähti.

Siinä on minun voimani.

 

Kiitos korkein ja puhtain, että näytät minulle yhä uudelleen sen mikä on tärkeintä.

Olen Rakastettu.

Tässä minä olen.

Siinä on minun voimani.

 

-Katja-

 

Yhteys ilman ymmärrystä

Italian vuoristotiet mutkittelivat ylös ja alas. Välillä tie nousi jyrkästi ylöspäin, kaartaen mutkissa, joiden taakse en voinut etukäteen nähdä. Välillä näin edessäni avautuvan laakson, jota kohti laskettelin istuen turvallisesti auton kyydissä. Samalla tavalla kuin nuo vuoristotiet, myös mieleni kulki ylös ja alas, kääntyillen suunnasta toiseen. Kävin kiivasta keskustelua mieheni kanssa, joka istui vieressäni ajajan paikalla. Tiedostin, että mieleni rakensi yhä älykkäämpiä malleja ja rakenteita. Selitimme vuorotellen omia näkemyksiämme ja mielipiteitämme, hakien näin ymmärrystä toisiamme kohtaan. Kuitenkin tuloksetta. Jostain syystä jokainen sana tuntui vievän enemmän solmuun ja loivat välillemme muureja, ei siltoja.

Tie oli jatkunut alaspäin ja ajoimme nyt laakson pohjalla. Aurinko paistoi kirkkaasti valtavan kokoisen vuoren seinään, josta oli louhittu riveittäin kivimassaa. Mielikuvissani tuo seinä oli kuin jättiläisten amfiteatteri, paikka, jossa näkymätön seurasi ihmiselämän jumalallista näytelmää. Naurahdin itsekseni ajatellessani olevani juuri nyt osa tuota ihmiselämän leikkiä – nainen, joka yritti epätoivoisesti etsiä oikeita sanoja ja määrityksiä tullakseen nähdyksi ja kuulluksi, ymmärretyksi, hyväksytyksi ja ennen kaikkea rakastetuksi. Silloin auringon säteet osuivat silmiini ja suljin silmäni. Hiljennyin ja asetin käteni mieheni kädelle. Yhtäkkiä tunsin jälleen yhteyden. Yhteyden, joka ei tarvinnut sanoja, ei määrityksiä, eikä varsinkaan mielen täydellistä ymmärrystä. Yhteys löytyi, kun sydämet alkoivat keskustella. Tunsin kevyen energian, joka oli paljon vahvempi kuin hetkellisesti vallassa ollut kankea mielen maisema ja rajoittavat sanat. Antauduin tuolle näkymättömälle ja sanattomalle energialle, luotin sen yhdistävään voimaan.

Vain sydämen kautta voi löytyä aito hyväksyntä, ymmärrys ja syvä yhteys ihmisten välille. Sydäntietoisuus on se, joka liittää kädet käteen ja ihmiset yhteen. Kuinka paljon olinkaan tästä puhunut ja kirjoittanut, mutta jälleen totuus syveni entisestään tuon arkipäivän hetken kautta. Vaikka tiesin, että toisen tapa ajatella ja kokea asioita oli erilainen kuin minun, olin huomaamattani yrittänyt saada hänet ajattelemaan asioita samalla tavalla kuin minä. Pyrkimykseni oli kuitenkin ollut hyvä, koska olin tehnyt sen rakentaakseni syvemmän yhteyden välillemme. Jokainen sana oli kuitenkin vienyt kauemmaksi. Vasta kun antauduin sanojen tuolle puolen, löytyikin ymmärrys ja kaipaamani yhteys.

Ihmisellä on tarve tulla ymmärretyksi. Sen kautta voi kokea tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi. Silloin voi kokea, että toinen näkee minut, toinen kuulee minut. Kun sinä ymmärrät minua, minä voin kokea sinuun yhteyden. Meidän on helpompi luottaa ihmiseen, joka ajattelee samalla tavalla kuin itse tai jonka koemme ymmärtävän meitä. Se tuo turvalllisuuden tunteen ja kokemuksen, että olemme samalla puolella. On kuitenkin mahdollista kohdata ja luoda yhteys myös silloin kun ajatukset eivät kohtaa. Silloinkin, kun toinen katselee maailmaa ihan erilaisten lasien lävitse.

Jokaisella ihmisellä on täysin ainutlaatuinen kokemus elämästä, johon vaikuttaa lukuisat uskomukset, opitut määritykset ja koko ihmisen sielun historia, haavoineen ja iloineen. Olemme jokainen erilaisia ja samalla kukin täydellisiä omassa epätäydellisyydessämme ja monimuotoisuudessamme. On siis mahdotonta olla aina samaa mieltä, mutta on joskus mahdotonta edes ymmärtää toista – jopa silloin kun haluaisi ymmärtää. Meissä on kuitenkin yksi kohta, joka kykenee ymmärtämään aina, kohtaamaan ja luomaan yhteyden erilaisuudesta huolimatta. Se on sydäntietoisuus, keskikohdassamme oleva rakkaus.

Mieli haluaa tehdä malleja ja lokerointeja. Ne kuitenkin luovat helposti vastakkainasettelua; sinä olet erilainen, kun et ajattele samalla tavalla tai et usko samoihin asioihin. Sen sijaan, että ottaisimme lahjan vastaan eli antaisimme toisen näkökulman tai kokemuksen avata itsessämme uutta, jokin meissä pitää tiukasti kiinni uskomuksista – silloinkin kun haluamme olla auki ja oppia näkemään toisin. Vaikka oikeasti erilaisuus ja tarinoiden kirjo on elämän rikkautta ja upeaa monimuotoisuutta sekä erilaisia teitä sisimpään ja totuuteen, silti osa meistä haluaa määritellä jonkun oikeaksi tai vääräksi. Muurit rakentuvat, kun tietoisesti tai tiedostamattamme emme halua ymmärtää tai hyväksyä toisen erilaisuutta. Uskonnot ja niiden väliset kiistat ovat tästä selkeä esimerkki. On helpompaa tuntea yhteyttä ihmisen kanssa, joka uskoo samoihin asioihin ja jonka maailmankuva on samanlainen. Mutta kun toinen ihminen katseleekin maailmaa erilaisten lasien lävitse; uskoo erilaisiin asioihin ja määrittelee asioita toisin, on yhteyttä vaikeampi muodostaa. Mutta entä jos vain erilaiset tarinat taistelevat keskenään? Entä jos vain opitut uskomukset ja mielen määritykset sotivat? Olisiko aika opetella luomaan yhteys erilaisuudesta huolimatta ja antaa sydämen puhua?  Voisimmeko luottaa ihmisyyteen ja sen hyvyyteen, vaikka emme olisikaan samaa mieltä tai ymmärtäisi toisiamme? Uudessa maailmassa, korkeammassa tietoisuudessa, meidän on opittava luottamaan myös näkymättömään energiaan ja oltava tietoisempia niiden vaikutuksesta meihin. Voimme myös oppia luottamaan yhteyteen erilaisuudesta huolimatta ja ilman mielen täydellistä ymmärrystä. Se tarkoittaa tahtoa ja rohkeutta olla sydän auki tuntemattomankin edessä. Se tarkoittaa rohkeutta luoda yhteys, joka tapahtuu sanojen tuolla puolen, ihmiseltä ihmiselle, sydämestä sydämeen.

Väärinymmärryksen keskellä voi olla myös hyvä pysähtyä ja kokeilla kysyä itseltään, uskallanko päästää irti tarpeestani olla oikeassa tai tarpeestani tulla ymmärretyksi. Uskallanko kohdata ja luottaa toiseen sanojen ja määritysten takana, vain olemalla? Rajaton sydämen tietoisuus on aina vahvempaa kuin rajalliset mielen mallit, jotka eivät välttämättä kohtaa vaikka haluaisikin. Kun laitamme hetkeksi sivuun tarpeen olla oikeassa, myös sen suhteen minkä tunnemme omaksi totuudeksi, voimmekin avautua jollekin uudelle. Silloin tulee mahdollisuus rakentaa siltoja muurien sijaan.

Kuten Rumi on vapaasti suomennettuna kirjoittanut: ”Oikean ja väärän määritysten tuolla puolen on paikka – tavataan siellä”. Sydäntietoisuudessa syntyvä erilaisuuden hyväksyminen ja myötätunto luovat sillan yhteiselle maaperälle ja aidolle kohtaamiselle. Pohjimmiltaan me kaikki kuljemme samaa matkaa, kohti sisäistä kotia ja rakkautta, mutta kukin omalla tavallamme. Tuota matkaa voi myös jakaa, kaikesta erilaisuudesta huolimatta.

Vuoristotiet jatkuivat nyt kauniin metsän reunustamana. Katselin yläpuolellemme kaartuvia puita. Kylvin auringonvalossa, joka siivilöityi puiden välistä kauniina valojuovina. Puiden puhdas vihreys ja valo muodostivat pesän, kuin sydämen, jonka rauhassa oli hyvä olla.

Katja

Emilia-Romagna, Maria Magdaleenan päivänä 22.7.